Louhi

Tyyppi: Pohjolan emäntä, vallankäyttäjä ja Väinölän vastavoima
Esiintyy runoissa: 17101538424345464749
Keskeiset runot: 4243454647

Louhi on Kalevalassa Pohjolan emäntä, jonka pihasta kulkee tie Sammon syntyyn, kosintajuoniin ja suureen Pohjolan ja Väinölän väliseen valtakamppailuun. Hän ei ole pelkkä noita tai pahantekijä, vaan talonsa ja valtansa puolustaja, joka käy kauppaa, asettaa ehtoja ja kostaa, kun Sampo viedään. Louhen kaari alkaa auttajana ja vaativana emäntänä, mutta tiivistyy runoissa 42–49 avoimeksi sodaksi Väinämöistä, Ilmarista ja Kalevalan väkeä vastaan.

Kalevalan aikajana

Louhi mainitaan jo runossa 1 loitsujen ja luotteiden yhteydessä, osana laulun ja tiedon maailmaa. Varsinaisena toimijana hän astuu esiin runossa 7, kun Pohjolan emäntä kuulee merellä itkevän Väinämöisen, tunnistaa valituksen miehen itkuksi ja soutaa tämän luo. Hän nostaa Väinämöisen avuttomuudesta, mutta apu muuttuu neuvotteluksi: kotiinpääsy ja Pohjolan suopeus sidotaan Sammon hankkimiseen.

Runossa 10 Louhen talo on Sammon syntypaikka. Pohjolan emäntä kohtaa Ilmarisen, kyselee tulijalta ja toimii emäntänä tilanteessa, jossa seppä takoo Sammon. Kun ihme-esine on saatu aikaan, Louhi käskee tytärtään valmistautumaan, sillä Ilmarinen on täyttänyt suuren ehdon; samalla Sampo jää Pohjolan vaurauden lähteeksi ja Louhen vallan perustaksi.

Kosintajaksojen Louhi on ankara portinvartija. Runossa 15 Lemminkäisen äiti saapuu Pohjolaan vaatimaan tietoa pojastaan, mutta Louhi vastaa, ettei tiedä tämän kohtaloa, ja äiti syyttää häntä valehtelusta. Runossa 38 Louhi kohtaa Ilmarisen uudelleen, kun tämä palaa leskeksi jäätyään pyytämään toista Pohjolan tytärtä kuolleen vaimonsa sijalle. Louhi kyselee ensin tyttärensä oloista ja torjuu sitten pyynnön: hän katuu jo yhden lapsensa antamista eikä anna toista samaan kohtaloon.

Sammon ryöstö tekee Louhesta Väinölän suorimman vastustajan. Runossa 42 Väinämöinen vaatii Sammosta osuutta, mutta kun Louhi ei suostu jakoon, Väinämöinen ilmoittaa vievänsä koko aarteen. Louhi kutsuu Pohjolan väen aseisiin ja turvautuu mahtaviin keinoihin Sammon palauttamiseksi: hän nostattaa esteitä, kutsuu merellisiä voimia ja vetoaa ylijumalalliseen apuun. Väinämöisen soitto kuitenkin lumoaa Pohjolan väen, ja Sampo päätyy lähtemään Väinölän miesten veneeseen.

Runossa 43 Louhi kokoaa sotajoukon, varustaa Pohjolan sotaveneen ja lähtee takaa-ajoon. Kun vene vahingoittuu, hän ei luovu takaa-ajosta vaan etsii uuden keinon ja muuttaa muotoaan. Kamppailussa Sampo särkyy mereen: Louhi menettää suuren vaurauden lähteensä, mutta Väinölä saa osansa Sammon muruista ja kirjokannen kappaleista.

Tappion jälkeen Louhen toiminta muuttuu kostoksi. Runossa 45 hän kuulee Väinölän vaurastuneen Sammon muruista, kadehtii sitä ja suunnittelee tuhoa Kalevalan väelle; hän myös vie Pohjolan tuville tulleen synnyttäjän salattuun saunaan ja kytkeytyy tautien päästämiseen Väinölään. Kun Väinölä toipuu, Louhi pahastuu runossa 46 ja nostaa karhun Kalevalan karjan kimppuun. Runossa 47 hän saa auringon ja kuun kiinni ja kätkee ne pimeään Pohjolaan, jolloin hänen vastarintansa laajenee koko maailman valoa koskevaksi teoksi. Runossa 49 Louhi nähdään vielä ikkunassa tarkkailemassa salmen suunnalla palavaa tulta; pimeyden jakso etenee kohti ratkaisua, jossa hänen kätkemänsä valot eivät jää lopullisesti Pohjolan haltuun.

