Pohjola

Tyyppi: Pohjoinen valtapiiri, juhla- ja vaurauden paikka sekä sankarien vastapuoli
Esiintyy runoissa: 32628293840
Keskeiset runot: 263840

Pohjola on Kalevalan pohjoinen maailma: kaukainen piha, pitojen talo, sotaan nouseva väki ja Sammon varassa elävä vaurauden keskus. Se vetää sankareita puoleensa, mutta ei päästä heitä helpolla: Lemminkäinen saa siellä verivelan, Ilmarinen palaa sieltä pahoilla mielin ja Väinämöisen kantelekin joutuu siellä koetukselle. Pohjola on siksi enemmän kuin maantieteellinen suunta — se on Kalevalan kertomuksissa vastavoima, houkutus ja koettelemusten näyttämö.

Kalevalassa

Pohjoinen vertailukohta

Pohjola vilahtaa ensin Joukahaisen tietojen luettelossa, jossa se asetetaan etelän ja Takalapin rinnalle. Hän sanoo, että “pohjola porolla kynti”, kun etelä kynti emähevosella ja Takalappi tarvahalla. Tässä kohdassa Pohjola hahmottuu ennen kaikkea pohjoisena alueena ja maailmansuuntana, ei vielä varsinaisena juonen keskuksena.

Häät ja kutsumaton lähtijä

Pohjola muuttuu toimivaksi näyttämöksi, kun siellä pidetään häitä ja salaisia juominkeja. Lemminkäinen kuulee pidot kaukaa ja päättää lähteä Pohjolan pitoihin, vaikka hänen äitinsä varoittaa matkan vaaroista ja kieltää menemästä paikkaan, johon häntä ei ole kutsuttu.

Pohjola näyttäytyy tässä ylhäisenä ja vaarallisena juhlayhteisönä. Sen pidot lupaavat mainetta ja nautintoa, mutta samalla ne merkitsevät rajaa, jonka ylittäminen vie Lemminkäisen kohti väkivaltaa.

Veriteko ja Pohjolan sota

Lemminkäisen matka päättyy tekoon Pohjolan pihoilla: hän kertoo tappaneensa pohjolaisen pojan, itse Pohjolan isännän. Tämän jälkeen Pohjola nousee sotaan häntä vastaan, ja Lemminkäisen on paettava äitinsä neuvojen varassa.

Seuraavassa vaiheessa Pohjolan kosto ulottuu Lemminkäisen kotiin asti. Äiti kertoo, että Pohjola on sotinut häntä vastaan, polttanut huoneet poroksi ja kaatanut kartanon. Lemminkäinen ei kuitenkaan alistu, vaan uhkaa vielä sotittaa ja kaataa Pohjolan.

Sammon varassa elävä maa

Ilmarisen paluu Pohjolasta avaa toisen näkymän paikkaan. Väinämöinen kysyy, miten Pohjola elää, ja Ilmarinen vastaa suoraan: Pohjolan elämä perustuu Sampoon. Sampo jauhaa siellä syötäviä, myötäviä ja kotipitoja, ja sen vuoksi Pohjolassa on kyntö, kylvö, kasvu ja “ikuinen onni”.

Tässä Pohjola ei ole vain vihollisen piha, vaan taloudellisen ja myyttisen yltäkylläisyyden keskus. Sammon hallinta tekee siitä vauraan, omavaraisen ja muille tavoiteltavan paikan.

Kanteleen koetus Pohjolassa

Kun Väinämöisen kanteleelle ei löydy oikeaa soittajaa omasta joukosta, soitin lähetetään Pohjolaan ja Sariolaan. Pohjolan pojat, piiat, miehet, naiset ja emäntä yrittävät soittaa sitä, mutta soitto ei synnytä iloa: kielet käyvät kieroon, jouhet parkuvat ja ääni kaikuu karkeasti.

Kanteleen epäonnistunut soitto vahvistaa Pohjolan asemaa vastakuvana Väinämöisen taidolle. Paikassa on väkeä, valtaa ja Sampo-vaurautta, mutta oikea laulun ja soiton mahti ei siellä avaudu.

Alkuperä ja tausta

Nimi Pohjola rakentuu sanasta pohja, jolla on itämerensuomalaisissa kielissä sekä konkreettinen merkitys ’pohja, alaosa’ että ilmansuuntamerkitys ’pohjoinen’. Paikannimijohtimena -la tekee siitä ’pohjan/pohjoisen paikan’ tai ’pohjoisen väen maan’. Kalevalassa nimi toimii sekä paikannimenä että laajempana pohjoisen suunnan merkitsijänä. Tästä syystä yksittäinen pienellä kirjoitettu “pohjola” voi olla tulkinnallisesti yleisempi aluenimitys, kun taas selvät muodot Pohjola, Pohjolassa ja Pohjolasta viittaavat kertomuksen nimettyyn valtapiiriin.

