Miska: KalevalaForge sisäisten linkitysten päivitys

2026-06-09T19:49:03Z

KalevalaForge sisäisten linkitysten päivitys

← Vanhempi versio		Versio 9. kesäkuuta 2026 kello 22.49
Rivi 11:		Rivi 11:
	\|Avainsanat=luominen, Sampsa, tammi, tammen kaato, Tursas, Pohjola, kaski, ohra, Ukko, sade, käki		\|Avainsanat=luominen, Sampsa, tammi, tammen kaato, Tursas, Pohjola, kaski, ohra, Ukko, sade, käki
	\|Lyhyt_kuvaus=Väinämöinen nousee puuttomalle saarelle ja kutsuu Sampsa Pellervoisen kylvämään maat, suot, ahot ja kankaat. Puut kasvavat, mutta tammi jää ensin taimettumatta, kunnes Tursas polttaa niitetyt heinät ja tuhkaan joutunut tammen terho kasvaa valtavaksi tammeks...		\|Lyhyt_kuvaus=Väinämöinen nousee puuttomalle saarelle ja kutsuu Sampsa Pellervoisen kylvämään maat, suot, ahot ja kankaat. Puut kasvavat, mutta tammi jää ensin taimettumatta, kunnes Tursas polttaa niitetyt heinät ja tuhkaan joutunut tammen terho kasvaa valtavaksi tammeks...
			\|Liittyy_paikkoihin=Pohjola, Saari
	}}		}}
	== Teksti ==		== Teksti ==

Miska: KalevalaForge runotiivistelmä

2026-06-09T17:43:02Z

KalevalaForge runotiivistelmä

← Vanhempi versio		Versio 9. kesäkuuta 2026 kello 20.43
Rivi 10:		Rivi 10:
	\|Keskeiset_kasitteet=kylvö, kaski, tuli, sade, ohra, päivä, kuu, veen väki, onni, taika, lempi		\|Keskeiset_kasitteet=kylvö, kaski, tuli, sade, ohra, päivä, kuu, veen väki, onni, taika, lempi
	\|Avainsanat=luominen, Sampsa, tammi, tammen kaato, Tursas, Pohjola, kaski, ohra, Ukko, sade, käki		\|Avainsanat=luominen, Sampsa, tammi, tammen kaato, Tursas, Pohjola, kaski, ohra, Ukko, sade, käki
			\|Lyhyt_kuvaus=Väinämöinen nousee puuttomalle saarelle ja kutsuu Sampsa Pellervoisen kylvämään maat, suot, ahot ja kankaat. Puut kasvavat, mutta tammi jää ensin taimettumatta, kunnes Tursas polttaa niitetyt heinät ja tuhkaan joutunut tammen terho kasvaa valtavaksi tammeks...
	}}		}}
	== Teksti ==		== Teksti ==

