Tuonela

Tyyppi: Kuolleiden valtakunta ja elävien maailman vaarallinen rajamaa

Tuonela on Kalevalan synkin rajapaikka: kuolleiden maailma, johon elävä voi joutua vain äärimmäisen vaaran kautta. Sen vesiin liittyy Lemminkäisen kuolema ja ihmeellinen palautuminen, ja sen porteilla Väinämöinen joutuu kohtaamaan tiedonhankinnan kuolettavan hinnan. Tuonela ei ole pelkkä kaukainen tuonpuoleinen, vaan paikka, jossa Kalevalan sankaruus joutuu vastakkain kuoleman järjestyksen kanssa.

Kalevalassa

Joutsenen raja ja Lemminkäisen surma

Pohjolan kosintaretkellä Lemminkäinen saa Louhelta yhä kovempia tehtäviä. Koetöiden viimeisenä rajana on Tuonelan joutsen: lintu, joka kuuluu kuolleiden valtakunnan vesille ja jonka tavoittelu vie sankarin pois tavallisesta metsästyksestä kuoleman piiriin. Tämä jakso kiinnittyy Kalevalan Lemminkäis-kaareen runoissa 13–14.

Tuonelan äärellä Lemminkäisen voima ja uhma eivät enää riitä. Hänet surmataan ja hänen ruumiinsa joutuu Tuonelan virran valtaan, missä kuolema ei näyttäydy vain tapahtumana vaan kokonaisena paikkana: rajana, vetenä ja valtana, joka nielee elävän sankarin.

Äidin harava ja paluu kuolemasta

Runossa 15 Tuonela muuttuu äidin etsinnän näyttämöksi. Lemminkäisen äiti saa tiedon poikansa kohtalosta ja lähtee kuolleiden vesille kokoamaan sitä, minkä Tuonelan voima on hajottanut. Hän haravoi joesta poikansa kappaleet ja rakentaa ruumiin uudelleen.

Tuonela on tässä kertomuksessa kuoleman paikka, mutta ei täysin peruuttamaton sulku. Äidin toiminta, loitsut ja parantava apu palauttavat Lemminkäisen elävien joukkoon. Samalla Tuonela saa Kalevalassa kaksijakoisen merkityksen: se on raja, jota ei saa ylittää kevyesti, mutta jonka ääreltä poikkeuksellinen rakkaus ja loitsutaito voivat vielä tuoda takaisin.

Väinämöisen sanojen matka

Runossa 16 Väinämöinen tarvitsee puuttuvia sanoja veneensä valmistamiseen ja suuntaa tietoa etsiessään kuolleiden maailmaan. Tuonela ei anna viisautta avoimesti, vaan ottaa vieraan koeteltavakseen. Tietäjän matka osoittaa, että vanhin tieto on Kalevalassa usein sidottu rajoihin, hautaan ja vaaraan.

Väinämöinen joutuu Tuonelan väen valtaan, mutta hänen tietonsa ja muodonmuutoskykynsä auttavat häntä pakenemaan. Matkan jälkeen Tuonela näyttäytyy paikkana, josta elävä ei saa hakea sanoja ilman seurauksia: kuolleiden valtakunta voi sisältää tietoa, mutta se ei kuulu esteettä elävien käyttöön.

Kuoleman raja sankarien maailmassa

Lemminkäisen ja Väinämöisen Tuonela-kokemukset asettavat paikan Kalevalan maailmankartalle kuoleman ja tiedon rajaksi. Se ei ole sankarien kotiseutu eikä vihollisvaltakunta Pohjolan tavoin, vaan vielä perustavampi vastavoima: paikka, jossa ihmiselämän, loitsun ja sankarillisen uhon rajat tulevat näkyviksi.

Tuonelan merkitys syntyy juuri siitä, että sinne mennään vain pakon, koetehtävän tai mahdottoman tiedonhalun vuoksi. Sieltä palaaminen on poikkeus, ei sääntö, ja siksi jokainen Tuonelaan suuntautuva matka korostaa elävien maailman haurauden.

Alkuperä ja tausta

Nimi Tuonela perustuu Tuoni-sanueeseen, joka viittaa kuolemaan, kuolleiden valtaan tai kuoleman personifikaatioon. Paikannimimäinen -la-pääte tekee Tuonelasta “Tuonen paikan” tai “Tuonen väen asuinsijan”. Kalevalan yhteydessä on kuitenkin huomattava, että kuolleiden maailmaan viitataan myös rinnakkaisilla nimillä ja ilmauksilla, kuten Tuoni, Tuonen tupa ja Manala. Siksi Tuonela ei ole vain yksi tekstissä toistuva paikannimi, vaan osa laajempaa kuoleman ja tuonpuoleisen nimistöä.

Muu kansanrunous

Suomalais-karjalaisessa kansanrunoudessa Tuonela, Tuoni ja Manala esiintyvät kuolleiden piirinä, jonne elävän matka on poikkeuksellinen ja vaarallinen. Loitsuissa ja tietäjäperinteessä Tuonela voi olla paikka, josta haetaan tietoa, parannusvoimaa, taudin alkuperää tai kuoleman kanssa tekemisissä olevia sanoja. Runokuvastossa esiintyvät usein Tuonen joki, Tuonen väki ja Tuonen talo tai tupa; nämä tekevät tuonpuoleisesta sekä asutun että vartioidun maailman. Lemminkäisen surmaan ja äidin etsintään liittyvissä kansanrunoaineksissa kuolleiden vesi ja ruumiin kokoaminen korostavat sitä, että paluu kuolemasta on poikkeuksellinen teko eikä tavallinen sankarimatka. Manala ja Tuonela ovat kansanrunoudessa usein läheisiä tai päällekkäisiä nimityksiä, mutta niiden tarkka suhde vaihtelee aineistosta ja tulkinnasta toiseen.

