Ilmarinen

Ilmarinen

Tyyppi

Seppä, kulttuurisankari ja myyttinen taivaantakoja

Esiintyy runoissa

1910151718192224253132343738394042434446474849

Keskeiset runot

91019243738394249

Ilmarinen on Kalevalassa seppä, jonka pajasta nousevat sekä arkiset työkalut että maailman kohtaloa muuttavat ihme-esineet. Hän syntyy vasara kädessä, takoo Sammon Pohjolalle, saa Pohjan neidon puolisokseen ja menettää hänet Kullervon kostossa. Loppupuolen runoissa Ilmarinen siirtyy kosijasta ja aviomiehestä Sampo-retken osalliseksi sekä taivaan valojen jäljittelijäksi.

Kalevalan aikajana

Laulujen alkuperää lueteltaessa Ilmarisen ahjo mainitaan jo runossa 1 yhtenä runojen ja sanojen lähteenä. Varsinainen henkilöhahmo astuu esiin runossa 9: seppo Ilmarinen syntyy sysimäellä ja kasvaa hiilikankaalla, vaskinen vasara kädessään ja pihdit mukanaan. Hän laatii pajansa heti, etsii sille paikan ja hallitsee raudan sekä tulen niin läheisesti, että tuli ei ole hänelle vihollinen vaan sepän työn oma väki.

Sammon kaari kiinnittää Ilmarisen Kalevalan suureen valtapeliin. Runossa 10 Väinämöinen tulee hänen pajaansa Pohjolasta palattuaan ja ohjaa seppää kohti tehtävää, johon Louhi on sitonut tyttärensä lupauksen: Sammon takomiseen. Ilmarinen takoo uuden Sammon, kirjokannen, joka jauhaa syötävää, myytävää ja säilytettävää; samalla hänestä tulee Pohjolan vaurauden rakentaja, vaikka itse Sampo jää Louhen haltuun.

Sammon jälkeen Ilmarinen toimii toistuvasti taitajana, jonka luo muut sankarit tulevat, kun tarvitaan rautaa, terästä ja täsmällistä välinettä. Runossa 15 hän takoo Lemminkäisen äidille rautapiikkisen haravan Tuonelan joelle etsintää varten. Runossa 17 Väinämöinen pyytää häneltä rautaisia varusteita Antero Vipusen luo matkatessaan, ja Ilmarinen myös varoittaa hankkeen mahdottomuudesta. Runossa 18 Annikki puhuttelee häntä veljenään ja houkuttelee koruilla ja tiedoilla liikkeelle kohti Pohjolan kosintaa.

Kosintajakso nostaa Ilmarisen seppänä tehdyn työn henkilökohtaiseksi vaateeksi. Runossa 19 hän saapuu Pohjolaan, kieltäytyy juomasta ennen kuin näkee morsiamensa ja muistuttaa Pohjan neitoa siitä, että hän takoi Sammon ja että lupaus oli annettu. Häiden jälkeen Louhi puhuttelee häntä vävynään runossa 22. Runossa 24 Ilmarinen lähtee Pohjolan pihoilta nuoren puolisonsa kanssa, ja runossa 25 hän saapuu kotiin morsiamensa kera odottavan väen luo.

Avioliiton onni katkeaa Kullervo-jaksossa. Runossa 31 seppään viittaava kohtaus liittyy Kullervon myymiseen ja kirveen takomiseen, mutta kohdistus Ilmariseen on tekstikatkelman perusteella epävarma. Runossa 32 Ilmarisen emäntä panee uuden orjan paimeneksi ja kohtelee häntä julmasti; runossa 34 Kullervo lähtee seppo Ilmarisen luota ja Ilmarinen kuulee pajaan asti soiton, tulee katsomaan ja löytää vaimonsa kuolleena. Runossa 37 hän murtuu suruun: vasara ei käänny kädessä eikä pajasta kuulu kalke. Hän yrittää korvata menetyksen kultaisella ja hopeisella neitosella, mutta eloton kuva ei tuo puolisoa takaisin. Runossa 38 hän hylkää kultaisen kuvansa, lähtee Pohjolaan pyytämään toista tytärtä ja joutuu torjutuksi; Kalevalan kosijana Ilmarinen on tässä vaiheessa sekä voimakas että epäonnistunut.

