Väinämöinen

Tyyppi: Tietäjä, runonlaulaja ja kulttuurisankari
Esiintyy runoissa: 1234567891016171819253739404142434446474849
Keskeiset runot: 131739414243

Väinämöinen tulee Kalevalaan jo sen alussa: runossa 1 hän syntyy Ilmattaresta, ja runossa 2 hän nousee maalle, tarkastelee Sampsan kylvöjä ja säästää koivun käelle kukuntapuuksi. Runossa 3 hän on Väinölän ahojen vanha laulaja ja tietäjä, joka kohtaa Joukahaisen. Runoissa 4–10 hänen tarinaansa kuljettavat Ainon kohtalo, Joukahaisen kosto, merihätä, Pohjolan-matka ja laulun voima. Runoissa 16–19 Väinämöinen rakentaa venettä, etsii puuttuvia sanoja, joutuu Antero Vipusen nielemäksi ja lähtee kosimaan Pohjolan tytärtä. Myöhemmissä runoissa hän torjuu Ilmarisen kultaneidon, kokoaa retken Sammon noutamiseksi, soittaa hauenluista kanteletta, osallistuu Pohjolan-retkeen ja Sammon kamppailuun sekä jatkaa tietäjänä, soittajana ja toimijana aina runoon 49 saakka.

Kalevalan aikajana

Runossa 1 Väinämöinen syntyy Ilmattaresta pitkän odotuksen jälkeen; runon alussa viitataan myös virsiin, joita saadaan vanhan Väinämöisen vyöltä. Runossa 2 hän nousee maalle, elää puuttomalla mantereella, tarkastelee Sampsa Pellervoisen kylvöjä ja jättää koivun kasvamaan käkeä varten. Runossa 3 Väinämöinen elää Väinölän ahoilla ja Kalevalan kankailla, laulaa muinaisia syntyjä ja kohtaa tiellä nuoren Joukahaisen, jonka kanssa syntyy ratkaiseva vastakkainajo ja laulullinen kamppailu. Runossa 4 hän näkee neidon lehossa ja puhuttelee tätä itselleen koristautuvana morsiamena. Runossa 5 Väinämöinen suree kadonnutta neitoa, lähtee merelle onkimaan ja saa kalan, jonka yrittää leikata ruoaksi; kala livahtaa takaisin veteen. Runossa 6 Väinämöinen lähtee ratsain kohti Pohjolaa, ja Joukahainen virittää jousensa hänen surmakseen. Runossa 7 Väinämöinen ui meressä pitkään ja kertoo lähteneensä tavoittelemaan Pohjolan neitoa. Runossa 8 hän palaa Pohjolasta, näkee taivaalla kutovan neidon, pyytää tätä rekeensä ja haavoittuu kirveestä. Runossa 9 hän saapuu pirttiin verta vuotavana ja ilmoittaa tuntevansa raudan synnyn, mikä tekee hänestä parantamisen ja alkuperätiedon käyttäjän. Runossa 10 hän ajaa reellä ja laulaa esiin kultalatvaisen kuusen sekä taivaankappaleita. Runoissa 16–17 Väinämöinen veistää venettä, tarvitsee puuta ja puuttuvia sanoja, pyytää Ilmariselta rautavarusteita ja lähtee Antero Vipusen luo; Vipunen nielee hänet, mutta Väinämöisen matka liittyy sanojen ja virsien hankkimiseen. Runossa 18 hän saa veneensä valmiiksi ja lähtee kosimaan Pohjolan tytärtä, vaikka Annikki epäilee hänen selitystään kalastusmatkasta. Runossa 19 Väinämöinen kieltää vanhaa miestä tavoittelemasta nuorta neitoa ja kilpailemasta nuoremman kanssa kosinnassa. Runossa 25 Väinämöinen lähtee toistamiseen Tuonelaan ja palaa lopulta oman kynnyksensä eteen. Runossa 37 Ilmarinen tuo kultaisen neidon Väinämöiselle puolisoksi, mutta Väinämöinen torjuu kultaisen kuvan ja käskee sulattaa sen kaluiksi tai viedä pois. Runossa 39 Väinämöinen kehottaa Ilmarista lähtemään Pohjolaan Sammon noutamiseksi ja puhuu suuren sotaveneen rakentamisesta. Runossa 40 hän laskee vesillä laulaen, ja retkellä on mukana myös Lemminkäinen. Runossa 41 Väinämöinen istuu soittamaan hauenluista tehtyä kanteletta ja kutsuu kaiken kansan kuulemaan soittoaan. Runossa 42 Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen lähtevät Pohjolaan; Väinämöinen istuu veneen perässä ja soittaa kanteletta Pohjolassa niin, että väki raukeaa kuuntelemaan. Runossa 43 Väinämöinen laskee merellä veneessään ja käskee Lemminkäistä tähystämään takaa tulevaa vaaraa Sammon kamppailun keskellä. Runossa 44 Väinämöinen murehtii kadonnutta kantelettaan, pyytää Ilmarista takomaan rautaharavan ja lähtee etsimään soitintaan merestä. Runossa 46 hän valmistautuu karhunkaatoon, pyytää Ilmarista takomaan keihään ja lausuu metsälle suunnattuja pyyntöjä. Runossa 47 Väinämöinen soittaa kanteletta niin voimallisesti, että kuu ja päivä tulevat kuulemaan; myöhemmin hän kutsuu Ilmarisen tutkimaan taivaalta pudonnutta outoa tulta. Runossa 48 hän suunnittelee nuotan kutomista, lähtee Ilmarisen kanssa vesille ja saa pyydykseen hauen. Runossa 49 Väinämöinen pyytää venettä Pohjolasta, ylittää veden kalan kaltaisena ja arvostelee Ilmarisen takomia kultaista kuuta ja hopeista aurinkoa: kulta ei kumota kuuna eikä hopea paista päivänä.

