Runo 8 - Muutoshistoria

Miska: KalevalaForge sisäisten linkitysten päivitys

2026-06-09T19:49:04Z

KalevalaForge sisäisten linkitysten päivitys

← Vanhempi versio		Versio 9. kesäkuuta 2026 kello 22.49
Rivi 11:		Rivi 11:
	\|Avainsanat=Pohjan neiti, Väinämöinen, kosinta, koetukset, vene, kirves, veri, rauta, loitsu, Pohjola		\|Avainsanat=Pohjan neiti, Väinämöinen, kosinta, koetukset, vene, kirves, veri, rauta, loitsu, Pohjola
	\|Lyhyt_kuvaus=Väinämöinen palaa pimeästä Pohjolasta ja näkee Pohjan neidin kutomassa taivon kaarella kultakangasta ja hopeaa. Hän pyytää neittä rekeensä ja lupaa hänelle paikan Väinölässä, mutta neiti vastustaa naiduksi joutumista ja asettaa yhä vaikeampia koetuksia.		\|Lyhyt_kuvaus=Väinämöinen palaa pimeästä Pohjolasta ja näkee Pohjan neidin kutomassa taivon kaarella kultakangasta ja hopeaa. Hän pyytää neittä rekeensä ja lupaa hänelle paikan Väinölässä, mutta neiti vastustaa naiduksi joutumista ja asettaa yhä vaikeampia koetuksia.
			\|Liittyy_paikkoihin=Kalevala, Pohjola, Väinölä
	}}		}}
	== Teksti ==		== Teksti ==

Miska: KalevalaForge runotiivistelmä

2026-06-09T17:43:08Z

KalevalaForge runotiivistelmä

← Vanhempi versio		Versio 9. kesäkuuta 2026 kello 20.43
Rivi 10:		Rivi 10:
	\|Keskeiset_kasitteet=kosinta, koetukset, veneenveisto, haavoittuminen, veren tyrehdyttäminen, raudan sanat, loitsu, raudan synty		\|Keskeiset_kasitteet=kosinta, koetukset, veneenveisto, haavoittuminen, veren tyrehdyttäminen, raudan sanat, loitsu, raudan synty
	\|Avainsanat=Pohjan neiti, Väinämöinen, kosinta, koetukset, vene, kirves, veri, rauta, loitsu, Pohjola		\|Avainsanat=Pohjan neiti, Väinämöinen, kosinta, koetukset, vene, kirves, veri, rauta, loitsu, Pohjola
			\|Lyhyt_kuvaus=Väinämöinen palaa pimeästä Pohjolasta ja näkee Pohjan neidin kutomassa taivon kaarella kultakangasta ja hopeaa. Hän pyytää neittä rekeensä ja lupaa hänelle paikan Väinölässä, mutta neiti vastustaa naiduksi joutumista ja asettaa yhä vaikeampia koetuksia.
	}}		}}
	== Teksti ==		== Teksti ==