Loppupuolella Ilmarinen palaa yhteisten sankaritekojen mieheksi. Runossa 39 Väinämöinen kutsuu hänet Pohjolaan Sammon saantiin; Ilmarinen epäilee hanketta, mutta takoo erinomaisen miekan. Runossa 40 hän on veneessä Lemminkäisen kanssa ja toimii tilanteiden ratkaisijana, ja runoissa 42–43 hän soutaa Sampo-retkellä Väinämöisen ja Lemminkäisen rinnalla paon hetkellä. Retken jälkeen hänen sepäntaitonsa palvelee yhä Väinämöistä: runossa 44 hän takoo haravan kadonneen soiton etsintään, runossa 46 keihään karhun kaatamiseen, runoissa 47–48 hän lähtee Väinämöisen kanssa tulen ja kalastuksen asioille. Runossa 49 Ilmarinen takoo kultaisen kuun ja hopeisen auringon taivaalle, mutta Väinämöinen sanoo työn joutavaksi: kulta ei kumota kuuna eikä hopea paista päivänä. Näin Ilmarisen viimeinen suuri yritys näyttää hänen voimansa rajat yhtä selvästi kuin hänen taitonsa.

Alkuperä ja tausta

Ilmarinen on Kalevalaa vanhempi itämerensuomalaisen kansanrunouden hahmo, jonka nimi liittyy todennäköisesti sanaan ilma: taivas, sää, avaruus tai ylinen maailma. Kalevalassa hänestä on koottu yhtenäinen henkilöhahmo useista runoaiheista: iänikuisesta sepästä, taivaan tai taivaankannen takojasta, Sammon valmistajasta, kosijasta, aviomiehestä ja Väinämöisen työtoverista. Häntä ei siksi kannata lukea vain yhtenä arkisena kyläseppänä eikä myöskään ongelmattomasti yhtenä säilyneenä muinaisjumalana, vaan runoperinteen myyttiseksi seppähahmoksi, jonka ympärille on kasautunut sekä kosmologisia että eeppisiä tehtäviä.

Muu kansanrunous

Kalevalan ulkopuolisessa kansanrunoudessa Ilmarinen esiintyy ennen kaikkea iänikuisena seppänä ja takojana. Hänet liitetään Sammon valmistamiseen, taivaan takomiseen, raudan ja tulen käsittelyyn sekä kosinta- ja hääaiheisiin. Loitsuissa ja syntyrunoissa seppähahmo voi toimia raudan, tulen tai parantavan välineen hallitsijana: Ilmarinen tai Ilmarisen kaltainen seppä osaa tehdä sen, mihin tavallinen ihminen ei pysty. Eri runopaikoissa hänen roolinsa vaihtelee: joskus painottuu kosminen taivaantakoja, joskus Pohjolan kosija, joskus ammatillisesti ylivoimainen seppä. Kalevala yhdistää nämä perinteen piirteet selvästi yhtenäisemmäksi elämäntarinaksi kuin yksittäiset kansanrunot yleensä tekevät.

Vallitseva tulkinta

Vallitsevan tutkimustulkinnan mukaan Ilmarinen on kerrostunut hahmo. Hänessä on vanhaa myyttistä ainesta, erityisesti yhteys ilmaan, taivaaseen ja kosmiseen takomiseen, mutta Kalevalan Ilmarinen on myös Lönnrotin kokoama eeppinen henkilö. Häntä tulkitaan yleensä kulttuurisankariksi ja myyttiseksi sepäksi: hän edustaa metallin, tulen, tekniikan ja taitotyön hallintaa. Hahmon kannalta tämä tarkoittaa, että Ilmarisen merkitys ei rajoitu siihen, että hän valmistaa tarinassa tarpeellisia esineitä. Hän on se voima, jonka kautta raaka aine muuttuu järjestykseksi, välineiksi, vauraudeksi ja vallaksi. Samalla hän on riippuvainen muista toimijoista: Väinämöinen tarvitsee hänen kättensä taitoa, Louhi tarvitsee Sammon, mutta Ilmarinen itse ei saa pysyvää onnea eikä täyttä valtaa työnsä tuloksista.

Myyttinen rooli

Ilmarisen myyttinen ydin on tekemisessä: hän järjestää maailmaa takomalla. Hänen työnsä kohteet eivät ole pelkkiä työkaluja, vaan vaurauden, vallan, elämänjärjestyksen ja taivaanvalojen kaltaisia suuria asioita. Sammon takojana hän valmistaa esineen, joka tuottaa rikkautta mutta jää toisten haltuun; tämä tekee hänestä luovan voiman, joka ei aina hallitse työnsä seurauksia. Kultaisen neidon sekä kultaisen kuun ja hopeisen auringon epäonnistuminen puolestaan näyttää, että Ilmarisen käsityötaito ulottuu aineeseen mutta ei elämän, rakkauden tai taivaallisen valon varsinaiseen olemukseen. Hahmon kannalta tämä merkitsee kaksijakoisuutta: Ilmarinen on maailmaa rakentava kulttuurisankari, mutta hänen taitonsa rajat ovat yhtä tärkeitä kuin hänen voimansa.

