Väinölä

[|Keskeiset_runot= Generoitu kuva]

Tyyppi: Väinämöiseen viittaava paikannimi ja sankarien kotipuoleksi tulkittu nimitys
Esiintyy runoissa: 135678101820373945464749
Keskeiset runot: 345464749

Väinölä on Kalevalan kotipuolen nimi: siellä Väinämöinen laulaa, kulkee, palaa matkoiltaan ja kokoaa ympärilleen väen, jota Pohjola uhkaa. Nimi sitoo yhteen Väinämöisen ahot, Kalevalan kankaat, vesireitit, tuvat ja karjamaat. Eepoksen loppupuolella Väinölä muuttuu vaurauden, kateuden ja kosmisen kriisin näyttämöksi, kun Louhi käy sen väkeä, karjaa, tulta ja valoa vastaan.

Kalevalassa

Laulun kotikangas

Väinölä tulee esiin heti eepoksen laulumaailman osana, kun runolaulun aineksia kutsutaan Kalevalan kankailta. Varsinaisena näyttämönä se avautuu runossa 3: Väinämöinen elelee Väinölän ahoilla ja Kalevalan kankailla, laulaa muinaisia syntyjä ja saa maineensa leviämään Pohjolaan asti.

Joukahainen kuulee paremmista lauluista Väinölässä ja lähtee sinne voitteloille. Väinölän ahoilla tapahtuva kohtaaminen tekee paikasta tietäjän voiman näyttämön: se ei ole vain asuinseutu, vaan laulun ja maineen koetinkenttä.

Vedet, lähtö ja paluu

Ainon kadottua Väinämöinen etsii neitoa myös Väinölän vesiltä ja Kalevalan kannaksilta. Vesistö kuuluu samaan kotipiiriin kuin ahot ja kankaat: Väinölä ei ole pelkkä tupa tai kylä, vaan maisema, jossa maa, meri ja laulajan suru kohtaavat.

Kun Väinämöinen lähtee kohti Pohjolaa, hän ratsastaa Väinölän ahojen ja Kalevalan kankaiden kautta. Joukahainen kerskuu myöhemmin, ettei Väinämöinen enää astuisi niillä; juuri siksi paluu runossa 10 on merkittävä. Väinämöinen saapuu jälleen Kalevalan kankaalle, laulaa kultalatvaisen kuusen, kuun ja Otavan, ja jatkaa kohti kotia.

Kosinnan ja yhteisön tila

Pohjolassa Väinämöinen muistelee itseään entisenä Väinölän ahojen laulajana. Kun hän kosii Pohjan neittä, hän lupaa tälle paikan Väinölän tiloilla ja Kalevalan kartanoilla: Väinölä näyttäytyy kodin, talouden ja laulavan pirtin ihannepaikkana.

Myöhemmin Annikki näkee Väinämöisen purjehtivan Väinölän vesiltä Pohjolan kosintaan. Pohjolan häiden valmisteluissa Louhi käskee kutsua myös Kalevan kansan ja Väinämöisen laulajaksi, jolloin Väinölän ja Kalevalan puoli asettuu Pohjolan juhlayhteisön vastinpariksi.

Kultaneito ja Sampo-retken vene

Ilmarinen tuo kultaisen neidon Väinölään ja tarjoaa sitä Väinämöiselle puolisoksi. Väinölä on tässä koetuksen paikka: Väinämöinen torjuu elottoman kultaneidon ja kieltää kansaa kumartamasta kultaa ja hopeaa.

Sampo-retken alkaessa Väinämöisen laivaa kutsutaan Väinölän veneeksi. Nimi siirtyy paikasta kulkuneuvoon: vene edustaa kotipuolta ja sen sankareita matkalla Pohjolan vaurauden lähteelle.

Louhen hyökkäykset Väinölää vastaan

Sampo-retken jälkiseurauksissa Louhi kuulee Väinölän elpyvän ja Kalevalan kasvavan sammon muruista. Kateus kohdistuu nimenomaan Väinölän väkeen ja Kalevan sukuun: Louhi lähettää tauteja, joita Väinämöinen torjuu parantajana ja loitsijana.

Kun tieto Väinölän toipumisesta saavuttaa Pohjolan, Louhi nostaa karhun Väinölän ahoille ja Kalevalan karjamaille. Seuraavaksi hän varastaa tulen Väinölän tuvilta, jolloin Kalevalassa ja Väinölän tuvilla vallitsee pitkä pimeä yö. Runossa 49 Väinölä elää ilman päivän ja kuun valoa, kunnes Väinämöinen selvittää, minne taivaankappaleet on kätketty, ja valo palaa maailmaan.