Alkuperä ja tausta

Louhi on Kalevalassa Lönnrotin kokoama ja yhtenäistämä hahmo, jonka taustalla on useita itämerensuomalaisen runouden rooleja: Pohjolan emäntä, kosittavan tyttären äiti, Sammon omistaja, loitsutaitoinen vastustaja ja pimeän Pohjolan hallitsija. Kansanrunoudessa nämä roolit eivät aina kuulu samalle nimihenkilölle. Louhi-nimen oma alkuperä on epävarma; sitä on selitetty muun muassa yhteydellä louheen eli kallioon tai kiveen sekä loitsujen ja loveen lankeamisen sanastoon, mutta mikään selitys ei ole varma.

Muu kansanrunous

Muussa kansanrunoudessa Louhen lähimpiä vastineita ovat Pohjolan emäntä, Pohjan akka ja toisinaan nimettömäksi jäävä pohjoinen naisvaltainen haltija. Sampo- ja kosintarunoissa hän voi toimia morsiamen äitinä, koettelemusten asettajana ja Pohjolan vaurauden vartijana. Auringon ja kuun kätkemisen runoissa pohjoinen naishahmo voi olla valon pidättäjä, mutta nimi ja henkilöllisyys vaihtelevat. Tautirunoudessa esiintyvät Loviatar, Lovetar ja muut tautien synnyttäjähahmot on erotettava Louhesta: Kalevalassa nämä perinteet kytkeytyvät Louhen sotaan Väinölää vastaan, mutta kansanrunouden tasolla kyse ei aina ole samasta hahmosta.

Vallitseva tulkinta

Vallitsevan tutkimustulkinnan mukaan Louhi on Kalevalassa yhdistelmähahmo, jossa Lönnrot on koonnut eri runoperinteiden pohjoisen emännän, Sammon haltijan ja loitsutaitoisen vastustajan yhdeksi jatkuvaksi toimijaksi. Tulkinnan kannalta Louhi edustaa ennen kaikkea vastavuoroisuuden ja vallan rajaa: hän antaa, mutta vaatii vastalahjan; hän suojelee omaa vaurauttaan; ja kun Väinölä rikkoo hänen näkökulmastaan omistuksen ja vaihdon järjestyksen, hänestä tulee avoin vihollinen. Pohjola ei tässä tulkinnassa ole yksinkertaisesti paha paikka, vaan toinen, ulkopuolinen ja voimakas talous- ja myyttinen keskus. Louhen negatiivinen kuva syntyy erityisesti siitä, että Kalevalan kertomus seuraa Väinölän sankareita ja asettaa Pohjolan heidän vastavoimakseen.

Myyttinen rooli

Louhen myyttinen rooli on olla Pohjolan vallan ja rajamaailman emäntä. Hän hallitsee taloa, jossa vauraus, avioliitot ja maaginen tieto ovat neuvottelun kohteita. Hahmon kannalta tämä tarkoittaa, että Louhi ei ole pelkkä pahantekijä, vaan vastapuolen hallitsija: hän antaa apua, asettaa ehtoja, suojelee tyttäriään, pitää kiinni Sammosta ja kostaa sen menetyksen. Sammon ryöstön jälkeen hänen toimintansa laajenee talon ja suvun puolustamisesta koko Väinölää uhkaaviin myyttisiin tekoihin, kuten tautien, karhun ja pimeyden käyttämiseen aseina.

Vertailevat mytologiat

Louhea voi vertailla muiden mytologioiden rajamaailman naisvaltaisiin hahmoihin, mutta vertailut ovat analogioita eivätkä Kalevalan sisäisiä faktoja. Slaavilainen Baba Jaga muistuttaa Louhea siinä, että hän on vaarallinen vanha naishahmo, joka asuu syrjässä, koettelee tulijoita ja voi sekä auttaa että uhata. Skandinaavisen mytologian jättiläisnaiset tarjoavat vertailukohdan sikäli, että he kuuluvat sankareiden ulkopuoliseen voimapiiriin ja voivat hallita kosmisesti tärkeitä asioita. Pohjoisten pyyntikulttuurien eläinten emäntä -aiheet muistuttavat Louhen karhuun ja luonnonvoimiin liittyvää valtaa, vaikka Louhi ei ole yksiselitteisesti eläinten haltijatar. Auringon tai valon ryöstön ja palautuksen myytit ovat laajalle levinneitä, mutta Louhen valojen kätkeminen on tulkittava ensisijaisesti Kalevalan ja itämerensuomalaisen runoperinteen omassa yhteydessä.