Vertailevat mytologiat

Vertailevassa mytologiassa Ilmarista voidaan rinnastaa muihin jumalallisiin tai puolijumalallisiin seppiin, kuten kreikkalaiseen Hefaistokseen, roomalaiseen Vulcanukseen, germaanisen perinteen Völundiin sekä intialaisiin taivaallisiin käsityöläishahmoihin kuten Tvaštariin tai Višvakarmaniin. Yhteisiä piirteitä ovat metallin, tulen, ihme-esineiden ja joskus kosmisen järjestyksen valmistaminen. Vertailu auttaa hahmottamaan Ilmarisen asemaa myyttisenä käsityöläisenä, mutta se ei tarkoita, että nämä hahmot olisivat sama alkuperäinen olento. Sammon ja kosmisen myllyn tai vauraudenlähteen vertailut esimerkiksi pohjoismaiseen Grotti-myllyyn ovat myös tutkimuksessa esitettyjä rinnastuksia, eivät Kalevalan sisäisiä faktoja. Ilmarisen kultainen neito voidaan puolestaan asettaa laajaan keinotekoisen ihmisen tai elävän kuvan motiiviperheeseen, mutta Kalevalassa aiheen merkitys liittyy erityisesti sepäntaiteen rajaan: muoto voidaan takoa, elämä ei.

Liittyy

Hahmot

• Väinämöinen
• Louhi
• Lemminkäinen
• Kullervo
• Lemminkäisen äiti

Paikat

• Pohjola
• Väinölä
• Kalevala
• Tuonela

Esineet

• Sampo
• rautainen harava
• miekka
• kolmisulkainen keihäs
• kultainen neito
• hopeinen aurinko
• kultainen kuu

Käsitteet

• sepäntyö
• Sampo-retki
• kosinta
• Pohjolan häät
• suru
• taivaanvalot

Runoesiintymät

Runo	Rooli tai tapahtuma
1	Ilmarinen mainitaan laulujen ja sanojen lähteenä: virsiä on saatu myös Ilmarisen ahjon alta.
9	Kuvataan seppo Ilmarisen synty ja kasvu sekä hänen pajansa ja sepäntyönsä; hän käsittelee rautaa ja tulta.
10	Väinämöinen tulee Ilmarisen pajaan, jossa Ilmarinen takoo; katkelmassa viitataan myös hänen uuteen sampoonsa ja sen jauhamiseen.
15	Lemminkäisen äiti pyytää Ilmarista takomaan vaskisen ja rautapiikkisen haravan; Ilmarinen valmistaa sen.
17	Väinämöinen pyytää Ilmariselta rautaisia varusteita matkalleen Antero Vipusen luo; Ilmarinen myös varoittaa, ettei Vipuselta saa sanoja.
18	Annikki puhuttelee Ilmarista veljenään ja pyytää häntä takomaan koruja vastineeksi tiedoista; Ilmarinen lupaa palkita hyvistä sanomista.
19	Ilmarinen saapuu Pohjolaan, saa juomaa käteensä ja vaatii nähdä morsiamensa; hän muistuttaa Pohjan neitoa sammon takomisesta ja annetusta lupauksesta.
22	Pohjolan emäntä puhuttelee Ilmarista vävynään hääpitojen jälkeen.
24	Ilmarinen lähtee Pohjolan pihoilta nuoren morsiamensa kanssa ja ajaa hänen kanssaan kohti kotia.
25	Ilmarinen saapuu Pohjolasta kotiinsa nuoren morsiamensa kanssa; kotiväki on odottanut seppo Ilmarin kotihin tulevaa neitoa.
31	Katkelmissa puhutaan sepälle myydystä orjasta ja sepästä, joka takoo Kullervolle kirveen; nimeä Ilmarinen ei näy suoraan tässä katkelmassa.
32	Ilmarin emäntä mainitaan; hän arvelee uuden orjan työtä ja panee tämän paimeneksi.
34	Kullervo lähtee seppo Ilmarisen luota; Ilmarinen kuulee soiton pajaan, tulee katsomaan ja näkee vaimonsa kuolleena.
37	Ilmarinen itkee kuollutta vaimoaan, on voimaton pajassaan eikä vasara käänny kädessä; hän valittaa yksinäisyyttään.
38	Ilmarinen hylkää kultaisen kuvansa ja hopeisen neitosensa, lähtee Pohjolaan pyytämään toista tytärtä ja kertoo Louhelle tämän aiemman tyttären kuolleen; neito torjuu hänet.
39	Väinämöinen kutsuu Ilmarista Pohjolaan sammon saantiin; Ilmarinen epäilee sammon saamista ja takoo sitten erinomaisen miekan.
40	Ilmarinen on veneessä Lemminkäisen kanssa, yrittää auttaa venettä irti, nostaa miehen merestä ja lyö kalaa miekallaan.
42	Ilmarinen lähtee Väinämöisen ja Lemminkäisen kanssa merelle kohti Pohjolaa ja toimii soutajana ylimmäisillä airoilla.
43	Väinämöinen käskee Ilmarista soutamaan; Ilmarinen soutaa Lemminkäisen ja muun väen kanssa, jotta vene ennättäisi pakoon.
44	Väinämöinen pyytää Ilmarista takomaan rautaisen haravan kadonneen soiton etsimiseen; Ilmarinen takoo haravan vaskisine varsineen.
46	Väinämöinen pyytää Ilmarista takomaan kolmisulkaisen keihään karhun kaatamista varten; seppo takoo sopivan keihään.
47	Väinämöinen kutsuu Ilmarisen katsomaan taivaasta pudonnutta tulta; he lähtevät yhdessä, ja Ilmarinen valmistaa veneeseen meloja ja järkäleitä.
48	Väinämöinen kutsuu Ilmarisen verkoille vesille; he lähtevät yhdessä kalastamaan.
49	Ilmarinen takoo kultaista kuuta ja hopeista aurinkoa taivaalle; Väinämöinen moittii työtä joutavaksi, ja seppo saa kuun ja päivän valmiiksi ja nostaa ne puihin.