Alkuperä ja tausta

Väinölä on sananmuodostukseltaan Väinö- tai Väinämöinen-nimeen liittyvä -lä-paikannimi: se merkitsee kirjaimellisesti Väinön tai Väinämöisen paikkaa, piiriä tai kotipuolta. Kalevalassa nimi toimii usein Kalevalan rinnakkaisena ilmauksena, varsinkin maisemaa ja asutusta kuvaavissa yhteyksissä: ahot, kankaat, vedet, tuvat, tilat ja karjamaat kuuluvat samaan kotiseen kokonaisuuteen. Nimeä ei ole syytä tulkita suoraksi karttapaikaksi, vaan runolliseksi paikannimeksi, joka kiinnittää Väinämöisen, hänen väkensä ja eepoksen oman puolen samaan myyttis-sosiaaliseen maisemaan.

Muu kansanrunous

Suomen Kansan Vanhojen Runojen aineistossa Väinölä- ja Väinämölä-tyyppiset nimet esiintyvät ennen kaikkea Väinämöiseen liittyvinä runollisina paikanniminä ja formulamaisina ilmauksina. Ne eivät muodosta kansanrunoudessa yhtä vakiintunutta, yksiselitteisesti paikannettavaa maata samalla tavalla kuin Kalevalan kokonaisrakenne antaa ymmärtää. Myös Kalevala-, Kalevan kansa- ja Kalevan suku -ilmaukset voivat kansanrunoudessa viitata tilanteen mukaan väkeen, sankarisukuun, runolliseen kotipuoleen tai eepoksessa vasta myöhemmin selkeytyvään paikkaan. Lönnrotin toimitustyö vahvisti näistä aineksista yhtenäisemmän vastinparin: Väinölän/Kalevalan oman puolen ja Pohjolan toisen puolen.

Vallitseva tulkinta

Vallitsevassa tutkimustulkinnassa Väinölä nähdään Kalevalassa ennen kaikkea eepoksen sisäisenä, Lönnrotin kansanrunousaineistosta rakentamana paikannimenä. Se ei ole todennettava historiallinen asuinpaikka, vaan Väinämöisen kotipiirin ja Kalevalan väen runollinen nimitys. Tulkinnan kannalta tärkeää on, että Väinölä tekee eepoksen konfliktista paikallisen ja yhteisöllisen: Pohjolan kanssa ei kamppaile vain yksittäinen tietäjä, vaan kokonainen kotipuoli, jonka vauraus, terveys, karja, tuli ja valo ovat uhattuina. Väinölä toimii siten Kalevalan maailmassa oman järjestyksen, lauluperinteen ja elämän jatkuvuuden näyttämönä.

Myyttinen merkitys

Väinölä on Kalevalan myyttisessä maantieteessä järjestetyn kotimaailman nimi. Se on paikka, jossa Väinämöisen lauluvoima tunnetaan, jonne hän palaa matkoiltaan ja jonka väkeä vastaan Pohjolan emäntä suuntaa myöhemmät vahingontekonsa. Väinölä ei ole itsenäinen jumalhahmo eikä selvä tuonpuoleinen, vaan sankarien oma elämänpiiri: laulun, tiedon, karjan, tulen, tupien ja valon yhteisö. Siksi Väinölään kohdistuvat taudit, peto, tulen menetys ja pimeys merkitsevät koko yhteisön elinvoiman horjumista, eivät vain yhden kylän vaikeuksia.

Vertailevat mytologiat

Väinölää voi vertailla varovasti muiden mytologioiden ja eeposten sankarillisiin kotimaihin, mutta vertailu ei tee niistä Kalevalan lähteitä. Esimerkiksi Odysseuksen Ithaka toimii kreikkalaisessa eepoksessa paluun ja oman talon järjestyksen keskuksena, kuten Väinölä ankkuroi Väinämöisen matkat kotipuoleen. Skandinaavisessa mytologiassa Midgårdin tai Ásgarðin ja ulkopuolisten uhka-alueiden vastakkainasettelu muistuttaa rakenteellisesti oman järjestetyn maailman ja vieraan voiman eroa, mutta Väinölä ei ole sama asia kuin jumalten linnoitus. Vertailun hyöty on siinä, että se näyttää Väinölän kaltaisen paikan tehtävän: se kokoaa sankarin, yhteisön ja kosmisen järjestyksen samaan kertomukselliseen keskukseen.