Miska: KalevalaForge runotiivistelmä

2026-06-03T20:58:27Z

KalevalaForge runotiivistelmä

← Vanhempi versio		Versio 3. kesäkuuta 2026 kello 23.58
Rivi 4:		Rivi 4:
	\|Keskeiset_runot=2		\|Keskeiset_runot=2
	\|Liittyy_hahmoihin=Väinämöinen		\|Liittyy_hahmoihin=Väinämöinen
			\|Yhteenveto=Väinämöinen nousee puuttomalle saarelle ja kutsuu Sampsa Pellervoisen kylvämään maat, suot, ahot ja kankaat. Puut kasvavat, mutta tammi jää ensin taimettumatta, kunnes Tursas polttaa niitetyt heinät ja tuhkaan joutunut tammen terho kasvaa valtavaksi tammeksi, joka peittää päivän ja kuun. Väinämöinen pyytää veen väkeä avuksi, ja merestä noussut pieni vaskivarusteinen mies muuttuu suureksi urooksi ja kaataa tammen, jolloin valo, pilvet, metsät, ruohot ja linnut pääsevät jälleen liikkeelle. Ohran puuttuessa Väinämöinen löytää jyviä rannalta, saa tiaiselta neuvon kasken polttamisesta ja jättää koivun lintujen leposijaksi, minkä jälkeen kokko sytyttää kasken tuleen. Väinämöinen kylvää siemenet Kalevan kaivon ja Osmon pellon vaiheille, rukoilee maan emäntää ja Ukkoa, ja sateen jälkeen ohra kasvaa runsaana. Alku- ja viljelyjaksoon kuuluva runo tekee luonnon, kaskiviljelyn, ohran kasvun sekä taivaankappaleiden vapautumisen eepoksen perusjärjestykseksi.
			\|Keskeiset_hahmot=Väinämöinen, Sampsa Pellervoinen, Tursas, veen mies, Pohjan piika, tiainen, kokko, Ukko, Akka manteren-alainen, käkönen
			\|Keskeiset_paikat=saari, manner, utuinen niemi, saari terheninen, Pohjola, Kalevan kaivo, Osmon pelto
			\|Keskeiset_esineet=tammi, tammen terho, vaskikirves, kirves, lastut, kuusi jyvää, seitsemän siementä, näädän nahka, kesäoravan koipi
			\|Keskeiset_kasitteet=kylvö, kaski, tuli, sade, ohra, päivä, kuu, veen väki, onni, taika, lempi
			\|Avainsanat=luominen, Sampsa, tammi, tammen kaato, Tursas, Pohjola, kaski, ohra, Ukko, sade, käki
	}}		}}
	== Teksti ==		== Teksti ==

Miska: KalevalaForge sisäisten linkitysten päivitys

2026-06-03T20:31:36Z

KalevalaForge sisäisten linkitysten päivitys

← Vanhempi versio		Versio 3. kesäkuuta 2026 kello 23.31
Rivi 3:		Rivi 3:
	\|Tyyppi=Kalevalan runo		\|Tyyppi=Kalevalan runo
	\|Keskeiset_runot=2		\|Keskeiset_runot=2
			\|Liittyy_hahmoihin=Väinämöinen
	}}		}}

	== Teksti ==		== Teksti ==
	<div class="kw-runo-text">		<div class="kw-runo-text">

Miska: KalevalaForge runon massatuonti

2026-06-03T15:17:10Z

KalevalaForge runon massatuonti

Uusi sivu

{{Runo
|Nimi=Runo 2
|Tyyppi=Kalevalan runo
|Keskeiset_runot=2
}}

== Teksti ==
<div class="kw-runo-text">
Nousi siitä Väinämöinen jalan kahen kankahalle 
saarehen selällisehen, manterehen puuttomahan. 
 
Viipyi siitä vuotta monta, aina eellehen eleli 
saaressa sanattomassa, manteressa puuttomassa. 
 
Arvelee, ajattelevi, pitkin päätänsä pitävi: 
kenpä maita kylvämähän, toukoja tihittämähän? 
 
Pellervoinen, pellon poika, Sampsa poika pikkarainen, 
sep' on maita kylvämähän, toukoja tihittämähän! 
 
Kylvi maita kyyhätteli, kylvi maita, kylvi soita, 
kylvi auhtoja ahoja, panettavi paasikoita. 
 
Mäet kylvi männiköiksi, kummut kylvi kuusikoiksi, 
kankahat kanervikoiksi, notkot nuoriksi vesoiksi. 
 
Noromaille koivut kylvi, lepät maille leyhke'ille, 
tuomet kylvi tuorehille, raiat maille raikkahille, 
pihlajat pyhille maille, pajut maille paisuville, 
katajat karuille maille, tammet virran vieremille. 
 
Läksi puut ylenemähän, vesat nuoret nousemahan. 
Kasvoi kuuset kukkalatvat, lautui lakkapäät petäjät. 
Nousi koivupuut noroilla, lepät mailla leyhke'illä, 
tuomet mailla tuorehilla, katajat karuilla mailla, 
katajahan kaunis marja, tuomehen hyvä he'elmä. 
 
