Kalevala

Tyyppi: Symbolinen kotimaa ja eepoksen paikkakehys

Kalevala on eepoksen nimenä koko runomaailman kehys ja paikkana kotipuolen symbolinen nimi: se viittaa siihen laulun, tietäjyyden ja sankarien maailmaan, josta Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen lähtevät kohti Pohjolan vaaroja. Sen maisema ei ole yksi karttapiste vaan pihapiirien, merimatkojen, kosintaretkien ja takaisin tavoitellun onnen kokonaisuus. Kalevalan vastakuvaksi asettuu Louhen Pohjola, jonka kanssa kotipuoli kamppailee Sammosta, avioliitoista ja maailmaa järjestävästä voimasta.

Kalevalassa

Maailman synty ja kotipuolen asettuminen

Kalevalaksi luettu kotipuoli saa kertomuksellisen perustansa eepoksen alussa, kun maailma järjestyy veden, ilman, maan ja kasvun kautta. Runoissa 1–2 Väinämöinen nousee maailman alkuvaiheiden keskushahmoksi, ja luotu maa täyttyy metsistä, pelloista ja inhimillisen elämän ehdoista.

Tämä alku ei vielä piirrä Kalevalaa kartalle. Se rakentaa sen sijaan sen näyttämön, jossa laulun, tiedon ja tekemisen voima voi toimia: Väinämöisen sana, Ilmarisen taito ja myöhemmin muiden sankarien teot kuuluvat samaan kotipuolen järjestykseen.

Laulun valta ja ensimmäinen murtuma

Runoissa 3–5 kotipuolen voima näkyy ennen kaikkea lauluna ja tietona. Väinämöinen voittaa Joukahaisen sanan mahdilla, mutta voitosta seuraava lupaus Aino-neidosta kääntää sankarillisen kilpailun perhetragediaksi.

Ainon kohtalo tekee kotipuolesta jo varhain ristiriitaisen paikan. Se ei ole pelkkä ihanteellinen sankarien maa, vaan myös yhteisö, jossa lupaukset, häpeä ja avioliittoon pakottamisen paine rikkovat ihmisen elämän.

Pohjolan kosinnat ja Sampo

Runoista 6–10 alkaen kotipuolen tarina sidotaan Pohjolaan. Väinämöinen joutuu Pohjolan piiriin, ja Louhen kanssa tehtyjen lupausten seurauksena Ilmarinen lähetetään takomaan Sampoa. Sampo syntyy Ilmarisen taidosta, mutta jää Louhen valtaan.

Tästä alkaa Kalevalan ja Pohjolan välinen suuri jännite. Kotipuoli tuottaa tekijän ja taidon, Pohjola saa ihme-esineen ja vaurauden lähteen; eepoksen myöhempi kamppailu kasvaa tästä epätasapainosta.

Lemminkäisen tie ja talojen haavoittuvuus

Runoissa 11–15 Lemminkäinen tuo kotipuolen tarinaan toisenlaisen sankaruuden: kiihkeän, sotaisan ja vaaroja etsivän. Hänen kosintansa ja Pohjolan-retkensä vievät hänet kuolemaan Tuonelan joelle, kunnes äiti kokoaa poikansa takaisin elämään.

Myöhemmissä Lemminkäisen vaiheissa, etenkin runoissa 26–30, sankarin suhde Pohjolaan muuttuu avoimeksi väkivallaksi ja pakolaisuudeksi. Kotipuoli näyttäytyy paikkana, johon palataan, mutta jota sankarin omat teot voivat myös vaarantaa.

Avioliitot, orjuus ja rikkoutunut suku

Runoissa 18–25 Ilmarisen Pohjolan-kosinta ja häät liittävät kotipuolen ja Pohjolan hetkeksi samaan juhlaan. Avioliitto näyttää tarjoavan sovinnon tien, mutta samalla se paljastaa, kuinka vahvasti talojen, sukujen ja vaurauden suhteet määräävät ihmisten kohtaloita.

Runoissa 31–38 Kullervon tarina murtaa kotipuolen sankarimyyttiä sisältäpäin. Kalervon pojan orjuus, kosto ja tuho osoittavat, ettei Kalevalaksi luettu maailma ole vain tietäjien ja seppien loistava kotimaa, vaan myös verisukujen, väkivallan ja peruuttamattoman vahingon näyttämö.

Sampo-retki ja vanhan järjestyksen päätös

Runoissa 39–43 kotipuolen sankarit lähtevät hakemaan Sampoa takaisin Pohjolasta. Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen toimivat yhdessä, ja Sampo ryöstetään, mutta taistelussa se särkyy mereen. Kotipuoli ei saa Sampoa kokonaisena, vaan sen onni jää sirpaleiden ja laulun varaan.