Liittyy

Hahmot

Paikat

Esineet

Runoesiintymät

Runo	Rooli tai tapahtuma
1	Kalevala mainitaan runolaulun perinteen lähtöpaikkojen joukossa.
3	Väinämöinen elelee ja laulaa Väinölän ahoilla; Joukahainen kuulee paremmista lauluista siellä ja lähtee Väinölään voitteloille.
5	Väinämöinen vetää nuottaa Väinölän vesillä ja Kalevalan kannaksilla etsiessään kadonnutta neittä.
6	Väinämöinen ratsastaa Väinölän ahojen ja Kalevalan kankaiden kautta; Joukahainen myöhemmin kerskaa, ettei Väinämöinen enää astuisi niillä.
7	Kohde mainitaan runossa.
8	Väinämöinen kutsuu Pohjan neittä rekeensä ja lupaa tälle paikan Väinölän tiloilla ja Kalevalan kartanoilla.
10	Väinämöinen palaa Väinölän ahoille ja Kalevalan kankaille sekä laulaa siellä kuusen kuun ja Otavan kannattajaksi.
18	Annikki näkee Väinämöisen purjehtivan Väinölän vesiltä ja kyselee tämän matkan tarkoitusta.
20	Kohde mainitaan runossa.
37	Ilmarinen vie kultaisen neidon Väinölään ja tarjoaa sitä Väinämöiselle puolisoksi.
39	Kohde mainitaan runossa.
45	Louhi kuulee Väinölän ja Kalevalan vaurastuneen sammon muruista, kadehtii sitä ja lähettää tauteja Väinölän väkeä ja Kalevan sukua vastaan.
46	Pohjolaan saapuu tieto Väinölän ja Kalevalan toipumisesta; Louhi nostaa karhun Väinölän ahoille ja Kalevalan karjamaille.
47	Louhi varastaa tulen Väinölän tuvista, minkä jälkeen Kalevalassa ja Väinölän tuvilla on pimeä yö.
49	Väinölän tuvilla ja Kalevalan kankailla eletään ilman päivän ja kuun valoa.

Vaihtoehtoiset tulkinnat

Epävarma historisoiva tulkinta: Väinölää on voitu lukea muinaisen suomalaisen tai karjalaisen sankarikansan kotimaaksi. Tämä sopii kansallisromanttiseen Kalevala-luentaan, mutta tutkimuksellisesti Väinölää ei voida paikantaa varmana historiallisena alueena.
Epävarma paikallistava tulkinta: nimeä voidaan yrittää yhdistää tiettyihin Vienan, Karjalan tai muun itämerensuomalaisen alueen maisemiin, koska runoaineisto on kerätty tietyiltä alueilta. Yhteys jää kuitenkin epävarmaksi, sillä runolliset paikannimet liikkuvat laulajalta ja runotoisinnolta toiselle eivätkä välttämättä kuvaa keruupaikan maantiedettä.
Mahdollinen mutta tulkinnallinen kosmologinen luenta: Väinölä voidaan nähdä järjestyneen ihmismaailman keskuksena, jota Pohjola uhkaa ulkopuolisena, pimeämpänä tai vieraampana voimana. Tämä selittää hyvin tulen, valon, tautien ja karjan merkitystä, mutta sitä ei pidä esittää kansanrunouden yksiselitteisenä oppina.
Supistava formulaattinen tulkinta: Väinölä voidaan tulkita lähinnä Kalevalan tai Väinämöisen nimen allitteroivaksi runolliseksi rinnakkaissanaksi. Tämä selittää osan nimenkäytöstä, mutta Kalevalan kokonaisuudessa Väinölä saa myös selvästi kertomuksellisen roolin kotipuolena ja Louhen hyökkäysten kohteena.

Lähteet

Elias Lönnrot: Kalevala (1849).
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Suomen Kansan Vanhat Runot -verkkokorpus.
Väinö Kaukonen: Lönnrot ja Kalevala.
Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia.
Matti Kuusi, Keith Bosley ja Michael Branch: Finnish Folk Poetry: Epic.
Kalevalaseuran vuosikirjat: Kalevalan paikannimistöä ja myyttistä maantiedettä käsittelevät artikkelit.
Kalevala, runot 1, 3, 5, 6, 7, 8, 10, 18, 20, 37, 39, 45, 46, 47 ja 49.
Elias Lönnrot: Kalevala, vuoden 1849 laitos.
Suomen Kansan Vanhat Runot -verkkokorpus Väinölä-, Kalevala- ja Kalevan kansa -nimimuotojen vertailuun.
Matti Kuusi, Keith Bosley ja Michael Branch: Finnish Folk Poetry: Epic.

Galleria

Arrival of Väinämöinen, Ilmarinen and Lemminkäinen at Pohjola, Joseph Alanen
Kullervo, Sigurd Wettenhovi-Aspa
Ylioppilaskunnan Laulajat (1906-1908), Unknown authorUnknown author