Saari

Tyyppi: Merellinen rajapaikka ja saaristoinen kulkumaasto
Esiintyy runoissa: 164347
Keskeiset runot: 4347

Saari on Kalevalassa ennen kaikkea veden, rajan ja välimatkan paikka. Se näkyy kuolleiden maailman kynnyksellä, kasvaa loitsulla vihollisveneen esteeksi ja levittäytyy saaristoksi, jonka lomitse kalat ja nuottamiehet kulkevat. Saari ei ole vain maisemaa, vaan usein kohta, jossa kulkija joutuu tulkitsemaan näkyjä, väistämään vaaraa tai etsimään kadonnutta saalista.

Kalevalassa

Manalan saari Tuonelan rajalla

Väinämöinen lähtee runossa 16 etsimään sanoja Tuonelasta ja Manalasta, kun hänen laivansa rakentaminen tarvitsee vielä loitsuvoimaa. Pitkän matkan jälkeen hänen eteensä ilmaantuvat Manalan saari ja Tuonen kumpu: saari kuuluu kuolleiden valtakunnan lähimaisemaan, juuri ennen Tuonelan jokea ja Manalan alannetta.

Tässä jaksossa saari toimii rajamerkkinä. Sen näkyminen kertoo, että Väinämöinen on saapunut elävien maailman äärille ja joutuu pyytämään Tuonen tyttäreltä venettä päästäkseen joen yli.

Kaukaa nähty saari Sampo-retkellä

Runossa 43 Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen palaavat merellä Sampo mukanaan, kun Pohjolan vene lähestyy. Lemminkäinen tähystää mastosta ja erehtyy ensin tulkitsemaan takaa tulevaa näkyä: se näyttää kaukaa saarelta, jonka haavat ovat havukoita ja koivut kirjokoppeloita täynnä.

Väinämöinen oikaisee näyn: kyse ei ole saaresta eikä linnuista, vaan Pohjolan väestä ja heidän pursistaan. Saari on tässä harhan ja etäisyyden kuva — merellä vihollinen hahmottuu ensin maisemaksi ennen kuin paljastuu takaa-ajoksi.

Salasaari Pohjolan purren esteenä

Saman Sampo-retken meritaistelussa Väinämöinen ryhtyy loitsimaan, kun Pohjolan pursi saavuttaa pakenevia sankareita. Hän heittää mereen piitä ja taulaa ja käskee karisen tai salasaaren kasvamaan purren eteen, jotta Pohjolan vene ajaisi siihen ja särkyisi meren myrskyssä.

Saari muuttuu tässä aktiiviseksi aseeksi. Se ei ole valmis maantieteellinen kohde, vaan Väinämöisen sanalla syntyvä este, joka nostetaan merestä vihollisen kulkua katkaisemaan.

Saaristo kalojen ja nuottamiesten reittinä

Runossa 47 saaret kuuluvat vesien verkostoon, jossa tuli ja valkea kulkeutuvat kalojen nielaisemina. Kalat uivat saarien kainaloitse, luotojen lomitse ja niemenkärkien ohi; jokainen saari saa sanoman kalan vaivasta.

Kun Väinämöinen ja Ilmarinen ryhtyvät pyytämään haukea, myös ihmiset liikkuvat samassa saaristoisessa maisemassa. Naiset soutelevat saarelta saarelle ja miehet jatkavat nuottaretkeä lahtien, luotojen ja Kalevan kivikarien äärellä.

Alkuperä ja tausta

Saari on tässä kohteessa ennen kaikkea paikkatyypin nimi eikä varma yksittäinen erisnimi. Kalevalan kohdissa sana viittaa eri tilanteisiin: Manalan edustan rajasaareen, merellä kaukaa saareksi hahmottuvaan näkyyn, Väinämöisen loitsulla nostattamaan salasaareen tai karikkoon sekä saaristoiseen vesimaisemaan. Nimen alkuperä on siis suomen yleissanassa saari, mutta runokielessä se saa myyttisiä ja kertovia tehtäviä rajan, etäisyyden, esteen ja vesireitin merkkinä.

Muu kansanrunous

Itämerensuomalaisessa kansanrunoudessa saari on tavallinen mutta monikäyttöinen paikka: se voi olla merimatkan välietappi, pakopaikka, kosinnan tai vierailun näyttämö, tuonpuoleisen lähimaisema tai loitsun kuvallinen kohde. Saaren merkitys syntyy usein suhteesta veteen: saarelle pääsy vaatii kulkemista, soutamista, uimataitoa tai yliluonnollista apua. Kalevalan Saari-kohteen kannalta olennaista on, että Lönnrotin eepoksessa samantyyppiset kansanrunouden saarimotiivit on koottu eri yhteyksiin, mutta nämä kohdat eivät välttämättä todista yhdestä samasta myyttisestä Saaresta. Kansanrunoudessa esiintyvät muut tunnetut saaret, kuten sankarin oleskelu- tai pakopaikat, on siksi erotettava tästä indeksikohteesta, ellei tekstiyhteys selvästi liitä niitä samoihin säkeisiin.

