Mielikki

Tyyppi: Metsän emäntä, Tapion talon emäntä ja metsästyksen sekä karjanhoidon haltijahahmo
Esiintyy runoissa: 14324146
Keskeiset runot: 1446

Mielikki hallitsee Kalevalan metsäistä maailmaa emäntänä, jonka suostumus voi ratkaista metsästyksen onnistumisen ja karjan säilymisen. Hän ei ole juonta eteenpäin vievä sankari, vaan metsän vallan keskus: hän avaa Tapion aitan, lähettää apulaisensa ja opastaa saaliin etsijän oikeille jäljille. Hänen hahmonsa on vahvimmillaan Lemminkäisen Hiien hirven pyynnissä ja Väinämöisen karhunpyynnissä.

Kalevalan aikajana

Hiien hirven antaja

Runossa 14 Lemminkäinen joutuu Pohjolan kosintatehtävässään tavoittamaan Hiien hirven. Metsään lähtiessään hän ei luota pelkkään hiihtotaitoonsa, vaan puhuttelee metsän väkeä ja erityisesti Mielikkiä: metsän emäntää pyydetään johdattamaan saalis etsijän eteen, avaamaan Tapion aitta ja panemaan apulaisensa liikkeelle.

Lemminkäinen suostuttelee metsää pitkään, ja Mielikin asema näkyy siinä, että hirvi saadaan vasta metsän emännän ja Tapion väen miellyttyä. Kun Hiien hirvi juoksutetaan Lemminkäisen saataville, sankari kutsuu Mielikkiä vastaanottamaan kullan ja hopean palkkioksi saaliista.

Karjan kesäinen suojelija

Runossa 32 Mielikki siirtyy metsästyksen maailmasta karjan vartioinnin piiriin. Ilmarisen talon emännän lausumassa karjan suojeluloitsussa häntä kutsutaan metsän miniäksi, metsän emännäksi ja laveakämmeniseksi karjan eukoksi.

Mielikiltä pyydetään, että hän katsoisi karjaa yhdessä muiden luonnonhaltijoiden kanssa ja lähettäisi parhaat piikansa vartioimaan emännän viljaa eli karjaa kesän ajaksi. Näin metsä ei ole vain saaliin paikka, vaan myös laidunmaa, jonka vaarat täytyy lepytellä ja hallita.

Kanteleen kuulija

Runossa 41 Väinämöisen kanteleensoitto vetää koko luonnon kuulemaan. Metsän eläinten, lintujen ja veden väen ohella myös Tapion kansa kokoontuu soiton ääreen.

Mielikki kuvataan tässä Tapiolan tarkkana vaimona, joka pukeutuu ja asettuu puuhun kuuntelemaan kanteletta. Kohtaus näyttää hänet metsän arvokkaana emäntänä, jonka jopa Väinämöisen taide saa liikkeelle.

Otson kasvattaja ja tien näyttäjä

Runossa 46 Louhen nostattama karhu uhkaa Väinölän ja Kalevalan karjamaita, ja Väinämöinen lähtee Metsolaan otsoa etsimään. Hän pyytää Mielikkiä ja Tellervoa kytkemään koiransa, jotta metsästys voisi tapahtua hallitusti eikä karhu tekisi vahinkoa.

Karhunpeijaisissa Mielikin rooli laajenee pelkästä metsästysonnen antajasta otson kasvattajaksi. Väinämöinen kertoo, kuinka Mielikki poimi karhun villat vesiltä, kasvatti otson metsässä, hankki sille kynnet ja hampaat sekä lopulta neuvoi tien metsästäjälle. Mielikki on näin sekä metsän lahjan antaja että sen vaarallisen voiman alkuperäinen hoitaja.