Miska: KalevalaForge runotiivistelmä

2026-06-03T21:10:52Z

KalevalaForge runotiivistelmä

← Vanhempi versio		Versio 4. kesäkuuta 2026 kello 00.10
Rivi 4:		Rivi 4:
	\|Keskeiset_runot=8		\|Keskeiset_runot=8
	\|Liittyy_hahmoihin=Väinämöinen		\|Liittyy_hahmoihin=Väinämöinen
			\|Yhteenveto=Väinämöinen palaa pimeästä Pohjolasta ja näkee Pohjan neidin kutomassa taivon kaarella kultakangasta ja hopeaa. Hän pyytää neittä rekeensä ja lupaa hänelle paikan Väinölässä, mutta neiti vastustaa naiduksi joutumista ja asettaa yhä vaikeampia koetuksia. Väinämöinen halkaisee jouhen, solmii munan, kiskoo tuohta kivestä ja särkee aiaksia jäästä, minkä jälkeen neiti vaatii venettä veistettäväksi kehrävarren muruista koskematta siihen käsin. Veneenveistossa Hiisi, Lempo ja Paha aiheuttavat kirveen lipsahduksen, ja Väinämöinen haavoittuu polveen niin pahasti, ettei muista kaikkia raudan sanoja veren tyrehdyttämiseksi. Hän lähtee etsimään rauan raannan katsojaa ja veren sulkijaa, kulkee kolmen talon kautta ja löytää viimein ylimmäisestä talosta hallipartaisen ukon, joka ilmoittaa suurempiakin tulvia suljetun Luojan sanoilla. Runo kuuluu Pohjola-jakson kosintavaiheeseen ja on merkittävä, koska se käynnistää Pohjan neidin koetusten sarjan sekä Väinämöisen haavoittumisen ja verensulkuloitsujen aiheen.
			\|Keskeiset_hahmot=Pohjan neiti, Väinämöinen, Hiisi, Lempo, Paha, lapsi, akka, ukko
			\|Keskeiset_paikat=Pohjola, Sariola, Väinölä, Kalevala, taivon kaari, teräksinen vuori, rautainen kallio, alin talo, keskimäinen talo, ylimmäinen talo
			\|Keskeiset_esineet=kultakangas, sukkula, hopeinen pirta, reki, veitsi, muna, tuohi, aiakset, värttinä, kehrävarsi, venonen, kirves
			\|Keskeiset_kasitteet=kosinta, koetukset, veneenveisto, haavoittuminen, veren tyrehdyttäminen, raudan sanat, loitsu, raudan synty
			\|Avainsanat=Pohjan neiti, Väinämöinen, kosinta, koetukset, vene, kirves, veri, rauta, loitsu, Pohjola
	}}		}}
	== Teksti ==		== Teksti ==

Miska: KalevalaForge sisäisten linkitysten päivitys

2026-06-03T20:31:37Z

KalevalaForge sisäisten linkitysten päivitys

← Vanhempi versio		Versio 3. kesäkuuta 2026 kello 23.31
Rivi 3:		Rivi 3:
	\|Tyyppi=Kalevalan runo		\|Tyyppi=Kalevalan runo
	\|Keskeiset_runot=8		\|Keskeiset_runot=8
			\|Liittyy_hahmoihin=Väinämöinen
	}}		}}

	== Teksti ==		== Teksti ==
	<div class="kw-runo-text">		<div class="kw-runo-text">

