Tuonetar

Tyyppi: Tuonelan emäntä ja Manalan naispuolinen valvoja
Esiintyy runoissa: 16
Keskeiset runot: 16

Tuonetar hallitsee Kalevalassa kuolleiden valtakunnan sisäpuolta emäntänä, jonka sanoissa kuuluu Tuonelan ankara laki. Hän kohtaa Väinämöisen tämän etsiessä veneenrakennuksesta puuttuvia sanoja Manalan majoilta. Tuonetar ei ole lempeä opastaja vaan rajavallan vartija: hän varoittaa, koettelee ja sulkee tien takaisin.

Kalevalan aikajana

Sanoja etsivä Väinämöinen saapuu Tuonelan rajalle

Runossa 16 Väinämöisen veneenrakennus pysähtyy kolmeen puuttuvaan sanaan. Kun sanoja ei löydy eläimiltä eikä ilmoilta, hän lähtee hakemaan niitä Tuonelasta ja Manalasta, kuolleiden valtakunnan vaaralliselta puolelta.

Tuonetar astuu esiin, kun Väinämöinen on tunnustanut tulleensa Manalle ilman tautia, surmaa tai muuta kuoleman syytä. Hän toruu sankaria mielettömästä teosta: elävä ihminen ei tule Tuonelaan kutsumatta eikä palaa sieltä helposti.

Manalan olut ja vaarallinen vieraanvaraisuus

Tuonelan puolella Tuonetar näyttäytyy emäntänä. Hän tuo Väinämöiselle olutta ja kehottaa tätä juomaan, mutta juoma paljastuu kammottavaksi: tuopissa on sammakoita ja matoja.

Väinämöinen ei tartu ansaan. Hän sanoo, ettei ole tullut juomaan Manalan maljoja eikä Tuonen tuoppeja, vaan hakemaan puuttuvia sanoja. Tuonettaren vieraanvaraisuus on näin osa Tuonelan koetusta, ei tavallinen kestitys.

Sanojen kielto ja paluun estäminen

Tuonetar kysyy Väinämöiseltä hänen tulonsa syyn ja saa vastaukseksi kertomuksen kesken jääneestä veneestä. Hän torjuu pyynnön suoraan: Tuoni ei anna sanoja eikä Mana jaa mahtia.

Tämän jälkeen Tuonetar yrittää pitää Väinämöisen kuolleiden maassa. Hän uuvuttaa miehen uneen Tuonen taljavuoteelle, minkä jälkeen Tuonelan väki valmistaa rauta- ja vaskiverkkoja estääkseen hänen pakoaan. Väinämöinen kuitenkin selviytyy myöhemmin muodonmuutoksen avulla ja palaa elävien maailmaan varoittamaan Manalaan menemisestä.

Alkuperä ja tausta

Nimi Tuonetar muodostuu Tuoneen ja Tuonelaan liittyvästä nimikannasta sekä naispuolista olentoa tai haltijatarta ilmaisevasta -tar-johtimesta. Kalevalassa samaa hahmopiiriä kuvataan myös nimityksillä Tuonelan emäntä, Manalatar ja Manan neiti. Nimien vaihtelu viittaa siihen, että kyse ei välttämättä ole alun perin yhdestä tarkkarajaisesta jumalattaresta, vaan Tuonelan naispuolisesta roolista, joka on Lönnrotin eepoksessa koottu yhtenäiseksi kohtauspersoonaksi.

Muu kansanrunous

Suomalais-karjalaisessa kansanrunoudessa Tuonela ja Manala eivät yleensä esiinny yhden kiinteän teologian mukaisina paikkoina, vaan kuoleman, taudin, vaarallisen tiedon ja vainajien alueina. Tuonelan naispuoliset hahmot voivat eri runoissa olla emäntiä, neitoja, tyttäriä tai piikoja. Niiden tehtävät vaihtelevat: ne voivat kysellä tulijalta tämän asiaa, kuljettaa tai estää kulkua, tarjota vaarallista juomaa tai liittyä kuolemanväen talouteen. Kalevalan Tuonetar on tämän perinteen kirjallinen tiivistymä: hänelle on annettu emännän asema ja selkeä kohtausrooli, vaikka kansanrunojen taustalla nimitykset ja tehtävät ovat vaihtelevampia.

Vallitseva tulkinta

Vallitsevan tutkimustulkinnan mukaan Tuonetar on ennen kaikkea Tuonelan henkilöitynyt emäntä, ei itsenäisesti palvottu kuolemanjumalatar siinä mielessä kuin myöhempi mytologinen luettelo voisi antaa ymmärtää. Hahmo rakentuu kansanrunouden tavasta kuvata myös tuonpuoleinen talon ja talouden mallin mukaan: kuolleiden maalla on isäntiä, emäntiä, palvelijoita, vuoteita, juomia ja portteja. Tuonettaren kannalta tämä merkitsee, että hänen valtaansa ei kuvata sotilaallisena tai kosmisena hallintana, vaan talon emännän oikeutena päättää, kuka saa tulla sisään, mitä vieraalle tarjotaan ja pääseekö vieras enää pois. Manalan olut tulkitaan usein nurinkääntyneeksi vieraanvaraisuudeksi: se näyttää kestitykseltä, mutta sisältää kuoleman, mädän ja maanalaisen maailman merkkejä. Väinämöisen kieltäytyminen juomasta osoittaa, ettei hän suostu Tuonelan pysyväksi asukkaaksi.