Alkuperä ja tausta

Kalevalan kertomuksessa Väinämöinen liitetään maailman alkuun ja Ilmattareen, mutta kansanrunouden tasolla hänen alkuperänsä ei ole yhtä yhtenäinen. Nimen on usein arveltu liittyvän sanaan väinä, joka tarkoittaa leveää, hitaasti virtaavaa väylää tai salmea; tällöin nimi voisi viitata vesistöön, paikkaan tai vesillä liikkuvaan hahmoon. Tätä ei kuitenkaan voi pitää varmana etymologiana. Tutkimuksessa Väinämöistä pidetään ennen kaikkea kalevalamittaisen runouden vanhana tietäjä- ja laulajasankarina, jonka synty, sukulaisuudet ja tehtävät vaihtelevat eri runoperinteissä.

Muu kansanrunous

Kalevalan ulkopuolisessa kansanrunoudessa Väinämöinen esiintyy laajasti mutta hajanaisina runoaiheina. Hänet tunnetaan vanhana laulajana, tietäjänä, veneen veistäjänä, kanteleen soittajana, parantamisen ja loitsujen osaajana sekä sankarina, joka hakee sanoja vainajien tai muinaisen jättiläisen tiedon piiristä. Joissakin runoissa korostuu hänen osuutensa maailman järjestymisessä tai luonnon alkuperien tuntemisessa, toisissa taas soitto, kosinta, vene, kilpailu tai parannusloitsut. Suullinen perinne ei muodosta yhtä yhtenäistä elämäkertaa: Kalevalan Väinämöinen on Lönnrotin kokoama ja järjestämä hahmo, jossa useita paikallisia ja temaattisia Väinämöis-aiheita on liitetty samaan kertomuskaareen.

Vallitseva tulkinta

Vallitsevan tutkimustulkinnan mukaan Väinämöinen on myyttinen tietäjä- ja kulttuurisankari, ei todennettavissa oleva historiallinen henkilö. Hänen keskeinen piirteensä on performatiivinen sana: laulu ei vain kuvaa maailmaa vaan vaikuttaa siihen. Kun Väinämöinen tietää raudan synnyn, etsii puuttuvia sanoja tai lumoaa kuulijat kanteleella, kyse on tietäjän vallasta, jossa alkuperätieto tekee parantamisen, rakentamisen ja taianomaisen vaikuttamisen mahdolliseksi. Kalevalassa hänestä tulee samalla runonlaulajan ihannekuva: vanha, muistava ja sanoja hallitseva hahmo, jonka arvovalta perustuu perinteeseen. Tutkimuksessa korostetaan kuitenkin, että tämä kokonaiskuva on osittain toimitettu eeposratkaisu: kansanrunouden Väinämöinen oli monimuotoisempi ja eri runoissa eri tavoin painottuva hahmo.

