Lähdekoodi sivulle Runo 5

{{Runo
|Nimi=Runo 5
|Tyyppi=Kalevalan runo
|Keskeiset_runot=5
}}

== Teksti ==
<div class="kw-runo-text">
Jo oli sanoma saatu, viety viesti tuonnemmaksi<br />
neien nuoren nukkumasta, kaunihin katoamasta.<br />
Vaka vanha Väinämöinen, tuo tuosta pahoin pahastui:<br />
itki illat, itki aamut, yöhyet enemmin itki,<br />
kun oli kaunis kaatununna, neitonen nukahtanunna,<br />
mennyt lietohon merehen, alle aaltojen syvien.<br />
Astui huollen, huokaellen, syämellä synkeällä<br />
rannalle meren sinisen. Sanan virkkoi, noin nimesi:<br />
&quot;Sano nyt, Untamo, unesi, maku&#039;usi, maan venyjä:<br />
missä Ahtola asuvi, neiot Vellamon venyvi?&quot;<br />
Sanoipa Untamo unensa, maku&#039;unsa maan venyjä:<br />
&quot;Tuolla Ahtola asuvi, neiot Vellamon venyvi:<br />
nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen<br />
alla aaltojen syvien, päällä mustien mutien.<br />
&quot;Siellä Ahtola asuvi, neiot Vellamon venyvi<br />
pikkuisessa pirttisessä, kamarissa kaitaisessa,<br />
kiven kirjavan kylessä, paaen paksun kainalossa.&quot;<br />
Siitä vanha Väinämöinen vetihe venesijoille.<br />
Silmeävi siimojansa, katselevi onkiansa;<br />
otti ongen taskuhunsa, väkärauan väskyhynsä.<br />
Soutoa melastelevi, päähän saaren saauttavi,<br />
nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen.<br />
Siin&#039; oli ongella olija, aina siimalla asuja,<br />
käeksellä kääntelijä. Laski launihin merelle,<br />
ongitteli, orhitteli: vapa vaskinen vapisi,<br />
hope&#039;inen siima siukui, nuora kultainen kulisi.<br />
Jo päivänä muutamana, huomenna moniahana<br />
kala otti onkehensa, taimen takrarautahansa.<br />
Sen veti venosehensa, talui talkapohjahansa.<br />
Katselevi, kääntelevi. Sanan virkkoi, noin nimesi:<br />
&quot;Onp&#039; on tuo kala kalanen, kun en tuota tunnekana!<br />
Sileähk&#039; on siikaseksi, kuleahka kuujaseksi,<br />
haleahka haukiseksi, evätöin emäkalaksi;<br />
ihala imehnoksiki, päärivatoin neitoseksi,<br />
vyötöin veen on tyttöseksi, korvitoin kotikanaksi:<br />
luopuisin meriloheksi, syvän aallon ahveneksi.&quot;<br />
Vyöll&#039; on veitsi Väinämöisen, pää hopea huotrasessa.<br />
Veti veitsen viereltänsä, huotrastansa pää hopean<br />
kalan palstoin pannaksensa, lohen leikkaellaksensa<br />
aamuisiksi atrioiksi, murkinaisiksi muruiksi,<br />
lohisiksi lounahiksi, iltaruoiksi isoiksi.<br />
Alkoi lohta leikkaella, veitsen viilteä kaloa:<br />
lohi loimahti merehen, kala kirjo kimmeltihe<br />
pohjasta punaisen purren, venehestä Väinämöisen.<br />
Äsken päätänsä ylenti, oikeata olkapäätä<br />
vihurilla viiennellä, kupahalla kuuennella;<br />
nosti kättä oikeata, näytti jalkoa vasenta<br />
seitsemännellä selällä, yheksännen aallon päällä.<br />
Sieltä tuon sanoiksi virkki, itse lausui ja pakisi:<br />
&quot;Oi sie vanha Väinämöinen! En ollut minä tuleva<br />
lohi leikkaellaksesi, kala palstoin pannaksesi,<br />
aamuisiksi atrioiksi, murkinaisiksi muruiksi,<br />
lohisiksi lounahiksi, iltaruoiksi isoiksi.&quot;<br />
Sanoi vanha Väinämöinen: &quot;Miksi sie olit tuleva?&quot;<br />
&quot;Olinpa minä tuleva kainaloiseksi kanaksi,<br />
ikuiseksi istujaksi, polviseksi puolisoksi,<br />
sijasi levittäjäksi, päänalaisen laskijaksi,<br />
pirtin pienen pyyhkijäksi, lattian lakaisijaksi,<br />
tulen tuojaksi tupahan, valkean virittäjäksi,<br />