Runoissa 44–49 Louhen vastatoimet, taudit, karhu, tulen katoaminen sekä auringon ja kuun sulkeminen jatkavat kamppailua kotipuolen elinehdoista. Runo 50 päättää vanhan sankarikauden: Marjatan lapsen syntymä ja Väinämöisen lähtö muuttavat maailman järjestyksen, ja Kalevala jää muistiksi, lauluksi ja sankarien maaksi, jonka aika on väistymässä.

Alkuperä ja tausta

Paikannimenä Kalevala on parhaiten ymmärrettävissä Kaleva-nimeen perustuvaksi -la/-lä-johdokseksi: se tarkoittaisi sananmukaisesti Kalevan paikkaa, taloa, aluetta tai väkeä. Eepoksen yhteydessä nimi on ennen kaikkea Lönnrotin kokoavan otsikon ja toimituksellisen paikkakehyksen tulos. Kansanrunous tuntee Kalevan ja Kalevan poikien nimistöä, mutta varmistetussa runoindeksissä nimimuotoa "Kalevala" ei esiinny annetuissa Runo-sivuissa. Siksi Kalevalaa ei tule käsitellä yksittäisenä, tekstissä jatkuvasti nimettynä karttapaikkana, vaan eepoksen kotipuolen symbolisena nimenä.

Muu kansanrunous

Muussa kalevalamittaisessa kansanrunoudessa Kaleva-nimistö on laajempi ja hajanaisempi kuin eepoksen otsikko antaa ymmärtää. Kaleva voi liittyä kantahahmoon, jättiläismäisiin Kalevan poikiin, paikannimien selityksiin tai sankarilliseen menneisyyteen. Sen sijaan yhtenäinen "Kalevalan maa" ei ole samalla tavalla vakiintunut kansanrunojen oma valtakunta kuin eepoksen myöhempi lukutapa helposti antaa olettaa. Kotipuolta ilmaisevat runoissa usein muut nimet ja tilanteiset paikannukset, kuten Väinölä, talot, kylät, niemet, meren takaiset matkat ja Pohjolan vastapariksi rakentuvat lähtöpaikat. Tämän vuoksi kansanrunouden näkökulmasta Kalevala on parempi nähdä toimitetun eepoksen kokoavana nimenä kuin suoraan perinteestä sellaisenaan nousevana maantieteellisenä alueena.

Vallitseva tulkinta

Vallitseva tutkimustulkinta pitää Kalevalaa paikkana ensisijaisesti Lönnrotin toimitustyön ja eepoksen vastaanoton synnyttämänä symbolisena kotimaana. Nimi kokoaa useista runoperinteen aineksista rakennettuun eepokseen kotipuolen, jonka vastakuvaksi Pohjola asettuu. Tämä ei tarkoita, että kansanrunojen laulajat olisivat välttämättä ajatelleet yhtä yhtenäistä Kalevalan valtakuntaa. Hahmojen kannalta tulkinta tarkoittaa, että Väinämöinen, Ilmarinen ja muut eivät ole niinkään historiallisen maan asukkaita vaan saman runollisen ja myyttisen järjestyksen edustajia. Kalevala on siis eepoksen rakenteellinen ja ideologinen keskus: paikka, johon sankarien taidot, laulut ja paluut kiinnittyvät, mutta jonka yhtenäisyys on pitkälti eepoksen kokoamisen tulosta.

Myyttinen merkitys

Kalevala toimii myyttisessä lukutavassa järjestyneen kotipuolen merkkinä. Se kokoaa samaan piiriin laulun, tietäjyyden, seppätaidon, maanviljelyn, sukujen ja talojen maailman. Hahmojen kannalta tämä merkitsee, että Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen toimivat ikään kuin saman kulttuurisen kotialueen edustajina, vaikka heidän omat talonsa, matkansa ja kohtalonsa eroavat toisistaan. Kalevalan vastakohdaksi rakentuu Pohjola: ei välttämättä kartalla yksiselitteisesti pohjoinen valtakunta, vaan kertomuksellinen toinen puoli, jossa koetellaan kotipuolen onnea, avioliittoja, vaurautta ja maailmanjärjestystä. Kalevala ei ole eepoksessa virheetön ihannemaa, sillä Ainon, Kullervon ja sotaisien retkien kaltaiset kertomukset näyttävät myös kotipuolen väkivallan, pakon ja rikkoutuneet sukusuhteet.