Alkuperä ja tausta

Mielikki-nimi liittyy todennäköisesti suomen sanaan mieli ja mieltyä-verbiin: metsän emäntä on se, jonka mieli on saatava suopeaksi. Tämä sopii hänen runolliseen tehtäväänsä: metsästäjä ei vain ota saalista, vaan pyytää metsän haltijaväkeä mieltymään ja antamaan metsän antimet. Kalevalassa Mielikki on liitetty Tapion taloon ja Tapiolaan, mutta kansanrunoudessa samat tehtävät voivat esiintyä myös nimillä metsän emäntä, metsän antimuori, Metsolan muori tai muilla paikallisilla nimityksillä. Hahmo ei siksi ole vain yhden yhtenäisen jumalattaren kuva, vaan runoperinteessä vaihteleva metsän naispuolinen haltija- ja emäntähahmo.

Muu kansanrunous

Kalevalan ulkopuolisessa kansanrunoudessa Mielikki esiintyy etenkin metsästysloitsuissa, karjan suojeluloitsuissa ja karhunpeijaisperinteessä. Metsästäjä puhuttelee häntä metsän emäntänä, pyytää avaamaan metsän aittoja, ajamaan saalista esiin, sulkemaan petojen suut tai tekemään metsän vaarat vaarattomiksi. Usein metsä kuvataan taloksi tai kartanoksi, jossa Tapio, Mielikki, Tellervo ja muu metsän väki toimivat isäntäväen ja palvelusväen tavoin. Näissä runoissa Mielikin asema voi vaihdella: hän voi olla Tapion vaimo, metsän miniä, metsän muori tai yleisemmin metsän naispuolinen haltija. Vaihtelu osoittaa, että olennaista ei ole vakaa sukuluettelo, vaan tehtävä metsän haltijana ja saaliin tai turvan antajana.

Vallitseva tulkinta

Vallitsevan tutkimustulkinnan mukaan Mielikki on ennen kaikkea itämerensuomalaisen metsänhaltijaperinteen naispuolinen emäntähahmo, jonka Kalevala on koonnut ja kirjallistanut yhtenäisemmäksi henkilöksi. Häntä ei yleensä tulkita yksiselitteisesti antiikin jumalatarten kaltaiseksi jumalattareksi, vaan haltijaksi, metsän talouden emännäksi ja rituaalisen puhuttelun kohteeksi. Tulkinta korostaa niin sanottua metsän omistajuuden ajatusta: metsän eläimet kuuluvat metsän väelle, ja ihminen saa ne käyttöönsä vain pyytämällä, lahjomalla, ylistämällä ja noudattamalla oikeita sanoja. Mielikin kannalta tämä tarkoittaa, että hänen valtansa ei ole juonellinen sankarivalta vaan rituaalinen valta: hän antaa, pidättää, suojelee ja sovittaa ihmisen suhdetta metsään.

Myyttinen rooli

Mielikin myyttinen rooli on toimia metsän ja ihmisen välisen vaihdon portinvartijana. Hänen hallussaan ovat saaliseläimet, metsän aitat ja metsän apulaiset, joten metsästäjän onnistuminen riippuu siitä, saadaanko metsän emäntä suopeaksi. Karjanhoidon yhteydessä sama rooli kääntyy suojeluksi: kun karja menee kesäksi metsälaitumille, Mielikiltä pyydetään, ettei metsä vahingoittaisi sitä ja että metsän väki vartioisi sitä. Karhunpyyntiin liittyvässä kuvastossa Mielikki on myös otson kasvattaja ja hoitaja, mikä tekee karhusta metsän oman talouden kasvatin eikä vain villin vihollisen. Hahmon kannalta tämä merkitsee, että Mielikki edustaa sekä metsän anteliaisuutta että sen vaarallista omistusoikeutta.

Vertailevat mytologiat

Mielikkiä voidaan vertailla varovasti laajaan pohjoiseuraasialaiseen ja circumpolaariseen 'eläinten emännän' tai 'eläinten haltijan' motiiviin, jossa metsäeläimet kuuluvat yliluonnolliselle omistajalle ja metsästäjän on pyydettävä lupa saaliiseen. Vertailu auttaa ymmärtämään, miksi saalis näyttäytyy lahjana eikä pelkkänä metsästäjän voittona. Antiikin Artemis tai Diana muistuttavat Mielikkiä siinä, että ne liittyvät metsään ja eläimiin, mutta ne kuuluvat toisenlaiseen jumalajärjestelmään eikä niitä tule pitää Mielikin suorina vastineina. Myös muiden kansojen metsänhaltijat ja metsän emännät ovat hyödyllisiä vertailukohtia, mutta Kalevalan Mielikki on tulkittava ensisijaisesti itämerensuomalaisen loitsu- ja metsästysperinteen kautta.

