Väinölä

[|Keskeiset_runot= Generoitu kuva]

Tyyppi: Väinämöiseen viittaava paikannimi ja sankarien kotipuoleksi tulkittu nimitys
Esiintyy runoissa: 356781018373945464749
Keskeiset runot: 33745464749

Väinölä on Kalevalassa Väinämöisen kotipuolen nimi: ahojen, tupien, vesien ja väen maailma, josta laulajan maine lähtee ja johon Pohjolan vastaiskut lopulta osuvat. Nimi kytkeytyy toistuvasti Kalevalaan, sillä Väinölän ahot ja Kalevalan kankaat muodostavat eepoksen eteläisen, laulua ja kasvua kantavan vastapiirin Pohjolalle. Väinölä ei ole vain taustamaisema, vaan paikka, jonka vauraus, karja, tuli ja valo joutuvat Louhen kateuden kohteeksi.

Kalevalassa

Laulun aho ja Joukahaisen haaste

Väinölä tulee näkyviin ensin Väinämöisen laulun kotimaisemana. Hän elää ja laulaa Väinölän ahoilla, Kalevalan kankailla, ja hänen maineensa kantautuu aina Pohjolaan saakka. Nuori Joukahainen kuulee paremmasta laulajasta, lähtee Väinölän tuvillen kilpasille ja kohtaa Väinämöisen Väinölän ahoilla. Siellä tietäjä laulaa haastajansa suohon, ja Joukahainen ostaa vapautensa lupaamalla Aino-sisarensa Väinämöiselle.

Väinölä on tässä eepoksen ensimmäinen sankarillinen näyttämö: tie, aho ja tupa, joilla tieto, maine ja miehinen ylpeys mitataan. Paikka määrittyy Väinämöisen voimasta, mutta myös siitä seuranneesta tragediasta, sillä Joukahaisen lupaus käynnistää Ainon kohtalon.

Vedet, lähtö Pohjolaan ja paluu

Ainon kadottua Väinämöinen etsii häntä vesiltä. Väinölän vedet luetaan niiden kalavesien joukkoon, joita hän vetää nuotalla tavoittaakseen Vellamon vetisen neidon, mutta saaliiksi tulee vain muita kaloja. Väinölä ei siis ole pelkkä kuiva kotikangas, vaan sillä on myös vesialueensa, joka liittyy sekä kalastukseen että menetyksen suruun.

Kun Väinämöinen lähtee Pohjolaan, matka alkaa Väinölän ahoilta. Joukahainen suistaa hänet mereen ja kerskuu, ettei Väinämöinen enää astuisi Väinölän ahoja. Pohjolassa Väinämöinen muistelee itseään entisenä laaksojen laulajana Väinölän ahoilla; palatessaan hän kumoaa Joukahaisen kerskauksen ja saapuu jälleen Väinölän ahoille ja Kalevalan kankaille. Pohjan neitoa hän houkuttelee myöhemmin elämään Väinölän tiloilla, mesileivän leipojana, oluen osaajana ja ikkunan ilona.

Kosinnan, kultaneidon ja Sampo-retken kotipuoli

Pohjolan kosintajaksossa Väinölä pysyy etäällä mutta tunnistettavana kotipuolena. Annikki näkee Väinämöisen veneen kulkevan Väinölän vesien kautta, ja tämän merimatka paljastuu kosintaretkeksi Pohjolaan. Väinölän vedet toimivat reittinä, jonka kautta sankarien salatut aikomukset tulevat näkyviin.

Myöhemmin Ilmarinen tuo takomansa kultaisen neidon Väinölään ja tarjoaa sen Väinämöiselle puolisoksi. Väinämöinen torjuu kylmän kultakuvan ja varoittaa kumartamasta kultaa ja hopeaa. Sampo-retken alussa Lemminkäinen tunnistaa Väinämöisen purren Väinölän veneeksi: Väinölä on tällöin myös veneen ja miehistön tunnus, kotipaikka, josta Pohjolan vaurautta lähdetään tavoittelemaan.

Sammon murujen vauraus ja Louhen vastaiskut

Sammon rikkouduttua Väinölä alkaa elää ja Kalevala kasvaa sammon saaduilla muruilla. Louhi kuulee tästä menestyksestä ja kääntää kateutensa Väinölän väkeä vastaan. Hän lähettää taudit surmaksi Väinölän väelle, mutta Väinämöinen ryhtyy parantajaksi, lämmittää saunan, loitsii, vetoaa Ukkoon ja päästää kansan kuolemasta.

Kun tieto Väinölän toipumisesta tulee Pohjolaan, Louhi nostaa uuden vitsauksen: karhun Väinölän elojen ja Kalevalan karjan päälle. Väinämöinen lähtee otson kaatoon, ja Väinölä näyttäytyy nyt viljan, karjan ja yhteisön elinpiirinä, jota on puolustettava Pohjolan väkivaltaa vastaan.

