Manala

Tyyppi: Kuolleiden valtakunnan rinnakkaisnimi

Manala merkitsee kuolleiden valtakuntaa, pimeää vastamaailmaa elävien maiden ulkopuolella. Kalevalan maailmassa sama kuoleman raja ja vainajien valtakunta rakentuu ensisijaisesti Tuonelan ympärille; Manala kuuluu tähän nimiperheeseen, mutta ei kanna itsenäistä juonikaarta varmistetussa runoaineistossa.

Kalevalassa

Nimi ilman omaa runokaarta

Manala ei saa varmistetussa runoindeksissä omaa kohtausta: nimimuotoa ei löydy tuoduista Kalevalan runosivuista, eikä sille voi siksi rakentaa runonumeroihin sidottua tapahtumasarjaa. Paikkana se hahmottuu Kalevalan kuoleman maantieteen reunalle, rinnalle sille aineistolle, jossa vainajien valtakunta kulkee muilla nimillä.

Kuoleman valtakunnan nimiperhe

Kalevalan maailmassa elävien ja kuolleiden maat eivät ole pelkkä maisemaero, vaan raja, jonka ylittäminen merkitsee vaaraa, tietoa, menetystä ja paluun epävarmuutta. Manala toimii tässä kokonaisuudessa kuolleiden maan nimenä: se suuntaa huomion vainajiin, maanalaiseen tai tuonpuoleiseen tilaan ja elävien maailman vastakohtaan.

Suhde Tuonelan kertomuksiin

Kun Kalevalan juoni kuvaa kuolleiden valtakuntaa kertomuksellisena paikkana, varmistettu aineisto ei liitä näitä tapahtumia Manala-nimeen. Manala on siksi parhaiten käsiteltävä Tuonelan rinnakkaisena tai sitä selittävänä nimityksenä, ei erillisenä paikkana, jolla olisi oma runoihin osoitettava tapahtumaketju.

Alkuperä ja tausta

Manala on muodostettavissa Mana-sanasta ja paikkaa tai alaa ilmaisevasta -la/-lä-johtimesta: se merkitsee sananmukaisesti Manan paikkaa tai maata. Mana kuuluu itämerensuomalaiseen kuoleman ja vainajien sanastoon, jossa se voi viitata kuolleiden valtakuntaan, kuoleman voimaan tai tuonpuoleiseen piiriin. Kalevalan varmistetussa runoindeksissä Manala-nimimuodolla ei kuitenkaan ole omia osumia, joten artikkelissa nimi on käsiteltävä Tuonelaa ja vainajien maata selittävänä rinnakkaisnimityksenä eikä itsenäisenä Kalevalan tapahtumapaikkana.

Muu kansanrunous

Kalevalamittaisessa kansanrunoudessa ja loitsuperinteessä Manala- ja Mana-sanasto esiintyy laajemmin kuin tässä varmistetussa Kalevala-indeksissä. Niitä käytetään kuoleman, vainajien, maanalaisten voimien ja tuonpuoleisen suunnan nimityksinä. Loitsuissa Manalaan voidaan viitata paikkana, jonne tautia, kipua tai pahaa voimaa käsketään palaamaan, tai josta kuolemaan ja vainajiin liittyvä voima on peräisin. Näissä aineistoissa Manala ei aina ole tarkasti kartoitettu valtakunta, vaan runollinen ja rituaalinen nimi kuoleman piirille. Tämä muu kansanrunous tukee käsitystä Manalasta Tuonelan nimiperheen osana, mutta sitä ei pidä käyttää todisteena siitä, että Manala olisi Kalevalan varmistetussa runoindeksissä oma juonipaikkansa.

Vallitseva tulkinta

Vallitseva tulkinta on, että Manala on Tuonelan rinnakkaisnimi tai samaan kuolleiden valtakunnan nimistöön kuuluva nimitys. Se ei tarkoita erillistä, Tuonelasta riippumatonta valtakuntaa, ellei käsiteltävä lähdeaineisto sitä erikseen osoita. Kalevala-artikkelissa tämä merkitsee, että Manalaa kannattaa selittää Tuonelan, Manan, vainajien maan ja tuonpuoleisen sanaston kautta. Hahmojen kannalta Manala ilmaisee kuoleman maailman läheisyyttä: jos kerronta liikkuu Manalan nimistössä, kyse on kosketuksesta vainajiin, kuolemaan tai sellaisiin voimiin, jotka eivät kuulu tavalliseen elävien maailmaan.