Vaka vanha Väinämöinen kävi tuota katsomahan 
Sampsan siemenen aloa, Pellervoisen kylvämiä. 
Näki puut ylenneheksi, vesat nuoret nousneheksi; 
yks' on tammi taimimatta, juurtumatta puu Jumalan. 
 
Heitti herjan valloillensa, olevillen onnillensa; 
vuotti vielä yötä kolme, saman verran päiviäki. 
 
Kävi siitä katsomahan viikon päästä viimeistäki: 
ei ole tammi kasvanunna, juurtununna puu Jumalan. 
 
Niin näkevi neljä neittä, viisi veen on morsianta. 
Ne oli nurmen niitännässä, kastekorren katkonnassa 
nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen; 
mink' on niitti, sen haravoi, kaikki karhille veteli. 
 
Tulipa merestä Tursas, uros aalloista yleni. 
Tunki heinäset tulehen, ilmivalkean väkehen; 
ne kaikki poroksi poltti, kypeniksi kyyetteli. 
 
Tuli tuhkia läjänen, koko kuivia poroja. 
Saip' on siihen lemmen lehti, lemmen lehti, tammen terho, 
josta kasvoi kaunis taimi, yleni vihanta virpi; 
nousi maasta mansikkaisna, kasvoi kaksihaarukkaisna. 
 
Ojenteli oksiansa, levitteli lehviänsä. 
Latva täytti taivahalle, lehvät ilmoille levisi: 
piätti pilvet juoksemasta, hattarat hasertamasta, 
päivän peitti paistamasta, kuuhuen kumottamasta. 
 
Silloin vanha Väinämöinen arvelee, ajattelevi: 
oisko tammen taittajata, puun sorean sortajata? 
Ikävä inehmon olla, kamala kalojen uia 
ilman päivän paistamatta, kuuhuen kumottamatta. 
 
Ei ole sitä urosta eikä miestä urheata, 
joka taisi tammen kaata, satalatvan langettoa. 
 
Siitä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: 
"Kave äiti, kantajani, luonnotar, ylentäjäni! 
Laitapa ve'en väkeä veessä on väkeä paljo 
tämä tammi taittamahan, puu paha hävittämähän 
eestä päivän paistavaisen, tieltä kuun kumottavaisen!" 
 
Nousipa merestä miesi, uros aallosta yleni. 
Ei tuo ollut suuren suuri eikä aivan pienen pieni: 
miehen peukalon pituinen, vaimon vaaksan korkeuinen. 
 
Vaski- oli hattu hartioilla, vaskisaappahat jalassa, 
vaskikintahat käessä, vaskikirjat kintahissa, 
vaskivyöhyt vyölle vyötty, vaskikirves vyön takana: 
varsi peukalon pituinen, terä kynnen korkeuinen. 
 
Vaka vanha Väinämöinen arvelee, ajattelevi: 
on miesi näkemiänsä, uros silmänluontiansa, 
pystyn peukalon pituinen, härän kynnen korkunainen! 
 
Siitä tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi: 
"Mi sinä olet miehiäsi, ku, kurja, urohiasi? 
Vähän kuollutta parempi, katonutta kaunihimpi!" 
 
Sanoi pikku mies merestä, uros aallon vastaeli: 
"Olen mie mokoma miesi, uros pieni, veen väkeä. 
Tulin tammen taittamahan, puun murskan 
murentamahan." 
 
Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: 
"Ei liene sinua luotu, eipä luotu eikä suotu 
ison tammen taittajaksi, puun kamalan kaatajaksi." 
 
Sai toki sanoneheksi; katsahtavi vielä kerran: 
näki miehen muuttunehen, uuistunehen urohon! 
Jalka maassa teutaroivi, päähyt pilviä pitävi; 
parta on eessä polven päällä, hivus kannoilla takana; 
syltä oli silmien välitse, syltä housut lahkehesta, 
puoltatoista polven päästä, kahta kaation rajasta. 
 