Liittyy

Hahmot

Paikat

Esineet

Kantele

Runoesiintymät

Runo	Rooli tai tapahtuma
14	Lemminkäinen puhuttelee Mielikkiä metsän emäntänä Hiien hirven pyynnissä: hän pyytää tätä johdattamaan saaliin etsijän eteen, avaamaan Tapion aitan ja myöhemmin ottamaan vastaan kullan ja hopean; loitsujen jälkeen metsän emäntä mieltyy ja Hiien hirvi juoksutetaan Lemminkäisen saataville.
32	Karjan suojeluloitsussa Mielikki kutsutaan metsän miniäksi ja metsän emännäksi; häntä pyydetään yhdessä muiden luonnonhaltijoiden kanssa katsomaan karjaa sekä lähettämään parhaat piikansa karjan vartijoiksi kesäksi.
41	Väinämöisen soitto houkuttelee metsän emännän kuuntelemaan: hän pukeutuu ja asettuu puuhun kuulemaan kanteletta.
46	Karhunpyynnissä Väinämöinen pyytää Mielikkiä ja Tellervoa kytkemään koiransa; peijaispuheessa Mielikki kuvataan otson kasvattajana, kynsien ja hampaiden hankkijana sekä tien neuvovana metsän emäntänä, joka auttaa saaliin löytämisessä.

Vaihtoehtoiset tulkinnat

Mielikkiä on toisinaan pidetty muinaisena suomalaisena metsänjumalattarena. Tämä on mahdollinen mutta varovasti käytettävä tulkinta: runoaineisto tukee selvästi metsän emännän ja haltijan roolia, mutta yhtenäisen, koko suomalaisalueella palvotun jumalattaren olemassaoloa on vaikeampi osoittaa.
Nimen alkuperä voidaan tulkita metsän suopeaan mieleen liittyväksi personifikaatioksi: Mielikki olisi alun perin metsän 'mielen' tai metsästysonnen runollinen hahmo. Tämä sopii loitsujen kieleen, mutta ei yksin selitä kaikkia Mielikkiin liittyviä perhesuhteita ja Tapiola-kuvastoa.
Mielikki ja muut metsän naisnimet, kuten metsän emäntä, Metsolan muori ja antimuori, voidaan nähdä joko saman hahmon nimimuotoina tai eri paikallisten haltijoiden päällekkäisinä kerrostumina. Kalevalassa ne näyttävät yhdistyvän Mielikin ympärille, mutta kansanrunoudessa rajat eivät ole aina selvät.
Mielikin suhde Tapioon on usein selitetty aviopuolisosuhteeksi, mutta runoperinteessä sukulaisuusnimitykset vaihtelevat. Siksi 'Tapion vaimo' on hyvä ymmärtää Kalevalan ja osan kansanrunouden mukaiseksi rooliksi, ei kaikkia runomuotoja sitovaksi järjestelmäksi.

Lähteet

Elias Lönnrot: Kalevala (1849).
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Suomen Kansan Vanhat Runot -verkkokorpus.
Väinö Kaukonen: Lönnrot ja Kalevala.
Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia.
Matti Kuusi, Keith Bosley ja Michael Branch: Finnish Folk Poetry: Epic.
Kalevala, runot 14, 32, 41 ja 46
Kalevalan runo 14: Lemminkäisen Hiien hirven pyynti
Kalevalan runo 46: Väinämöisen karhunpyynti ja karhunpeijaiset
Elias Lönnrot: Kalevala. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kriittinen verkkolaitos.
Suomen Kansan Vanhat Runot -verkkokorpus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja FIN-CLARIN; hakusanoiksi esimerkiksi "Mielikki", "metsän emäntä" ja "Tapion talon emäntä".

Galleria