Myyttinen merkitys

Myyttisesti Manala merkitsee elävien maailman vastakohtaa: vainajien maata, jonne kuolleet kuuluvat ja josta elävän on vaikea tai vaarallinen palata. Hahmon tai kertomuksen kannalta Manala ei ole pelkkä maantieteellinen paikka, vaan rajan nimi: se osoittaa tilanteen, jossa ollaan tekemisissä kuoleman, vainajien tiedon, menetyksen tai peruuttamattomuuden kanssa. Koska varmistettu Kalevala-runoindeksi ei liitä Manala-nimeä omaan tapahtumajaksoon, sen rooli Kalevalan yhteydessä on ennen kaikkea käsitteellinen ja nimistöllinen: se syventää Tuonelan merkitystä kuolleiden valtakuntana.

Vertailevat mytologiat

Vertailevassa mytologiassa Manalaa voidaan rinnastaa muihin kuolleiden valtakuntiin, kuten kreikkalaiseen Haadekseen, skandinaaviseen Heliin tai saamelaisen perinteen vainajien maata koskeviin käsityksiin. Vertailu auttaa hahmottamaan, että monissa perinteissä kuolleilla on oma rajattu maailmansa, johon liittyy paluun vaikeus, elävien ja kuolleiden välinen raja sekä erityinen tieto tai vaara. Näitä rinnastuksia ei kuitenkaan pidä esittää Kalevalan faktana tai suorana vaikutussuhteena: Manala on itämerensuomalaisen runo- ja uskomusperinteen nimi, ja vertailut ovat tulkinnallisia apuvälineitä.

Liittyy

Hahmot

Paikat

Tuonela

Käsitteet

Vaihtoehtoiset tulkinnat

Epävarma tulkinta: Manala voidaan joskus lukea maanalaiseen maailmaan viittaavana konkreettisempana paikkana kuin Tuonela. Tämä perustuu nimen muotoon ja kuoleman valtakunnan maanalaisiin mielikuviin, mutta Kalevalan varmistettu Manala-indeksi ei tue erillistä maantieteellistä erottelua.
Epävarma tulkinta: Mana voidaan tulkita osittain persoonalliseksi kuoleman tai vainajamaailman voimaksi, jolloin Manala olisi tämän voiman asuin- tai valtapiiri. Tämä sopii osaan kansanrunouden ja loitsujen kielestä, mutta ei yksinään todista, että Kalevalan Manala olisi henkilöhahmon hallitsema paikka.
Epävarma tulkinta: Manala, Tuonela, Vainajala ja muut kuolleiden maan nimet voivat joissakin esityksissä saada erilaisia sävyeroja, esimerkiksi maanalaiseen, kaukaiseen tai vesirajan takaiseen tuonpuoleiseen viittaavia painotuksia. Näitä sävyeroja ei tule esittää Kalevalan kiinteänä paikannimistönä ilman tekstikohtaista varmistusta.

Lähteet

Elias Lönnrot: Kalevala (1849).
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Suomen Kansan Vanhat Runot -verkkokorpus.
Väinö Kaukonen: Lönnrot ja Kalevala.
Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia.
Matti Kuusi, Keith Bosley ja Michael Branch: Finnish Folk Poetry: Epic.
Kalevalaseuran vuosikirjat: Kalevalan paikannimistöä ja myyttistä maantiedettä käsittelevät artikkelit.
Kalevala, 1849 laitos: tarkista Tuonela-, Mana- ja vainajasanaston esiintymät runoittain.
Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR): Manala-, Mana- ja Tuonela-aiheiset loitsut ja epiikan katkelmat.
Lönnrot, Elias: Kalevalan esipuheet ja sanastolliset ratkaisut kuoleman valtakunnan nimityksissä.
Siikala, Anna-Leena: Itämerensuomalaisten mytologiaa käsittelevät tutkimukset Tuonelasta ja vainajamaailmasta.

Galleria

Arrival of Väinämöinen, Ilmarinen and Lemminkäinen at Pohjola, Joseph Alanen
Kullervo, Sigurd Wettenhovi-Aspa
Ylioppilaskunnan Laulajat (1906-1908), Unknown authorUnknown author