Vallitseva tulkinta

Tutkimuksessa Tuonela ymmärretään tavallisesti itämerensuomalaisen kuolemanmytologian tuonpuoleiseksi alueeksi, jonka Kalevala kokoaa runo- ja loitsuperinteestä eepoksen paikkajärjestelmään. Se ei ole yksiselitteinen maantieteellinen paikka eikä täysin järjestelmällinen oppi kuolemanjälkeisestä elämästä, vaan runollinen ja rituaalinen kuvasto kuolleiden maailmasta. Tulkinnan kannalta Tuonela tekee näkyväksi rajan: elävä voi lähestyä sitä vain koetehtävän, loitsun, tietäjämatkan tai poikkeuksellisen omaisen toiminnan kautta. Tuonelan merkitys Kalevalassa ei siis ole pelkkä “kuolleiden valtakunta”, vaan kuoleman, tiedon ja rajanylityksen solmukohta.

Myyttinen merkitys

Tuonela on myyttisesti kuoleman järjestyksen paikka: se erottaa elävät vainajista ja tekee kuolemasta konkreettisen rajamaan, johon liittyvät vesi, vartijat, väki ja vaarallinen kulku. Hahmojen kannalta Tuonela osoittaa, ettei sankaruus tai tietäjyys ole rajatonta. Lemminkäisen kohdalla Tuonela on kuoleman nielevä ja ruumiin hajottava paikka; Väinämöisen kohdalla se on tiedon lähde, johon tunkeutuminen on hengenvaarallista. Tuonela ei näyttäydy ensisijaisesti moraalisena rangaistuspaikkana kristillisen helvetin tavoin, vaan vainajien valtakuntana ja eläviltä suljettuna alueena.

Vertailevat mytologiat

Tuonelaa voidaan vertailevassa mytologiassa rinnastaa muihin kuolleiden valtakuntiin, kuten kreikkalaiseen Haadekseen, skandinaaviseen Heliin ja monien pohjoisten perinteiden vainajaloihin tai alisiin maailmoihin. Vertailu auttaa hahmottamaan yhteisiä teemoja: elävien ja kuolleiden raja, joki tai vesireitti, vartioitu kulku sekä sankarin tai tietäjän vaarallinen matka vainajien pariin. Nämä rinnastukset eivät kuitenkaan tarkoita, että Tuonela olisi lainattu suoraan jostakin näistä mytologioista tai että Kalevalan Tuonela toimisi samalla tavalla kuin Haades tai Hel. Vertailu on tulkinnan apuväline, ei Kalevalan sisäinen fakta.

Liittyy

Hahmot

Paikat

Väinölä

Vaihtoehtoiset tulkinnat

Epävarma mutta usein esitetty tulkinta on, että Väinämöisen Tuonela-matka heijastaa šamanistisen tai tietäjäperinteen matkaa tuonpuoleiseen. Tämä selittää matkan tiedonhankintana ja rajanylityksenä, mutta Kalevalan kirjallinen muoto ei ole suora kuvaus yhdestä rituaalista.
Osa tutkijoista on painottanut kristillisten mielikuvien vaikutusta Tuonela-kuvastoon. Tällöin Tuonelaa voidaan verrata helvettiin, kadotukseen tai vainajien odotuspaikkaan, mutta Kalevalan Tuonelaa ei pidä samastaa suoraan kristilliseen helvettiin, koska sen moraalinen rangaistusluonne ei ole pääasiallinen.
Manalan ja Tuonelan suhde voidaan tulkita joko lähes samaksi kuolleiden valtakunnaksi tai eri kerrostumista syntyneeksi nimistöksi. Tarkkaa eroa ei voi pitää varmana ilman yksittäisten runojen ja nimimuotojen tarkistamista.
Tuonelan joutsen on joskus tulkittu vainajalinnuksi, rajavartijaksi tai tabulinnuksi, jonka surmaaminen rikkoisi kuoleman valtakunnan järjestystä. Tämä on tulkinnallisesti mielekäs, mutta ei yksiselitteisesti todistettava selitys kaikille joutsen-aiheen muodoille.
Ajatus Tuonelasta kirjaimellisesti maan alla olevana valtakuntana on mahdollinen, mutta runoaineistossa kuolleiden paikka voi hahmottua myös joen, veden, matkan tai kaukaisen rajan kautta. Siksi sitä ei kannata kuvata yksinomaan “maanalaiseksi” maailmaksi.

Lähteet

Elias Lönnrot: Kalevala (1849).
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Suomen Kansan Vanhat Runot -verkkokorpus.
Väinö Kaukonen: Lönnrot ja Kalevala.
Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia.
Matti Kuusi, Keith Bosley ja Michael Branch: Finnish Folk Poetry: Epic.
Kalevalaseuran vuosikirjat: Kalevalan paikannimistöä ja myyttistä maantiedettä käsittelevät artikkelit.
Kalevala, runot 14–16
Elias Lönnrot: Kalevala, vuoden 1849 laitos
Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR), Tuonelaa, Tuonta ja Manalaa koskevat runot
Aimo Turunen: Kalevalan sanat ja niiden taustat

Galleria

Lemminkäinen's Mother at the River of Tuonela, Joseph Alanen
Lemminkäinen's Mother at Tuonela, Robert Wilhelm Ekman
Väinämöinen in Tuonela, Pekka Halonen
The Death of Lemminkäinen, Robert Wilhelm Ekman
Väinämöinen in Tuonela, Joseph Alanen
Arrival of Väinämöinen, Ilmarinen and Lemminkäinen at Pohjola, Joseph Alanen