Miska: KalevalaForge runon massatuonti

2026-06-03T15:17:10Z

KalevalaForge runon massatuonti

Uusi sivu

{{Runo
|Nimi=Runo 8
|Tyyppi=Kalevalan runo
|Keskeiset_runot=8
}}

== Teksti ==
<div class="kw-runo-text">
Tuo oli kaunis Pohjan neiti, maan kuulu, ve'en valio. 
Istui ilman vempelellä, taivon kaarella kajotti 
pukehissa puhta'issa, valke'issa vaattehissa; 
kultakangasta kutovi, hope'ista huolittavi 
kultaisesta sukkulasta, pirralla hope'isella. 
Suihki sukkula piossa, käämi käessä kääperöitsi, 
niiet vaskiset vatisi, hope'inen pirta piukki 
neien kangasta kutoissa, hope'ista huolittaissa. 
Vaka vanha Väinämöinen ajoa karittelevi 
pimeästä Pohjolasta, summasta Sariolasta. 
Ajoi matkoa palasen, pikkaraisen piirrätteli: 
kuuli sukkulan surinan ylähältä päänsä päältä. 
Tuossa päätänsä kohotti, katsahtavi taivahalle: 
kaari on kaunis taivahalla, neiti kaaren kannikalla, 
kultakangasta kutovi, hope'ista helkyttävi. 
Vaka vanha Väinämöinen heti seisatti hevosen. 
Tuossa tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi: 
"Tule, neiti, korjahani, laskeite rekoseheni!" 
Neiti tuon sanoiksi virkki, itse lausui ja kysyvi: 
"Miksi neittä korjahasi, tyttöä rekosehesi?" 
Vaka vanha Väinämöinen tuop' on tuohon vastaeli: 
"Siksi neittä korjahani, tyttöä rekoseheni: 
mesileivän leipojaksi, oluen osoajaksi, 
joka lautsan laulajaksi, ikkunan iloitsijaksi 
noilla Väinölän tiloilla, Kalevalan kartanoilla." 
Neiti tuon sanoiksi virkki, itse lausui ja pakisi: 
"Kun kävin mataramaalla, keikuin keltakankahalla 
eilen iltamyöhäsellä, aletessa aurinkoisen, 
lintu lauleli lehossa, kyntörastas raksutteli: 
lauleli tytärten mielen ja lauloi miniän mielen. 
"Mie tuota sanelemahan, linnulta kyselemähän: 
'Oi sie kyntörastahainen! Laula korvin kuullakseni: 
kumman on parempi olla, kumman olla kuuluisampi, 
tyttärenkö taattolassa vai miniän miehelässä?' 
"Tiainenpa tieon antoi, kyntörastas raksahutti: 
'Valkea kesäinen päivä, neitivalta valkeampi; 
vilu on rauta pakkasessa, vilumpi miniävalta. 
Niin on neiti taattolassa, kuin marja hyvällä maalla, 
niin miniä miehelässä, kuin on koira kahlehissa. 
Harvoin saapi orja lemmen, ei miniä milloinkana.'" 
Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: 
"Tyhjiä tiaisen virret, rastahaisen raksutukset! 
Lapsi on tytär kotona, vasta on neiti naituansa. 
Tule, neiti, korjahani, laskeite rekoseheni! 
En ole mitätön miesi, uros muita untelompi." 
Neiti taiten vastaeli, sanan virkkoi, noin nimesi: 
"Sitte sun mieheksi sanoisin, urohoksi arveleisin, 
jospa jouhen halkaiseisit veitsellä kärettömällä, 
munan solmuhun vetäisit solmun tuntumattomaksi." 
Vaka vanha Väinämöinen jouhen halki halkaisevi 
veitsellä kärettömällä, aivan tutkaimettomalla; 
munan solmuhun vetävi solmun tuntumattomaksi. 
Käski neittä korjahansa, tyttöä rekosehensa. 
Neiti taiten vastaeli: "Ehkäpä tulen sinulle, 
kun kiskot kivestä tuohta, säret jäästä aiaksia 
ilman palan pakkumatta, pilkkehen pirahtamatta." 
Vaka vanha Väinämöinen ei tuosta kovin hätäile: 
kiskoipa kivestä tuohta, särki jäästä aiaksia 
ilman palan pakkumatta, pilkkehen pirahtamatta. 
Kutsui neittä korjahansa, tyttöä rekosehensa. 
Neiti taiten vastoavi, sanovi sanalla tuolla: 
"Sillenpä minä menisin, kenp' on veistäisi venosen 
kehrävarteni muruista, kalpimeni kappaleista, 
työntäisi venon vesille, uuen laivan lainehille 
ilman polven polkematta, ilman kouran koskematta, 
käsivarren kääntämättä, olkapään ojentamatta." 
Siitä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: 
"Liene ei maassa, maailmassa, koko ilman kannen alla 