Myyttinen rooli

Väinämöisen myyttinen merkitys perustuu sanoihin, tietoon ja lauluun. Hän ei ole pelkkä soturi, vaan hahmo, joka hallitsee maailmaa tuntemalla asioiden synnyt, alkuperät ja oikeat loitsut. Hänen kannaltaan tämä tarkoittaa, että toiminta tapahtuu usein puhumalla, laulamalla, parantamalla, nimeämällä ja hankkimalla kadonneita sanoja. Hän on myös kulttuurisankari: hänen ympärilleen liittyvät veneen rakentaminen, kanteleen synty, laulun voima ja yhteisön vaurauteen kytkeytyvä Sammon-retki. Samalla hän on rajahahmo, joka liikkuu elävien maailman, vesien, Pohjolan ja vainajien tai muinaisen tiedon alueiden välillä. Kalevalassa hänen vanhuutensa ei merkitse heikkoutta vaan auktoriteettia, mutta tarina näyttää myös hänen rajansa: kosinnat epäonnistuvat, tieto täytyy hankkia vaivalla ja hänen laulunsa ei ratkaise kaikkea pysyvästi.

Vertailevat mytologiat

Vertailevassa mytologiassa Väinämöistä on rinnastettu hahmoihin, joiden voima perustuu lauluun, runouteen, tietoon tai matkaan tuonpuoleiseen. Orfeus on hyödyllinen vertailukohta siksi, että hänen soittonsa lumoaa luonnon ja liittyy tuonpuoleisen rajaan; tämä ei tarkoita, että Väinämöinen olisi Orfeuksen muunnos. Odiniin häntä on verrattu viisauden, loitsujen ja kuolleiden tai jättiläismäisen muinaistiedon tavoittelun vuoksi; kyse on rakenteellisesta samankaltaisuudesta, ei suorasta vastaavuudesta. Myös pohjoisen Euraasian tietäjä- ja šamaaniperinteet tarjoavat vertailua rajamatkoihin, loitsuihin ja parantavaan alkuperätietoon. Nämä vertailut auttavat selittämään Väinämöisen roolia myyttisenä tietäjänä, mutta ne eivät ole Kalevalan sisäisiä faktoja.

Liittyy

Hahmot

Paikat

Esineet

Käsitteet

Runoesiintymat

Runo	Rooli tai tapahtuma
1	Väinämöinen syntyy Ilmattaresta; lisäksi hänen vyöltään mainitaan saatavan virsiä.
2	Väinämöinen nousee maalle, tarkastelee Sampsan kylvöjä ja jättää koivun käelle kukuntapuuksi.
3	Väinämöinen elää Väinölän ahoilla, laulaa muinaisia lauluja ja kohtaa tiellä Joukahaisen.
4	Väinämöinen näkee neidon lehossa ja puhuttelee tätä.
5	Väinämöinen suree kadonnutta neitoa, lähtee merelle onkimaan ja yrittää leikata saamaansa kalaa.
6	Väinämöinen lähtee ratsain kohti Pohjolaa; Joukahainen valmistautuu ampumaan häntä.
7	Väinämöinen ui meressä ja kertoo lähteneensä Pohjolan neitoa tavoittelemaan.
8	Väinämöinen palaa Pohjolasta, näkee taivaalla kutovan neidon ja pyytää tätä rekeensä; katkelmissa mainitaan myös hänen haavoittumisensa kirveestä.
9	Väinämöinen saapuu pirttiin verta vuotavana ja kertoo osaavansa raudan synnyn.
10	Väinämöinen ajaa reellä ja laulaa esiin kultalatvaisen kuusen sekä taivaankappaleita.
16	Väinämöinen veistää venettä, mutta puuta puuttuu; Sampsa lähetetään etsimään tammea hänen venokseen.
17	Väinämöinen etsii puuttuvia sanoja, pyytää Ilmarista takomaan rautavarusteita ja joutuu Antero Vipusen nielaisemaksi.
18	Väinämöinen valmistaa veneen ja lähtee kosimaan Pohjolan tytärtä; Annikki kyselee hänen matkastaan.
19	Väinämöinen kieltää vanhaa tavoittelemasta nuorta neitoa ja kilpailemasta nuoremman kanssa kosinnassa.
25	Väinämöinen lähtee uudelleen Tuonelaan ja palaa lopulta oman kynnyksensä eteen.
37	Ilmarinen tuo kultaisen neidon Väinämöiselle puolisoksi, mutta Väinämöinen torjuu sen ja käskee sulattaa tai viedä sen pois.
39	Väinämöinen ehdottaa Ilmariselle lähtöä Pohjolaan Sammon noutamiseksi ja puhuu sotaveneen rakentamisesta.
40	Väinämöinen laskee vesillä laulaen ja johtaa matkaa, jossa myös Lemminkäinen on mukana.
41	Väinämöinen istuu soittamaan hauenluista kanteletta ja kutsuu kuulijoita kuulemaan soittoaan.
42	Väinämöinen lähtee Ilmarisen ja Lemminkäisen kanssa Pohjolaan, istuu veneen perässä ja soittaa kanteletta Pohjolassa.
43	Väinämöinen laskee merellä veneessään ja käskee Lemminkäistä tähystämään takaa tulevaa vaaraa.
44	Väinämöinen murehtii kadonnutta kantelettaan, pyytää Ilmarista takomaan rautaharavan ja lähtee etsimään soitintaan.
46	Väinämöinen pyytää Ilmarista takomaan keihään karhun kaatamista varten ja lausuu metsälle suunnattuja pyyntöjä.
47	Väinämöinen soittaa kanteletta niin, että kuu ja päivä tulevat kuulemaan; myöhemmin hän kutsuu Ilmarisen tutkimaan outoa taivaalta pudonnutta tulta.
48	Väinämöinen suunnittelee nuotan kutomista, lähtee Ilmarisen kanssa vesille ja saa hauen pyydykseen.
49	Väinämöinen pyytää venettä Pohjolasta, muuntuu kalan kaltaisena veden yli kulkevaksi ja arvostelee Ilmarisen takomia kultaista kuuta ja hopeista aurinkoa.