Vallitseva tulkinta

Vallitsevin tulkinta on, että Saari ei ole Kalevalassa yksi yhtenäinen paikka samalla tavalla kuin esimerkiksi Pohjola tai Tuonela, vaan toistuva merellinen paikkakuva. Sen tehtävä vaihtelee kertomuksen mukaan. Manalan saaren kohdalla se vahvistaa Tuonelan rajaluonnetta: Väinämöinen on vielä veden tällä puolen mutta jo kuolleiden valtakunnan vaikutuspiirissä. Sampo-retkellä saari näyttää, miten merellä etäisyys vääristää havainnon, ja myöhemmin sama saarikuvasto muuttuu loitsun avulla takaa-ajon aseeksi. Kalastusmaisemassa saaret kuvaavat vesistöä saaristona, jossa ihmisten ja kalojen reitit risteävät. Kohteen kannalta tämä tarkoittaa, että Saari on ennen kaikkea liminaalinen eli raja- ja kulkupaikan merkki, ei välttämättä kartalle sijoitettava erillinen myyttinen saari.

Myyttinen merkitys

Saaren myyttinen tehtävä liittyy veden ylittämiseen ja rajatilaan. Manalan saari kuuluu kuolleiden maailman lähimaisemaan: se kertoo, että kulkija on siirtynyt tavallisesta matkasta Tuonelan kynnykselle. Sampo-retkellä saari toimii merellisen etäisyyden ja näköharhan kuvana, kun lähestyvä vihollinen näyttää ensin maisemalta. Salasaarena se on loitsulla syntyvä este, jossa Väinämöisen sana muuttaa vedenkulun vaaralliseksi karikoksi. Kalastusjaksossa saaret eivät muodosta yhtä pyhää keskusta, vaan verkoston, jonka kautta kalat, viestit ja ihmiset liikkuvat.

Vertailevat mytologiat

Vertailevassa mytologiassa veden ympäröimä saari tai veden takainen maa on usein rajan, kuoleman, koettelemuksen tai toisen maailman kuva. Esimerkiksi antiikin, kelttiläisten ja pohjoisten perinteiden kertomuksissa tuonpuoleinen tai ihmeellinen maa voidaan sijoittaa meren taakse tai saarelle. Tätä ei pidä lukea Kalevalan faktaksi eikä todisteeksi suorasta lainasta. Vertailu auttaa lähinnä hahmottamaan, miksi saari toimii Kalevalassakin tehokkaana rajapaikkana: vesi erottaa, saari rajaa tilan ja sinne pääseminen vaatii erityistä kulkua, lupaa tai voimaa.

Liittyy

Hahmot

Paikat

Esineet

Sampo

Runoesiintymät

Runo	Rooli tai tapahtuma
16	Manalan saari näkyy Väinämöisen matkalla ennen Tuonelan jokea ja Manalan alannetta.
43	Merellä havaitaan kaukaa saareksi kuvattu näky, ja myöhemmin Väinämöinen käskee salasaarta kasvamaan Pohjan purren eteen.
47	Kalojen uinnissa ja nuottaretkellä kuljetaan saarien vieritse; jokainen saari saa sanoman, ja naiset soutelevat saarelta saarelle.

Vaihtoehtoiset tulkinnat

Epävarman tulkinnan mukaan Manalan saari voisi heijastaa vanhaa käsitystä vainajien maailmasta veden takana tai veden ympäröimänä paikkana. Tämä sopii Tuonelan joen kuvastoon, mutta Kalevalan kohta ei yksin todista laajaa yhtenäistä saari-tuonela-opillista käsitystä.
Epävarman tulkinnan mukaan Väinämöisen nostattama salasaari voi olla runollinen selitys merikarikolle: vaarallinen matalikko nähdään loitsulla syntyneenä, koska se ilmestyy vihollisen tielle kuin tahallisesti. Tämä on toimiva kertomuksellinen tulkinta, mutta ei osoita, että salasaari olisi itsenäinen myyttinen olento tai pysyvä paikka.
Epävarman tulkinnan mukaan Sampo-retken kaukainen saari on tietoinen optisen harhan kuvaus merellä: laivat, väki ja linnut sekoittuvat kaukaa katsottuna rannaksi tai saareksi. Tämä selittää kohtauksen havainnollisesti, mutta runon pääpaino on takaa-ajon jännityksessä eikä luonnonilmiön kuvauksessa.
Epävarman tulkinnan mukaan runojen saaristo voi säilyttää muistoa todellisesta Laatokan, Vienanmeren tai sisävesien saaristoympäristöstä. Kansanrunouden keruualueilla tällaisia maisemia oli paljon, mutta Kalevalan saarikuvia ei voi varmasti palauttaa yhteen maantieteelliseen alueeseen.

Lähteet

Elias Lönnrot: Kalevala (1849).
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Suomen Kansan Vanhat Runot -verkkokorpus.
Väinö Kaukonen: Lönnrot ja Kalevala.
Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia.
Matti Kuusi, Keith Bosley ja Michael Branch: Finnish Folk Poetry: Epic.
Kalevalaseuran vuosikirjat: Kalevalan paikannimistöä ja myyttistä maantiedettä käsittelevät artikkelit.
Kalevala, runo 16
Kalevala, runo 43
Kalevala, runo 47
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kalevala-laitokset ja runohakemistot

Galleria

The Departure of Lemminkäinen from Saari, Pekka Halonen
Lemminkäisen lähtö Saaresta, Pekka Halonen
Arrival of Väinämöinen, Ilmarinen and Lemminkäinen at Pohjola, Joseph Alanen
Kullervo, Sigurd Wettenhovi-Aspa
Ylioppilaskunnan Laulajat (1906-1908), Unknown authorUnknown author