leivän paksun paistajaksi, mesileivän leipojaksi,<br />
olutkannun kantajaksi, atrian asettajaksi.<br />
&quot;En ollut merilohia, syvän aallon ahvenia:<br />
olin kapo, neiti nuori, sisar nuoren Joukahaisen,<br />
kuta pyyit kuun ikäsi, puhki polvesi halasit.<br />
&quot;Ohoh, sinua, ukko utra, vähämieli Väinämöinen,<br />
kun et tuntenut piteä Vellamon vetistä neittä,<br />
Ahon lasta ainokaista!&quot;<br />
Sanoi vanha Väinämöinen alla päin, pahoilla mielin:<br />
&quot;Oi on sisar Joukahaisen! Toki tullos toinen kerta!&quot;<br />
Eip&#039; on toiste tullutkana, ei toiste sinä ikänä:<br />
jo vetihe, vierähtihe, ve&#039;en kalvosta katosi<br />
kiven kirjavan sisähän, maksankarvaisen malohon.<br />
Vaka vanha Väinämöinen tuo on tuossa arvelevi,<br />
miten olla, kuin eleä. Jo kutaisi sulkkunuotan,<br />
veti vettä ristin rastin, salmen pitkin, toisen poikki;<br />
veti vienoja vesiä, lohiluotojen lomia,<br />
noita Väinölän vesiä, Kalevalan kannaksia,<br />
synkkiä syväntehiä, suuria selän napoja,<br />
Joukolan jokivesiä, Lapin lahtirantasia.<br />
Sai kyllin kaloja muita, kaikkia ve&#039;en kaloja,<br />
ei saanut sitä kalaista, mitä mielensä pitävi:<br />
Vellamon vetistä neittä, Ahon lasta ainokaista.<br />
Siitä vanha Väinämöinen alla päin, pahoilla mielin,<br />
kaiken kallella kypärin itse tuon sanoiksi virkki:<br />
&quot;Ohoh, hullu, hulluuttani, vähämieli, miehuuttani!<br />
Olipa minulla mieltä, ajatusta annettuna,<br />
syäntä suurta survottuna, oli ennen aikoinansa.<br />
Vaanpa nyt tätä nykyä, tällä inhalla iällä,<br />
puuttuvalla polveksella! Kaikki on mieli melkeässä,<br />
ajatukset arvoisessa, kaikki toimi toisialla.<br />
&quot;Kuta vuotin kuun ikäni, kuta puolen polveani,<br />
Vellamon vetistä neittä, veen on viimeistä tytärtä<br />
ikuiseksi ystäväksi, polviseksi puolisoksi,<br />
se osasi onkeheni, vierähti venoseheni:<br />
minä en tuntenut piteä, en kotihin korjaella,<br />
laskin jälle lainehisin, alle aaltojen syvien!&quot;<br />
Meni matkoa vähäisen, astui huollen, huokaellen;<br />
kulkevi kotia kohti. Sanan virkkoi, noin nimesi:<br />
&quot;Kukkui muinaiset käkeni, entiset ilokäkeni,<br />
kukkui ennen illoin, aamuin, kerran keskipäivälläki:<br />
mikä nyt sorti suuren äänen, äänen kaunihin kaotti?<br />
Suru sorti suuren äänen, huoli armahan alenti;<br />
sill&#039; ei kuulu kukkuvaksi, päivän laskun laulavaksi<br />
minun iltani iloksi, huomeneni huopeheksi.<br />
&quot;Enkä nyt tuota tieäkänä miten olla, kuin eleä,<br />
tällä ilmalla asua, näillä mailla matkaella.<br />
Oisiko emo elossa, vanhempani valvehella,<br />
sepä saattaisi sanoa, miten pystössä pysyä,<br />
murehisin murtumatta, huolihin katoamatta<br />
näissä päivissä pahoissa, ape&#039;issa miel&#039;aloissa!&quot;<br />
Emo hauasta havasi, alta aallon vastaeli:<br />
&quot;Viel&#039; onpi emo elossa, vanhempasi valvehella,<br />
joka saattavi sanoa, miten olla oikeana,<br />
murehisin murtumatta, huolihin katoamatta<br />
niissä päivissä pahoissa, ape&#039;issa miel&#039;aloissa:<br />
mene Pohjan tyttärihin! Siell&#039; on tyttäret somemmat,<br />
neiet kahta kaunihimmat, viittä, kuutta virkeämmät,<br />
ei Joukon jorottaria, Lapin lapsilönttäreitä.<br />
&quot;Sieltä naios, poikaseni, paras Pohjan tyttäristä,<br />
jok&#039; on sievä silmiltänsä, kaunis katsannoisiltansa,<br />
aina joutuisa jalalta sekä liukas liikunnolta!&quot;<br />
</div>