Liittyy

Hahmot

Paikat

Esineet

Käsitteet

Runoesiintymät

Runo	Rooli tai tapahtuma
1	Louhi mainitaan loitsuihin ja luotteisiin liittyvässä luettelomaisessa kohdassa.
7	Louhi, Pohjolan emäntä, tulee Väinämöisen luo, tunnistaa tämän itkun miehen itkuksi ja kehottaa häntä nousemaan.
10	Pohjolan emäntä kohtaa Ilmarisen, kyselee tulijalta ja käskee nuorempaa tytärtään valmistautumaan, kun Ilmarinen on saanut sammon taotuksi.
15	Louhi vastaa Lemminkäisen äidille, ettei muka tiedä tämän pojan kohtaloa; äiti syyttää häntä valehtelusta.
38	Louhi kysyy Ilmariselta tyttärensä oloista ja torjuu pyynnön antaa toinen tytär kuolleen vaimon sijalle.
42	Louhi pahastuu sammon jakamisesta, kutsuu Pohjolan väen aseisiin Väinämöistä vastaan ja turvautuu myös loitsuihin tai avunpyyntöihin sammon palauttamiseksi.
43	Louhi kokoaa Pohjolan sotajoukon, varustaa sotaveneen ja lähtee takaa-ajoon; veneen vahingoituttua hän pohtii uutta keinoa ja muuttaa muotoaan.
45	Louhi kuulee Väinölän vaurastuneen sammon muruista, kadehtii sitä ja suunnittelee tuhoa Kalevalan väelle; hän myös vie Pohjolan tuville tulleen olennon salattuun saunaan synnyttämään.
46	Louhi kuulee Väinölän toipuneen taudeista, suuttuu ja päättää nostaa karhun Kalevalan karjan kimppuun.
47	Louhi saa auringon ja kuun kiinni, vie ne pimeään Pohjolaan ja kätkee ne loistamasta.
49	Louhi tulee ikkunaan, näkee salmen suunnalla palavan tulen ja kyselee sen merkitystä; Pohjolan poika käy katsomassa asiaa.

Vaihtoehtoiset tulkinnat

Epävarma alamaailmatulkinta: Louhi voidaan nähdä vainajalan tai muun tuonpuoleisen rajapaikan emäntänä, jonka hallusta sankarit hakevat rikkautta ja tietoa. Tämä sopii Pohjolan pimeyteen ja vaikeapääsyisyyteen, mutta kansanrunous ei tee Pohjolasta aina varsinaista kuolleiden valtakuntaa.
Epävarma luonnonmyyttinen tulkinta: Louhi on tulkittu talven, pimeyden tai pohjoisen luonnon henkilöitymäksi. Auringon ja kuun kätkeminen tukee tätä yksittäisessä jaksossa, mutta koko hahmoa ei voi palauttaa pelkäksi vuodenajan tai pimeyden vertauskuvaksi.
Epävarma yhteiskuntahistoriallinen tulkinta: Louhen talo voidaan ymmärtää kuvaksi vieraasta, varakkaasta ja avioliittojen kautta tavoitellusta yhteisöstä, jonka kanssa käydään vaihtoa, kilpailua ja ryöstöä. Tämä valaisee kosinta- ja Sampo-aiheita, mutta ei selitä yksin hahmon kosmisia ja loitsullisia piirteitä.
Epävarma tautinoitatulkinta: Louhi on joskus yhdistetty tautien emoon tai Loviattaren kaltaisiin hahmoihin. Kalevalassa yhteys vahvistuu kertomuksen rakenteessa, mutta kansanrunouden nimistö ja roolit viittaavat siihen, että Louhi ja tautien synnyttäjä eivät ole aina sama olento.
Epävarma etymologinen tulkinta: Louhi-nimeä on selitetty kiveen, kallioon, aukkoon, loveen tai noidalliseen transsiin liittyvillä sanoilla. Nämä selitykset voivat korostaa hahmon kovuutta, pohjoista kalliomaailmaa tai loitsutaitoa, mutta nimen alkuperä jää avoimeksi.

Lahteet

Kalevala: runot 1, 7, 10, 15, 38, 42, 43, 45, 46, 47 ja 49.
Elias Lönnrot, Kalevala, vuoden 1849 laitos.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kalevala- ja kansanrunousjulkaisut Louhen, Pohjolan emännän ja Sampo-runojen taustaksi.
Kalevala, vuoden 1849 laitos: Louhen, Pohjolan, Sammon, kosinnan ja valojen kätkemisen jaksot.
Suomen Kansan Vanhat Runot -korpus: Pohjolan emäntää, Sampoa, kosintaa, tautien syntyä sekä auringon ja kuun kätkemistä koskevat runomuistiinpanot.
Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia sekä tutkimukset šamanistisista ja myyttisistä kuvastoista.
Lotte Tarkka: tutkimukset kalevalamittaisesta runoudesta, Vienan runokulttuurista ja myyttisen perinteen esitystavoista.
Matti Kuusi ja muut Kalevala-tutkijat: Sampo-runojen, Pohjola-kuvan ja Lönnrotin toimitustyön tarkastelut.