Muu kansanrunous

Kansanrunoudessa Pohjola ei esiinny aina yhtenä kartalle sijoitettavana valtakuntana, vaan runokielisenä pohjoisen, vierauden, vaurauden ja vaaran paikkana. Sampo-runoissa ja kosintarunoissa se voi olla paikka, josta tavoitellaan rikkautta, morsianta tai arvokasta esinettä. Lemminkäis-aihelmissa se liittyy usein pitoihin, kutsumattomaan tulijaan, loukkaukseen ja väkivaltaiseen seuraukseen. Loitsuissa ja myyttisissä alkuperärunoissa pohjoisen paikat, pimeät paikat ja Lapin/Pohjan suunnat voivat toimia kylmän, tautien tai vahingollisten voimien lähtöpaikkoina. Nimet Pohja, Pohjola, Sariola ja Pimentola voivat kansanrunoudessa lähestyä toisiaan rinnakkaisina runoniminä, mutta niitä ei pidä automaattisesti samastaa jokaisessa säkeessä samaksi paikaksi.

Vallitseva tulkinta

Vallitsevassa tutkimustulkinnassa Pohjolaa pidetään ennen kaikkea runollis-myyttisenä pohjoisen toiseuden paikkana, ei historiallisena valtiona tai yksiselitteisenä maantieteellisenä alueena. Se on Kalevalassa Lönnrotin kokoama ja järjestämä vastapiiri, jonka aineksia on suullisessa runoudessa useista eri aihelmista: kosinnasta, Sammosta, pidosta, kostosta ja vaarallisesta matkasta. Tulkinnan kannalta olennaista on, että Pohjola on samalla vihollinen ja välttämätön vaihtokumppani. Sieltä saadaan tai yritetään saada morsian, vauraus ja maine, mutta ne eivät irtoa ilman koettelemuksia. Siksi Pohjola ei ole vain “paha pohjoinen”, vaan Kalevalan sankarien toimintaa käynnistävä ja heidän rajojaan paljastava vastamaailma.

Myyttinen merkitys

Pohjola on Kalevalan myyttisessä rakenteessa ulkopuolinen, pohjoinen vastakeskus. Se ei ole pelkkä paha paikka, vaan vauras ja järjestäytynyt yhteisö, jolla on omat häät, sotajoukko, emäntä- ja isäntähahmot sekä Sammon kautta selittyvä yltäkylläisyys. Hahmojen kannalta Pohjola merkitsee rajaa, jonka ylittäminen muuttaa tilanteen vaaralliseksi: Lemminkäiselle se on kunnian, pitojen ja väkivallan paikka; Ilmariselle se on tavoitellun vaurauden ja pettymyksen paikka; Väinämöiselle se toimii vastakuvana omalle laulun ja soiton mahdille. Myyttisesti Pohjola kokoaa yhteen vieraan maan, vaarallisen emännän/isännän, morsiamen- ja aarteenhankinnan sekä kostosodan teemoja.

Vertailevat mytologiat

Vertailevassa mytologiassa Pohjolaa voidaan rinnastaa varovasti pohjoisiin tai syrjäisiin toismaailmoihin, joissa asuu vaarallinen mutta voimakas väki. Esimerkiksi skandinaavisen mytologian Jötunheimr on jumalten vastapuolena toimiva ulkopuolinen maa, josta haetaan tietoa, puolisoita tai aarteita ja jossa sankarit joutuvat koetuksiin. Tällainen vertailu auttaa hahmottamaan Pohjolan roolia vastamaailmana, mutta se ei tarkoita, että Pohjola olisi Jötunheimrin suomalainen vastine. Laajemmin Euraasian ja pohjoisten kansojen perinteissä kylmä, pimeä tai kaukainen pohjoinen voi toimia taudin, kuoleman, aarteen tai vaarallisen tiedon suunnan kuvana. Kalevalan Pohjola käyttää samoja yleisiä mielikuvia, mutta sen tarkka merkitys on sidottu itämerensuomalaiseen runokieleen ja Lönnrotin eeposrakenteeseen.

