Tuoni

Tyyppi: Kuolleiden valtakuntaan liittyvä kuolemanvalta ja hahmonimi
Esiintyy runoissa: 1216
Keskeiset runot: 16

Tuoni on Kalevalassa kuoleman ja tuonpuoleisen ankara nimi: valta, jonka puoleen vedotaan, kun elävä on joutunut Manalan rajalle. Hän ei näyttäydy sankarien kaltaisena toimijana, vaan hänen auktoriteettinsa tuntuu Tuonelan väen puheessa, kuolleiden maan säännöissä ja sanojen kiellossa. Tuonen piiri on paikka, jonne ei mennä ilman syytä eikä palata ilman vaaraa.

Kalevalan aikajana

Vertaus tyhjästä tuvasta

Runossa 12 Lemminkäinen uhmaa äitinsä ja Kyllikin varoituksia lähtiessään Pohjolaan. Hän muistelee aiempia noitien hyökkäyksiä ja vähättelee vihollistensa voittoa: nämä saivat hänestä vain sen verran kuin ”tuoni tyhjästä tuvasta”. Tuoni toimii tässä kuoleman ja menetyksen kuvana, mittapuuna sille, kuinka mitätön vihollisten saalis oli.

Samassa uhon jaksossa Lemminkäinen kertoo laulaneensa noidat ja tietäjät aseineen Tuonen koskeen. Tuonen nimi kiinnittää loitsuvoiton kuolleiden ja kauhistavan veden piiriin: viholliset sysätään paikkaan, jossa nukkuminen ja makaaminen muuttuvat kuolemanomaiseksi tilaksi.

Väinämöinen hakee sanoja kuolleiden mailta

Runossa 16 Väinämöinen rakentaa venettä tiedolla ja laulamalla, mutta työ pysähtyy kolmen puuttuvan sanan vuoksi. Kun sanat eivät löydy linnuilta, metsän eläimiltä eikä muualta elävien maailmasta, hän lähtee Tuonelaan ja Manalaan niitä hakemaan.

Tuonelan joella Väinämöinen pyytää Tuonen tyttiä tuomaan veneen yli päästäkseen. Kun rajankulkija vaatii syytä, Väinämöinen yrittää ensin selittää, että Tuoni itse on hänet tuonut ja Mana vetänyt mailtaan. Selitys ei kelpaa: jos Tuoni olisi todella tuonut hänet, hänellä olisi kuolleen tunnukset, Tuonen hattu hartioilla ja Manan kintahat kädessä.

Tuonen kielto ja talon vaara

Väinämöisen valheet paljastuvat yksi kerrallaan, ja lopulta hän tunnustaa tulleensa sanojen puutteen vuoksi. Tuonelan emäntä torjuu pyynnön jyrkästi: Tuoni ei anna sanoja eikä Mana jakele mahtia. Kuolleiden valtakunta ei ole vapaa tietovarasto, vaan suljettu alue, jonka voima pysyy eläviltä kiellettynä.

Väinämöinen yritetään pitää Tuonelassa unen ja rautaverkkojen avulla. Tuonen talon väki sitoo paon reitit, mutta Väinämöinen muuttaa muotoaan ja kulkee madon ja käärmeen hahmossa verkkojen läpi. Palattuaan hän varoittaa muita menemästä Manalaan omin päin: moni on sinne joutunut, harva sieltä tullut.

Alkuperä ja tausta

Tuoni kuuluu itämerensuomalaiseen kuolemaa ja vainajien maata koskevaan sanastoon. Kalevalassa nimi liikkuu kolmen tason välillä: se voi tarkoittaa kuolemaa yleisenä voimana, Tuonelan hallitsevaa auktoriteettia tai genetiivissä Tuonelaan kuuluvia olentoja, esineitä ja paikkoja. Hahmona Tuoni ei ole Kalevalassa laajasti toimiva sankari tai jumala, vaan kuolemanvallan nimi, jonka kautta Tuonelan järjestys saa henkilömäisen muodon. Mana esiintyy samassa kuvastossa läheisenä rinnakkaisnimenä tai -valtana.

Muu kansanrunous

Kalevalan ulkopuolisessa kansanrunoudessa Tuoni, Tuonela ja Tuonen väki esiintyvät laajassa kuoleman, tautien, loitsujen ja tuonpuoleisen kuvastossa. Tuoni voi olla kuoleman ottaja tai noutaja, mutta yhtä usein nimi viittaa paikkaan, jonne ihminen, tauti, vahingollinen voima tai vainaja lähetetään. Tuonelan tupa, joki, koski, vene, portti ja Tuonen perheenjäsenet ovat runokielisiä tapoja kuvata kuolleiden maailmaa talon ja suvun kaltaisena yhteisönä. Näissä runoissa Tuoni ei aina ole selvästi erotettava yksittäinen miespuolinen hallitsija, vaan kuoleman alueen, sen väen ja sen vallan yhteisnimi. Väinämöisen sanojenetsintä kuuluu samaan laajempaan perinteeseen, jossa tietäjä tai sankari pyrkii hankkimaan puuttuvaa tietoa elävien maailman ulkopuolelta, mutta Kalevalassa tätä ainesta on koottu kirjalliseksi kokonaisuudeksi.