Vertailevat mytologiat

Vertailevasti Kalevalaa voi rinnastaa eeposten ja myyttien symbolisiin kotipuoliin, jotka asettuvat vaarallista ulkopuolta tai tuonpuoleista vasten. Esimerkiksi kreikkalaisessa eepoksessa sankarin koti, kuten Odysseuksen Ithaka, ei ole vain karttapaikka vaan paluun ja järjestyksen mitta; skandinaavisessa mytologiassa Asgårdin ja Midgårdin kaltaiset alueet jäsentävät jumalten, ihmisten ja uhkaavien voimien suhteita; irlantilaisessa perinteessä Tara voi toimia kuninkuuden ja keskuksen vertauskuvana. Nämä rinnastukset eivät todista, että Kalevala olisi samaa alkuperää tai että siihen olisi lainattu näitä malleja. Ne auttavat vain hahmottamaan, miten myyttinen kertomus voi rakentaa kotimaan, keskuksen ja vaarallisen toisen puolen välisen jännitteen.

Liittyy

Hahmot

Paikat

Esineet

Sampo

Käsitteet

Vaihtoehtoiset tulkinnat

Kansallisromanttinen tulkinta lukee Kalevalan Suomen tai suomalaisen kansan muinaisen hengen vertauskuvaksi. Tämä on historiallisesti vaikutusvaltainen vastaanottotapa, mutta sitä ei pidä sekoittaa kansanrunojen alkuperäiseksi maantieteelliseksi merkitykseksi.
Epävarma myyttihistoriallinen tulkinta pitää Kalevalaa Kalevan suvun tai Kalevan poikien alueena. Tulkinta sopii nimenmuodostukseen, mutta yhtenäisen Kalevan kansan tai valtakunnan olemassaoloa ei voida osoittaa eepoksen tekstin perusteella.
Epävarmat maantieteelliset tulkinnat ovat sijoittaneet Kalevalan esimerkiksi Karjalaan, Vienaan, Savoon tai laajemmin itämerensuomalaiseen runoalueeseen. Tällaiset sijoitukset voivat auttaa perinteen keruualueiden tarkastelussa, mutta Kalevalaa paikkana ei voi palauttaa yhteen karttapisteeseen.
Kosmologinen tulkinta näkee Kalevalan järjestyksen, valon, viljelyn ja inhimillisen yhteisön puolena, kun Pohjola edustaa koettelevaa, vieraampaa ja vaarallisempaa suuntaa. Tämä on hyödyllinen symbolinen lukutapa, mutta se yksinkertaistaa aineistoa, koska myös kotipuoli sisältää väkivaltaa, menetystä ja epäjärjestystä.
Runouden sisäinen tulkinta pitää Kalevalaa ennen kaikkea laulun rakentamana tilana: se syntyy esityksissä, nimissä ja toistuvissa vastakkainasetteluissa eikä vastaa pysyvää poliittista tai maantieteellistä aluetta. Tämä korostaa eepoksen poeettista rakennetta enemmän kuin myyttistä maantiedettä.

Lähteet

Elias Lönnrot: Kalevala (1849).
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Suomen Kansan Vanhat Runot -verkkokorpus.
Väinö Kaukonen: Lönnrot ja Kalevala.
Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia.
Matti Kuusi, Keith Bosley ja Michael Branch: Finnish Folk Poetry: Epic.
Kalevalaseuran vuosikirjat: Kalevalan paikannimistöä ja myyttistä maantiedettä käsittelevät artikkelit.
Kalevala, vuoden 1849 laitos: erityisesti runot 1–50 kokonaisjuonen ja kotipuoli–Pohjola-vastakkainasettelun seuraamiseksi.
Elias Lönnrotin Kalevala-esipuheet ja toimitushistoria Kalevala-nimen käytön taustaksi.
Kalevalaseuran julkaisut ja Kalevalan kommentaarit paikannimien, eepoksen rakenteen ja Lönnrotin toimitustyön tarkistamiseen.
Elias Lönnrot: Kalevala, vuoden 1849 laitos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisema teksti on peruslähde eepoksen toimitettuun kokonaisuuteen ja Kalevala-nimen asemaan otsikkona.

Galleria

Akseli Gallen-Kallela painting the Kalevala cupola frescoes with an assistant in the National Museum of Finland, 1928. (, Gallen-Kallelan Museo
Ryhmäkuva Kansallismuseon freskotyömaan maalaustelineillä Helsingissä 1928. Takana museon vahtimestari Kivistö ja Akseli, Gallen-Kallelan Museo
Interior of Kalela featuring individual paintings from Akseli Gallen-Kallela's Kalevala and an etching press in the fore, The Gallen-Kallela Museum
Jorma Gallen-Kallela painting the Kalevala cupola fresco The Defence of the Sampo in the National Museum of Finland, 192, Gallen-Kallelan Museo
Jorma and Akseli Gallen Kallela, Nils Wikberg and an assistant in front of The Giant Pike, one of the Kalevala cupola frescoes they were painting in the National Museum of Finland, . (14542430297), Gallen-Kallelan Museo
Great Kalevala, Akseli Gallen-Kallela