Liittyy

Hahmot

Paikat

Väinölä

Esineet

Sampo

Käsitteet

Runoesiintymät

Runo	Rooli tai tapahtuma
3	Joukahainen luettelee tietojaan ja sanoo Pohjolan kyntäneen porolla, rinnastaen sen etelään ja Takalappiin.
26	Pohjola pitää häitä ja pitoja; Lemminkäinen kuulee niistä ja sanoo lähtevänsä Pohjolan pitoihin, vaikka äiti kieltää häntä menemästä.
28	Lemminkäinen kertoo, että Pohjolan pihoilla tapahtui teko, jonka jälkeen Pohjola nousi sotaan häntä vastaan; äiti muistuttaa varoittaneensa lähtemästä Pohjolaan.
29	Lemminkäisen äiti kertoo Pohjolan sotineen Lemminkäistä vastaan, polttaneen huoneet ja kaataneen kartanon; Lemminkäinen vastaa, että Pohjola vielä sotitetaan ja kaadetaan.
38	Ilmarinen tulee Pohjolasta; Väinämöinen kysyy Pohjolan elämää, ja Ilmarinen kuvaa Pohjolan vaurauden perustuvan siellä olevaan sampoon.
40	Kantele lähetetään Pohjolaan, missä pojat, piiat, miehet, naiset ja emäntä soittavat sitä, mutta soitto ei onnistu iloksi.

Vaihtoehtoiset tulkinnat

Maantieteellinen tulkinta sijoittaa Pohjolan Lappiin, kaukaiseen pohjoiseen, Vienan Karjalan pohjoispuolelle tai yleisemmin arktiseen suuntaan. Tämä on mahdollinen taustamielikuva, mutta epävarma, koska runoissa Pohjola toimii joustavana myyttisenä paikkana eikä pysyvänä karttakohteena.
Historiallis-poliittinen tulkinta näkee Pohjolan muistumana vieraasta heimosta, kauppakumppanista tai vihollisyhteisöstä. Tällainen lukutapa voi selittää vastakkainasettelua ja ryöstöretken kaltaisia piirteitä, mutta yksittäistä historiallista kansaa tai valtakuntaa ei voi varmistaa runoaineiston perusteella.
Tuonelallinen tai alamaailmallinen tulkinta korostaa Pohjolan pimeyttä, kylmyyttä ja vaarallisuutta. Se on osin ymmärrettävä rinnastus, mutta Kalevalassa Pohjola ei ole sama asia kuin kuolleiden valtakunta: siellä eletään, vietetään häitä, käydään sotaa ja hallitaan vaurautta.
Šamanistinen tulkinta pitää matkaa Pohjolaan sankarin tai tietäjän matkana vaaralliseen tuonpuoleiseen voimakeskukseen. Tämä voi valaista matkan, koettelemuksen ja tietäjänvoiman piirteitä, mutta kaikkia Pohjola-jaksoja ei ole syytä selittää pelkästään šamanistisena matkana.
Sosiaalihistoriallinen tulkinta painottaa Pohjolaa morsiamen talona ja avioliittovaihdon toisena osapuolena. Tulkinta sopii häiden, kosinnan ja vastavuoroisuuden teemoihin, mutta Sammon myyttinen vauraus ja kanteleen koetus laajentavat Pohjolan roolin pelkkää avioliittotaloa suuremmaksi.

Lähteet

Elias Lönnrot: Kalevala (1849).
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Suomen Kansan Vanhat Runot -verkkokorpus.
Väinö Kaukonen: Lönnrot ja Kalevala.
Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia.
Matti Kuusi, Keith Bosley ja Michael Branch: Finnish Folk Poetry: Epic.
Kalevalaseuran vuosikirjat: Kalevalan paikannimistöä ja myyttistä maantiedettä käsittelevät artikkelit.
Kalevala: runot 3, 26, 28, 29, 38 ja 40
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kalevala- ja kansanrunousaineistot
Kalevalan kriittiset ja selityksin varustetut laitokset Pohjola- ja Sampo-jaksojen taustaksi
Elias Lönnrot: Kalevala, toinen painos 1849; Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran digitaaliset Kalevala-aineistot.

Galleria

Arrival of Väinämöinen, Ilmarinen and Lemminkäinen at Pohjola, Joseph Alanen
Ilmarinen Arrives as the Groom at Pohjola, Johan Kortman
The Wedding at Pohjola, Johan Kortman
Väinämöinen and Maiden of Pohjola, Joseph Alanen
Väinämöinen and Maiden of North, Robert Wilhelm Ekman
Lemminkäinen tulisella järvellä, Robert Wilhelm Ekman