Hivelevi kirvestänsä, tahkaisi tasatereä 
kuutehen kovasimehen, seitsemähän sieran päähän. 
 
Astua lykyttelevi, käyä kulleroittelevi 
lave'illa lahkehilla, leve'illä liehuimilla. 
Astui kerran keikahutti hienoiselle hietikolle, 
astui toisen torkahutti maalle maksankarvaiselle, 
kolmannenki koikahutti juurelle tulisen tammen. 
 
Iski puuta kirvehellä, tarpaisi tasaterällä. 
Iski kerran, iski toisen, kohta kolmannen yritti; 
tuli tuiski kirvehestä, panu tammesta pakeni: 
tahtoi tammi kallistua, lysmyä rutimoraita. 
 
Niin kerralla kolmannella jopa taisi tammen kaata, 
ruhtoa rutimoraian, satalatvan lasketella. 
Tyven työnnytti itähän, latvan laski luotehesen, 
lehvät suurehen suvehen, oksat puolin pohjosehen. 
 
Kenpä siitä oksan otti, se otti ikuisen onnen; 
kenpä siitä latvan taittoi, se taittoi ikuisen taian; 
kenpä lehvän leikkaeli, se leikkoi ikuisen lemmen. 
Mi oli lastuja pirannut, pälähellyt pälkäreitä 
selvälle meren selälle, lake'ille lainehille, 
noita tuuli tuuitteli, meren läikkä läikytteli 
venosina veen selällä, laivasina lainehilla. 
 
Kantoi tuuli Pohjolahan. Pohjan piika pikkarainen 
huntujahan huuhtelevi, virutteli vaattehia 
rannalla vesikivellä pitkän niemyen nenässä. 
 
Näki lastun lainehilla; tuon kokosi konttihinsa, 
kantoi kontilla kotihin, pitkäkielellä piha'an, 
tehä noian nuoliansa, ampujan asehiansa. 
 
Kun oli tammi taittununna, kaatununna puu katala, 
pääsi päivät paistamahan, pääsi kuut kumottamahan, 
pilvet pitkin juoksemahan, taivon kaaret kaartamahan 
nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen. 
 
Siit' alkoi salot silota, metsät mielin kasvaella, 
lehtipuuhun, ruohomaahan, linnut puuhun laulamahan, 
rastahat iloitsemahan, käki päällä kukkumahan. 
 
Kasvoi maahan marjanvarret, kukat kultaiset keolle; 
ruohot kasvoi kaikenlaiset, monenmuotoiset sikesi. 
Ohra on yksin nousematta, touko kallis kasvamatta. 
 
Siitä vanha Väinämöinen astuvi, ajattelevi 
rannalla selän sinisen, ve'en vankan vieremillä. 
Löyti kuusia jyviä, seitsemiä siemeniä 
rannalta merelliseltä, hienoiselta hietiköltä; 
kätki nää'än nahkasehen, koipehen kesäoravan. 
 
Läksi maata kylvämähän, siementä sirottamahan 
vierehen Kalevan kaivon, Osmon pellon penkerehen. 
 
Tirskuipa tiainen puusta: "Eipä nouse Osmon ohra, 
ei kasva Kalevan kaura ilman maan alistamatta, 
ilman kasken kaatamatta, tuon tulella polttamatta." 
 
Vaka vanha Väinämöinen teetti kirvehen terävän. 
Siitä kaatoi kasken suuren, mahottoman maan alisti. 
Kaikki sorti puut soreat; yhen jätti koivahaisen 
lintujen leposijaksi, käkösen kukuntapuuksi. 
 
Lenti kokko halki taivon, lintunen ylitse ilman. 
Tuli tuota katsomahan: "Miksipä on tuo jätetty 
koivahainen kaatamatta, puu sorea sortamatta?" 
 
Sanoi vanha Väinämöinen: "Siksipä on tuo jätetty: 
lintujen lepeämiksi, kokon ilman istumiksi." 
 