Myyttinen rooli

Tuonetar toimii kuolleiden valtakunnan emäntänä ja rajavallan valvojana. Hänen tehtävänsä ei ole vain ottaa vierasta vastaan, vaan ratkaista, kuuluuko tulija Tuonelaan. Elävä Väinämöinen on hänen näkökulmastaan väärässä paikassa: hän tulee ilman kuolemaa, tautia tai kutsua. Tuonetar siis edustaa kuoleman järjestystä, jossa elävien ja kuolleiden maailmojen raja on pidettävä suljettuna. Hänen tarjoamansa olut, kyselynsä ja Väinämöisen nukuttaminen tekevät hänestä koettelijan: hän testaa tulijan, mutta samalla yrittää muuttaa luvattoman vierailun pysyväksi jäämiseksi kuolleiden maahan.

Vertailevat mytologiat

Vertailevassa mytologiassa Tuonetarta voi varovasti rinnastaa kuolleiden valtakunnan naispuolisiin valvojiin ja emäntiin, kuten muinaisnorjalaiseen Heliin tai kreikkalaiseen Persefoneen. Vertailu auttaa hahmottamaan, miksi tuonpuoleinen kuvataan usein hallittuna talona tai valtakuntana, jossa naispuolinen hahmo voi vartioida rajaa ja ottaa tulijan vastaan. Nämä rinnastukset eivät kuitenkaan tarkoita, että Tuonetar olisi sama hahmo tai suoraa lainaa näistä traditioista. Tuonettaren erityispiirre Kalevalassa on talon emännän ja rajavartijan yhdistelmä: hän ei vain hallitse vainajien maata, vaan muuttaa vieraanvaraisuuden kuoleman ansaksi.

Liittyy

Hahmot

Väinämöinen

Paikat

Runoesiintymät

Runo	Rooli tai tapahtuma
16	Tuonetar toruu Väinämöistä tämän tultua syyttä Tuonelaan ja varoittaa, että moni on tullut sinne mutta harva palannut.
16	Kohde mainitaan runossa.
16	Tuonelan emäntä kysyy Väinämöiseltä hänen tulonsa syytä, kieltää sanojen saamisen Tuonelasta ja yrittää estää hänen paluunsa uuvuttamalla hänet uneen.

Vaihtoehtoiset tulkinnat

Epävarma tulkinta: Tuonetarta voidaan lukea vanhan kuolemanjumalattaren jäänteenä. Tällöin Tuonelan emännän rooli olisi muisto itsenäisestä naispuolisesta vainajalan hallitsijasta. Tätä ei kuitenkaan voi osoittaa varmasti Kalevalan perusteella, koska hahmo tunnetaan ennen kaikkea runollisena ja kertovana roolina, ei selvästi todistettuna kulttijumalattarena.
Epävarma tulkinta: Tuonetar voidaan nähdä shamanistisen tuonpuoleismatkan portinvartijana. Väinämöisen matka, kysely, vaarallinen juoma, nukahtaminen ja paluu muistuttavat tietäjän matkaa kuolleiden tai henkien maailmaan. Tämä selittää hyvin kohtauksen rakennetta, mutta Tuonetarta ei pidä tämän perusteella samastaa suoraan šamaanin apuhengeksi tai tietyn rituaalin vakiintuneeksi hahmoksi.
Epävarma tulkinta: Tuonettaren olut voidaan tulkita initiaatiojuomaksi, jonka juominen olisi merkinnyt kuoleman tiedon vastaanottamista. Kalevalan kohtauksessa juoma toimii kuitenkin ennen kaikkea ansana ja kuolemanmerkkinä, joten initiaatiotulkinta jää mahdolliseksi mutta ei vallitsevaksi.
Epävarma tulkinta: Tuonetar voidaan nähdä Tuonin puolisona. Tämä sopii emäntä–isäntä-malliin, mutta Kalevalan kyseisessä kohtauksessa hänen merkityksensä ei riipu aviollisesta suhteesta Tuoniin, vaan hänen omasta asemastaan Tuonelan naispuolisena valvojana.

Lähteet

Elias Lönnrot: Kalevala (1849).
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Suomen Kansan Vanhat Runot -verkkokorpus.
Väinö Kaukonen: Lönnrot ja Kalevala.
Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia.
Matti Kuusi, Keith Bosley ja Michael Branch: Finnish Folk Poetry: Epic.
Kalevala, runo 16
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kalevala- ja kansanrunousaineistot Tuonela- ja Manala-nimistön taustaksi
Lönnrot, Elias: Kalevala. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1849.
Kaukonen, Väinö: Elias Lönnrotin Kalevalan toinen painos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1956.
Siikala, Anna-Leena: Suomalainen šamanismi: mielikuvien historiaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992.

Galleria