Tuleton tupa ja valoton maailma

Louhi iskee lopulta Väinölän elämän perusehtoihin. Hän vangitsee kuun ja päivän Pohjolaan ja varastaa tulen Väinölän tuvilta, niin että tuvat jäävät tulettomiksi ja pirtit valkeattomiksi. Pimeys leviää Kalevalaan ja Väinölän tupiin; jopa Ukko ihmettelee valon katoamista.

Valottomuus jatkuu: Väinölän tuvilla ei paista päivä eikä kumota kuu. Vilja palelee, karjalla on kamala olo ja ihmiset kärsivät pimeästä. Väinölän viimeinen suuri kaari on siten kosminen kriisi: paikallinen tupa ja aho laajenevat koko maailman valon ja lämmön kysymykseksi.

Alkuperä ja tausta

Väinölä on johdos Väinö-nimestä: -lä-pääte merkitsee suomen paikannimissä usein jonkun henkilön, suvun tai talon piiriä. Kalevalassa nimi tarkoittaa konkreettisesti Väinämöiseen liittyvää kotipuolta, ei kartalle sidottua valtakuntaa. Se esiintyy runokielen rinnakkaisuudessa Kalevalan kanssa, jolloin Väinölä täsmentää paikan Väinämöisen ympäristöksi ja Kalevala laajentaa sen Kalevan kansan kotialueeksi. Nimen syvempi etymologia riippuu Väinämöinen-nimen tulkinnasta, joka on tutkimuksessa avoimempi kysymys kuin itse Väinölä-johdoksen merkitys.

Muu kansanrunous

Kansanrunoudessa Väinölä ei näytä muodostavan yhtä vakiintunutta, karttamaista maata, vaan se kuuluu kalevalamittaisen runon joustavaan nimistöön. Se voi esiintyä Väinämöisen piirin, hänen kotinsa tai hänen väkensä paikannuksena ja limittyä Kalevalan, Kalevan kansan, Suomelan tai muiden runollisten kotipuolen nimien kanssa. Lönnrotin Kalevalassa näistä aineksista rakennetaan yhtenäisempi eepoksen sisäinen maantiede: Väinölästä tulee toistuvasti tunnistettava koti, josta lähdetään Pohjolaan ja johon Pohjolan vastatoimet osuvat. Kansanrunouden kannalta on siksi tärkeää erottaa yksittäisten laulajien vaihtelevat paikannimet Lönnrotin koostaman eepoksen johdonmukaisemmasta Väinölä-kuvasta.

Vallitseva tulkinta

Vallitsevan tutkimustulkinnan mukaan Väinölä on Kalevalassa runollinen ja suhteellinen paikannimi, ei historiallisesti paikannettava alue. Se tarkoittaa Väinämöisen omaa maailmaa ja toimii Kalevalan rinnakkaisnimityksenä silloin, kun kertomus korostaa Väinämöisen kotia, väkeä ja vaikutuspiiriä. Hahmon kannalta tämä merkitsee, että Väinämöinen ei ole pelkkä yksinäinen tietäjä, vaan hänen voimansa liittyy yhteisöön, tupiin, ahoihin, vesireitteihin, karjaan ja viljaan. Paikan kannalta Väinölä on eepoksen kotinen keskus: sieltä laulajan maine lähtee, sinne palataan, ja siellä mitataan, kestääkö yhteisö Pohjolan aiheuttamat kriisit.

Myyttinen merkitys

Väinölän myyttinen rooli on olla sankarien ja erityisesti Väinämöisen kulttuurinen kotipiiri: laulun, tiedon, parantamisen, karjan, viljan, tulen ja valon paikka. Se ei ole vain asuinpaikka, vaan se näyttää, mitä Väinämöisen maailma suojelee. Kun Louhi lähettää tauteja, karhun, pimeyden ja tulettomuuden, hyökkäys kohdistuu juuri Väinölän elämän perusehtoihin. Väinölä toimii näin vastaparina Pohjolalle, mutta vastakohtaa ei pidä yksinkertaistaa pelkäksi hyvä–paha-jaoksi: Pohjola on runoissa myös vaurauden ja voimien haltija, kun taas Väinölä on se oma yhteisö, jonka säilyminen ja elpyminen ovat kertomuksen kannalta keskeisiä.

Vertailevat mytologiat

Väinölää voi vertailevassa mytologiatutkimuksessa rinnastaa yleiseen kertomusmalliin, jossa kulttuurisankarin oma kotipiiri asetetaan vastakkain etäisen, vaarallisen tai voimakkaita rikkauksia hallitsevan toisen maailman kanssa. Tällaisia vertailukohtia ovat esimerkiksi skandinaavisen mytologian jumalten tai ihmisten järjestynyt maailma suhteessa jättiläisten alueisiin sekä monien euraasialaisten perinteiden sankarikylä–vieras pohjoinen/tuonpuoleinen -asetelmat. Nämä rinnastukset eivät tarkoita, että Väinölä olisi sama asia kuin jokin vieraan mytologian paikka. Ne auttavat lähinnä kuvaamaan, millainen kertomuksellinen tehtävä Väinölällä on: se on oma, elämää ylläpitävä keskus, jonka rajoja ja hyvinvointia koetellaan ulkopuolisilla voimilla.