Vallitseva tulkinta

Vallitsevan tutkimustulkinnan mukaan Tuoni on Kalevalassa ja sitä taustoittavassa runoperinteessä kuoleman personifikaatio ja Tuonelan metonyyminen hallintanimi, ei yksiselitteisesti samanlainen yksilöllinen jumalahahmo kuin myöhemmän kirjallisen mytologian järjestelmälliset pantheonit. Toisin sanoen Tuoni on henkilöitynyt siinä määrin, että hänestä voidaan sanoa hänen tuovan, ottavan tai kieltävän, mutta hänen persoonansa jää tarkoituksella etäiseksi. Tämä sopii Kalevalan Tuoni-kuvaan: tärkeää ei ole Tuonin elämäkerta tai luonne, vaan se, että hänen nimensä tekee kuolemasta lainomaisen vallan. Hahmon kannalta tämä tarkoittaa, että Tuoni on parhaiten ymmärrettävä Tuonelan auktoriteettina ja kuoleman omistajana, jonka valta ilmenee toisten hahmojen toiminnassa.

Myyttinen rooli

Tuonin myyttinen rooli on rajata elävien ja kuolleiden maailmat toisistaan. Väinämöisen Tuonelan-matkassa Tuoni merkitsee valtaa, joka tunnistaa oikean kuolleen ulkoisista merkeistä ja torjuu elävän yrityksen hankkia tuonpuoleista tietoa. Siksi Tuoni ei ole vain kuoleman vertauskuva, vaan järjestyksen vartija: kuolleiden maa ei luovuta sanoja, voimaa tai mahtia elävälle ilman seurauksia. Hahmon kannalta tämä tekee Tuonista enemmän auktoriteetin kuin näyttämöllä toimivan henkilön. Hänen valtansa näkyy Tuonelan väen puheessa, rajanylityksen ehdoissa, unen ja verkkojen ansassa sekä siinä, että paluu kuolleiden maasta esitetään poikkeukselliseksi ja vaaralliseksi.

Vertailevat mytologiat

Vertailevassa mytologiassa Tuonia voidaan verrata sellaisiin hahmoihin ja käsitteisiin, joissa kuolleiden valtakunnan hallitsija, itse valtakunta ja kuoleman voima limittyvät. Kreikkalainen Hades on sekä jumalan että kuolleiden maan nimi, ja skandinaavinen Hel merkitsee sekä olentoa että vainajien paikkaa. Samankaltaisuus auttaa hahmottamaan, miksi Tuoni voi olla yhtä aikaa henkilöitynyt nimi ja paikkaan liittyvä kuolemanvalta. Myös tuonpuoleisen joki, ylitys, vartioitu raja ja elävän paluun vaikeus ovat laajalle levinneitä motiiveja. Näitä rinnastuksia ei kuitenkaan pidä esittää Kalevalan suorina lähteinä: ne ovat vertailukohtia, jotka valaisevat rakenteellisia yhtäläisyyksiä eri perinteissä.

Liittyy

Hahmot

Paikat

Käsitteet

Runoesiintymät

Runo	Rooli tai tapahtuma
12	Lemminkäinen vertaa vihollistensa saamaa hyötyä siihen, mitä tuoni saa tyhjästä tuvasta; myöhemmin hän kertoo laulaneensa noidat Tuonen koskeen.
16	Kohde mainitaan runossa.

Vaihtoehtoiset tulkinnat

Epävarma tulkinta: Tuoni voidaan lukea varsinaiseksi kuolleiden valtakunnan isännäksi tai kuninkaaksi. Tämä sopii Tuonelan talomalliin ja Tuonen perheestä käytettyihin ilmauksiin, mutta Kalevalan tekstissä Tuoni ei juuri toimi omana puhuvana henkilönään. Siksi tulkinta on mahdollinen, muttei varma samalla tavoin kuin Tuonelan auktoriteetin tulkinta.
Epävarma tulkinta: Tuoni ja Mana saattavat palautua alun perin erillisiin kuolemanvaltoihin tai erilaisiin tuonpuoleisen nimityksiin. Kalevalassa ne toimivat usein runollisina rinnakkaisina ilmauksina, joten niiden täsmällistä eroa ei voi päätellä varmasti pelkän Kalevalan perusteella.
Epävarma tulkinta: Väinämöisen Tuonelan-matkaa on mahdollista tulkita tietäjän tai šamaanin vaaralliseksi matkaksi kuolleiden maailmaan. Tämä selittää hyvin matkan, muodonmuutoksen ja tiedonhankinnan piirteitä, mutta Kalevalan kirjallinen muoto ja eri runoainesten yhdistely estävät varman päätelmän yhdestä alkuperäisestä rituaalisesta merkityksestä.
Epävarma tulkinta: Tuoni-kuvastossa voi olla kristillisen helvetti- ja kuolemakuvaston vaikutusta, etenkin myöhemmissä tallenteissa ja tulkinnoissa. Kalevalan Tuonela ei kuitenkaan ole suoraan kristillinen helvetti, vaan vainajien maa, jossa keskeistä on kuoleman raja ja paluun vaikeus.

Lähteet

Elias Lönnrot: Kalevala (1849).
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Suomen Kansan Vanhat Runot -verkkokorpus.
Väinö Kaukonen: Lönnrot ja Kalevala.
Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia.
Matti Kuusi, Keith Bosley ja Michael Branch: Finnish Folk Poetry: Epic.
Kalevala, runo 12
Kalevala, runo 16
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kalevala-laitokset ja kommentaarit
SKVR-aineisto Tuoni- ja Tuonela-aiheisten runojen vertailuun
Elias Lönnrot: Kalevala, 1849. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kriittinen Kalevala-laitos ja sen kommentaarit.

Galleria