Vaihtoehtoiset tulkinnat

Vaihtoehtoiset tulkinnat

• Ilmarista on tulkittu mahdolliseksi muinaiseksi taivaan- tai ilmanjumalaksi, joka olisi myöhemmässä runoperinteessä muuttunut sankarilliseksi sepäksi. Tämä on mahdollinen mutta ei varma tulkinta: nimi ja taivaantakomisen aiheet tukevat sitä, mutta Kalevalan kertomus ei sellaisenaan todista yhtenäistä jumalkulttia.
• Toisen epävarman tulkinnan mukaan Ilmarinen olisi ennen kaikkea rituaalinen tai loitsullinen seppä, ei eeppinen sankari. Tällöin hänen tärkein tehtävänsä olisi hallita vaarallisia väkiä, kuten rautaa ja tulta, ja palauttaa niiden avulla järjestys. Tämä selittää hyvin loitsuainesta, mutta ei kata koko Kalevalan kosinta- ja Sampo-kertomusta.
• Ilmarisen ja Sammon suhdetta on tulkittu myös yhteiskunnallisesti: seppä valmistaa vaurauden lähteen, mutta poliittinen valta ja omistus jäävät Pohjolalle. Tällöin Ilmarinen kuvastaisi tekijän ja vallankäyttäjän eroa. Tämä on tulkinnallinen lukutapa, ei kansanrunouden yksiselitteinen sanoma.
• Kultaisen neidon on katsottu kuvaavan käsityötaidon, miehisen hallinnan tai aineellisen korvikkeen epäonnistumista elävän suhteen korvaajana. Tämä on vahva kirjallinen ja symbolinen tulkinta, mutta yksittäisissä kansanrunoversioissa aiheen painotus voi olla toisenlainen.
• Joissakin tulkinnoissa Ilmarinen nähdään Väinämöisen vastahahmona: Väinämöinen vaikuttaa sanalla ja laululla, Ilmarinen aineella ja työkalulla. Tämä jako sopii Kalevalan rakenteeseen, mutta käytännössä hahmot toimivat usein yhdessä eikä jako ole ehdoton.

Lahteet

• Kalevala, runot 1, 9, 10, 15, 17–19, 22, 24–25, 31–32, 34, 37–40, 42–44, 46–49.
• Elias Lönnrot: Kalevala, vuoden 1849 laitos.
• Kalevalan kriittiset ja kommentoidut laitokset Ilmarisen, Sammon ja Pohjolan häiden jaksojen tarkistamiseen.
• Kalevala, vuoden 1849 laitos: Ilmarisen, Sammon, Pohjolan häiden, Kullervo-jakson ja taivaanvalojen jaksot.
• Suomen Kansan Vanhat Runot -korpus: Ilmarista, Sampoa, kultaneitoa, taivaantakomista, raudan syntyä ja seppäloitsuja koskevat toisintoryhmät.
• Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia — erityisesti myyttisiä sankareita, kosmologiaa ja tietäjäperinnettä koskevat kohdat.
• Martti Haavio: Suomalainen mytologia — Ilmarisen, Sammon ja suomalaisen jumalperinteen vanhemmat tutkimustulkinnat.
• Kalevalan kriittiset ja kommentoidut laitokset: Lönnrotin toimitustyön ja eri runoainesten yhdistämisen tarkistamiseen.
• Kaarle Krohnin ja myöhemmän kalevalamittaisen runouden tutkimuksen teokset: Ilmarisen kansanrunouspohjan ja runotyyppien vertailuun.