Liittyy

Hahmot

Paikat

Esineet

Runoesiintymät

Runo	Rooli tai tapahtuma
3	Väinölä on Väinämöisen laulamisen ja Joukahaisen matkan kohde; Joukahainen lähtee Väinölään kilpailemaan ja päätyy Väinölän ahoille, missä miehet kohtaavat tiellä.
5	Väinölän vedet ovat niitä kalavesiä, joita Väinämöinen vetää nuotalla tavoittaakseen kadonneen neidon.
6	Väinämöinen ratsastaa Väinölän ahoilta matkalleen, ja myöhemmin Joukahainen kerskuu, ettei Väinämöinen enää astuisi Väinölän ahoja.
7	Kohde mainitaan runossa.
8	Väinämöinen houkuttelee Pohjan neitoa rekeensä ja kuvaa hänelle tehtäviä Väinölän tiloilla.
10	Väinämöinen palaa kotiseudulleen ja toteaa päässeensä jälleen Väinölän ahoille vastoin Joukahaisen kerskausta.
18	Annikki havaitsee Väinämöisen veneen kulkevan Väinölän vesien kautta matkalla, jonka tarkoitusta hän kyselee.
37	Ilmarinen vie kultaisen neitosen Väinölään ja tarjoaa sen Väinämöiselle puolisoksi; Väinämöinen torjuu tuodun kultakuvan.
39	Väinölä mainitaan Väinämöisen veneen kotipaikkana, kun Lemminkäinen tunnistaa sammonhakumatkalla kulkevan purren.
45	Louhi kuulee Väinölän menestyvän sammon muruilla, lähettää tauteja Väinölän väkeä vastaan, ja Väinämöinen ryhtyy parantamaan sairastunutta kansaa.
46	Pohjolaan tulee tieto Väinölän toipumisesta; Louhi nostaa karhun Väinölän elojen ja karjan päälle, minkä vuoksi Väinämöinen lähtee otson kaatoon.
47	Louhi vie tulen Väinölän tuvista; Väinölä jää tulettomaksi ja pimeäksi yhdessä Kalevalan kanssa.
49	Väinölän tuvilla ei paista päivä eikä kumota kuu; pimeys tuo vilua viljalle, karjalle ja ihmisille.

Vaihtoehtoiset tulkinnat

Väinölää on toisinaan pyritty lukemaan jonkin todellisen muinaisen alueen tai heimon kotimaaksi. Tällainen historiallis-maantieteellinen tulkinta on epävarma, koska Kalevalan paikannimistö on runollista, eri runoperinteistä koottua ja Lönnrotin toimitustyössä järjestettyä.
Väinölä voidaan tulkita kirjallisesti lähes samaksi paikaksi kuin Kalevala. Tämä on monissa kohdissa käyttökelpoinen lukutapa, mutta ei täysin ongelmaton: Väinölä painottaa Väinämöisen piiriä, Kalevala taas laajempaa Kalevan kansan kotipuolta.
Väinölästä on mahdollista nähdä jälkiä vanhemmasta sankarin talon, päällikköpiirin tai laulajayhteisön nimityksestä. Tämä jää kuitenkin hypoteesiksi, koska runoaineisto ei todista yhtä selvärajaisesti säilynyttä Väinölä-yhteisöä.
Myöhäisemmässä kansallisessa tulkinnassa Väinölä ja Kalevala on voitu lukea suomalaisuuden omaksi maaksi Pohjolan vastakohtana. Tämä kertoo ennen kaikkea Kalevalan vastaanotosta ja 1800–1900-lukujen kansallisesta lukutavasta, ei sellaisenaan kansanrunouden alkuperäisestä merkityksestä.

Lähteet

Elias Lönnrot: Kalevala (1849).
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Suomen Kansan Vanhat Runot -verkkokorpus.
Väinö Kaukonen: Lönnrot ja Kalevala.
Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia.
Matti Kuusi, Keith Bosley ja Michael Branch: Finnish Folk Poetry: Epic.
Kalevalaseuran vuosikirjat: Kalevalan paikannimistöä ja myyttistä maantiedettä käsittelevät artikkelit.
Kalevala, runot 3, 5, 6, 7, 8, 10, 18, 37, 39, 45, 46, 47 ja 49.
Elias Lönnrot: Kalevala, 1849 laitoksen runoteksti.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kalevala- ja kansanrunousjulkaisut Väinämöisen, Kalevalan ja Pohjolan paikannimistön taustaksi.
Elias Lönnrot: Kalevala. Toinen painos 1849; kriittisesti luettava eepoksen Väinölä-kuvan peruslähde.

Galleria

Arrival of Väinämöinen, Ilmarinen and Lemminkäinen at Pohjola, Joseph Alanen
Kullervo, Sigurd Wettenhovi-Aspa
Ylioppilaskunnan Laulajat (1906-1908), Unknown authorUnknown author