Sanoi kokko, ilman lintu: "Hyvinpä sinäki laait: 
heitit koivun kasvamahan, puun sorean seisomahan 
linnuille lepeämiksi, itselleni istumiksi." 
 
Tulta iski ilman lintu, valahutti valkeaista. 
Pohjaistuuli kasken poltti, koillinen kovin porotti: 
poltti kaikki puut poroksi, kypeniksi kyyetteli. 
 
Siitä vanha Väinämöinen otti kuusia jyviä, 
seitsemiä siemeniä yhen nää'än nahkasesta, 
koivesta kesäoravan, kesäkärpän kämmenestä. 
 
Läksi maata kylvämähän, siementä sirottamahan. 
Itse tuon sanoiksi virkki: "Minä kylvän kyyhättelen 
Luojan sormien lomitse, käen kautta kaikkivallan 
tälle maalle kasvavalle, ahollen ylenevälle. 
 
"Akka manteren-alainen, mannun eukko, maan emäntä! 
Pane nyt turve tunkemahan, maa väkevä vääntämähän! 
Eip' on maa väkeä puutu sinä ilmoisna ikänä, 
kun lie armo antajista, lupa luonnon tyttäristä. 
 
"Nouse, maa, makoamasta, Luojan nurmi, nukkumasta! 
Pane korret korttumahan sekä varret varttumahan! 
Tuhansin neniä nosta, saoin haaroja hajota 
kynnöstäni, kylvöstäni, varsin vaivani näöstä! 
 
"Oi Ukko, ylijumala tahi taatto taivahinen, 
vallan pilvissä pitäjä, hattarojen hallitsija! 
Piä pilvissä keräjät, sekehissä neuvot selvät! 
Iätä iästä pilvi, nosta lonka luotehesta, 
toiset lännestä lähetä, etelästä ennättele! 
Vihmo vettä taivosesta, mettä pilvistä pirota 
orahille nouseville, touoille tohiseville!" 
 
Tuo Ukko, ylijumala, taatto taivon valtiainen, 
piti pilvissä keräjät, sekehissä neuvot selvät. 
Iätti iästä pilven, nosti longan luotehesta, 
toisen lännestä lähetti, etelästä ennätteli; 
syrjin yhtehen sysäsi, lomituksin loukahutti. 
Vihmoi vettä taivosesta, mettä pilvistä pirotti 
orahille kasvaville, touoille tohiseville. 
Nousipa oras okinen, kannonkarvainen yleni 
maasta pellon pehmeästä, Väinämöisen raatamasta. 
 
Jopa tuosta toisna päänä, kahen, kolmen yön perästä, 
viikon päästä viimeistäki vaka vanha Väinämöinen 
kävi tuota katsomahan kyntöänsä, kylvöänsä, 
varsin vaivansa näköä: kasvoi ohra mieltä myöten, 
tähkät kuuella taholla, korret kolmisolmuisena. 
 
Siinä vanha Väinämöinen katseleikse, käänteleikse. 
Niin tuli kevätkäkönen, näki koivun kasvavaksi: 
"Miksipä on tuo jätetty koivahainen kaatamatta?" 
 
Sanoi vanha Väinämöinen: "Siksipä on tuo jätetty 
koivahainen kasvamahan: sinulle kukuntapuuksi. 
Siinä kukkuos, käkönen, helkyttele, hietarinta, 
hoiloa, hopearinta, tinarinta, riukuttele! 
Kuku illoin, kuku aamuin, kerran keskipäivälläki, 
ihanoiksi ilmojani, mieluisiksi metsiäni, 
rahaisiksi rantojani, viljaisiksi vieriäni!" 
</div>

Runo 2 - Muutoshistoria

Miska: KalevalaForge sisäisten linkitysten päivitys

Miska: KalevalaForge runotiivistelmä

Miska: KalevalaForge runotiivistelmä

Miska: KalevalaForge sisäisten linkitysten päivitys

Miska: KalevalaForge runon massatuonti