Vaihtoehtoiset tulkinnat

Epävarma vanhempi tulkinta pitää Väinämöistä muinaisen päällikön, runonlaulajan tai tietäjän historiallisena muistumana. Tälle ei ole varmaa todistusaineistoa, joten tulkinta sopii lähinnä aatehistorian ja varhaisen Kalevala-tutkimuksen kuvaukseksi.
Epävarma jumaluustulkinta näkee Väinämöisen entisenä laulun, veden tai viisauden jumalana. Perusteluna on hänen yliluonnollinen voimansa ja vanhojen lähteiden tapa rinnastaa kalevalaisia hahmoja pakanallisiin jumaliin. Kansanrunouden aineisto esittää hänet kuitenkin usein sankarina ja tietäjänä, joten jumalastatus ei ole yksiselitteinen.
Šamanistinen tulkinta pitää Väinämöisen matkoja Tuonelaan, Vipusen sisään ja tiedon rajamaille tietäjän sielunmatkojen tai initiaatiokokemusten kaltaisina. Tämä on tutkimuksessa vaikutusvaltainen vertailutapa, mutta yksittäisiä runoja ei pidä palauttaa mekaanisesti šamanismin kuvauksiksi.
Kosmologinen tulkinta lukee Väinämöisen laulun ja soiton maailmanjärjestystä ylläpitäväksi voimaksi. Tällöin kantele, taivaankappaleet, vedet ja syntytieto muodostavat laajemman maailmankaikkeuden hallinnan teeman. Tämä valaisee hahmon myyttistä mittakaavaa, mutta kaikkia Väinämöis-runoja ei voi selittää pelkästään kosmologisina myytteinä.
Vastaanottohistoriallinen tulkinta näkee Väinämöisen vanhan runokulttuurin ja esikristillisen tietäjämaailman symbolina, joka myöhemmässä lukutavassa väistyy uuden ajan tieltä. Tämä kertoo paljon Kalevalan tulkintahistoriasta, mutta sitä ei tule esittää kaikkien kansanrunoversioiden alkuperäisenä merkityksenä.

Lahteet

Kalevala, runot 1–10, 16–19, 25, 37, 39–44 ja 46–49.
Elias Lönnrot: Kalevala, vuoden 1849 laitos.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kalevala-aineistot ja runotekstien kriittiset laitokset.
Suomen Kansan Vanhat Runot -korpus Väinämöistä koskevien kansanrunovarianttejen tarkistamiseen.
Elias Lönnrot: Kalevala, vuoden 1849 laitos, erityisesti Väinämöisen kertomuskaaren ja toimitetun eeposrakenteen tarkasteluun.
Anna-Leena Siikala: Mythic Images and Shamanism. A Perspective on Kalevala Poetry.
Lotte Tarkka: Songs of the Border People. Genre, Reflexivity, and Performance in Karelian Oral Poetry.
Matti Kuusi, Keith Bosley ja Michael Branch: Finnish Folk Poetry: Epic.
Lauri Honko, Senni Timonen ja Michael Branchin Kalevala- ja kansanrunoustutkimusta koskevat julkaisut vertailevan eepostutkimuksen taustaksi.