mointa laivan laatijata, vertoani veistäjätä." 
Otti värttinän muruja, kehrävarren kiertimiä; 
läksi veistohon venosen, satalauan laittelohon 
vuorelle teräksiselle, rautaiselle kalliolle. 
Veikaten venettä veisti, purtta puista uhkaellen. 
Veisti päivän, veisti toisen, veisti kohta kolmannenki: 
ei kirves kivehen koske, kasa ei kalka kalliohon. 
Niin päivällä kolmannella Hiisi pontta pyörähytti, 
Lempo tempasi tereä, Paha vartta vaapahutti. 
Kävipä kivehen kirves, kasa kalkkoi kalliohon; 
kirves kilpistyi kivestä, terä liuskahti liha'an, 
polvehen pojan pätöisen, varpahasen Väinämöisen. 
Sen Lempo lihoille liitti, Hiisi suonille sovitti: 
veri pääsi vuotamahan, hurme huppelehtamahan. 
Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen, 
tuossa tuon sanoiksi virkki, noin on lausui ja pakisi: 
"Oi sie kirves kikkanokka, tasaterä tapparainen! 
Luulitko puuta purrehesi, honkoa hotaisnehesi, 
petäjätä pannehesi, koivua kohannehesi, 
kun sa lipsahit liha'an, solahutit suonilleni?" 
Loihe siitä loitsimahan, sai itse sanelemahan. 
Luki synnyt syitä myöten, luottehet lomia myöten, 
mutt' ei muista muutamia rauan suuria sanoja, 
joista salpa saataisihin, luja lukko tuotaisihin 
noille rauan ratkomille, suu sinervän silpomille. 
Jo veri jokena juoksi, hurme koskena kohisi: 
peitti maassa marjan varret, kanervaiset kankahalla. 
Eik' ollut sitä mätästä, jok' ei tullut tulvillehen 
noita liikoja veriä, hurmehia huurovia 
polvesta pojan totisen, varpahasta Väinämöisen. 
Vaka vanha Väinämöinen ketti villoja kiveltä, 
otti suolta sammalia, maasta mättähän repäisi 
tukkeheksi tuiman reiän, paikaksi pahan veräjän; 
ei vääjä vähäistäkänä, pikkuistakana piätä. 
Jopa tuskaksi tulevi, läylemmäksi lankeavi. 
Vaka vanha Väinämöinen itse itkuhun hyräytyi; 
pani varsan valjahisin, ruskean re'en etehen, 
siitä reuoikse rekehen, kohennaikse korjahansa. 
Laski virkkua vitsalla, helähytti helmisvyöllä; 
virkku juoksi, matka joutui, reki vieri, tie lyheni. 
Jo kohta kylä tulevi: kolme tietä kohtoavi. 
Vaka vanha Väinämöinen ajavi alinta tietä 
alimaisehen talohon. Yli kynnyksen kysyvi: 
"Oisiko talossa tässä rauan raannan katsojata, 
uron tuskan tuntijata, vammojen vakittajata?" 
Olipa lapsi lattialla, poika pieni pankon päässä. 
Tuop' on tuohon vastoavi: "Ei ole talossa tässä 
rauan raannan katsojata, uron tuskan tuntijata, 
kivun kiinniottajata, vammojen vakittajata; 
onpi toisessa talossa: aja toisehen talohon!" 
Vaka vanha Väinämöinen laski virkkua vitsalla, 
ajoa suhuttelevi. Ajoi matkoa palasen, 
keskimäistä tietä myöten keskimäisehen talohon. 
Kysyi kynnyksen takoa, anoi alta ikkunaisen: 
"Oisiko talossa tässä rauan raannan katsojata, 
salpoa verisatehen, suonikosken sortajata?" 
Akka oli vanha vaipan alla, kielipalku pankon päässä. 
Akka varsin vastaeli, hammas kolmi kolkkaeli: 
"Ei ole talossa tässä rauan raannan katsojata, 
verisynnyn tietäjätä, kivun kiinniottajata; 
onpi toisessa talossa: aja toisehen talohon!" 
Vaka vanha Väinämöinen laski virkkua vitsalla, 
ajoa suhuttelevi. Ajoi matkoa palasen, 
ylimäistä tietä myöten ylimäisehen talohon. 
Yli kynnyksen kysyvi, lausui lakkapuun takoa: 
"Oisiko talossa tässä rauan raannan katsojata, 
tämän tulvan tukkijata, veren summan sulkijata?" 
Ukko oli uunilla asuva, halliparta harjun alla. 
Ukko uunilta urahti, halliparta paukutteli: 
"On sulettu suuremmatki, jalommatki jaksettuna 
Luojan kolmella sanalla, syvän synnyn säätämällä; 
joet suista, järvet päistä, virrat niskalta vihaiset, 
lahet niemien nenistä, kannakset kape'immilta." 
</div>